Uusia nimiä kalenteriin vuonna 2025

Nimipäiväuudistuksia tehdään viiden vuoden välein. Uudistuksista vastaa Helsingin yliopisto, jolla on tekijänoikeus suomalaisiin nimipäivälistoihin. Vuoden 2025 uudistusten laatijoina toimivat nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala ja filosofian tohtori Leila Mattfolk. Uudistukset hyväksyi Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom.
Tilaisuudessa Minna Saarelma-Paukkala esittelee suomalaisen nimipäiväuudistuksen ja Leila Mattfolk suomenruotsalaisen. Esittelyn jälkeen yleisöllä on mahdollisuus kysyä asiantuntijoilta nimipäivistä.
Vuoden 2025 uudistusten pohja-aineistona käytettiin vuoden 2020 aineistoa, joka sisälsi alkuvuonna 2018 elossa olleiden suomen- ja ruotsinkielisten suomalaisten ensimmäiset etunimet. Tähän aineistoon lisättiin Suomessa vuosina 2018–2022 syntyneiden lasten ensimmäiset etunimet. Aineistot saatiin Digi- ja väestötietovirastolta (DVV).
Suomalaiseen kalenteriin pääsyn perusehtona oli, että nimi esiintyy aineistossa vähintään 500 naisella tai miehellä. Näin hyväksytyillä uusilla nimillä on aineistossa kaikkiaan 26 131 suomenkielistä nimenkantajaa. Suomenruotsalaiseen kalenteriin pääsyn raja oli sen sijaan 50 nimenkantajaa, ja näin saaduilla uusilla nimillä on aineistossa 1751 ruotsinkielistä nimenkantajaa.
Tervetuloa Tiedekulmaan (Yliopistonkatu 4) kuulemaan lisää!
Lisätietoja
Minna Saarelma-Paukkala, minna.saarelma@helsinki.fi, p. +358 2941 22947
Leila Mattfolk, leila.mattfolk@gmail.com, p. +358 40 701 6165.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme