Kellonummen hautausmaa voitti Green Flag Award -palkinnon 2023–2024
Pohjois-Espoossa sijaitseva Kellonummen hautausmaa sai toista kertaa Green Flag Award-tunnustuksen. Huolella hoidetulla hautausmaalla huomioidaan hyvin myös luonnon monimuotoisuus.

Suomessa on palkittu laadukkaasti ylläpidettyjä Green Flag Award -viheralueita jo useamman vuoden ajan. Lepaan näyttelyssä 17.8.2023 julkistettiin 19 Green Flag Award -tunnuksen voittanutta viheraluetta – osa jo ennestään tuttuja GFA-puistoja, mutta myös monta uutta viheraluetta.
Kansainvälinen Green Flag Award -tunnus myönnettiin 19 viheralueelle ympäri Suomea, mikä on Suomen GFA -historian suurin hakijamäärä. Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi englantilainen Keep Britain Tidy -organisaatio, Suomessa Viherympäristöliitto ry.
Viime vuonna tunnuksen ensimmäistä kertaa voittanut Kellonummen hautausmaa säilytti tunnuksen vakuuttamalla tuomarit alueen hyvällä kunnossapidon tasolla ja siisteydellä sekä alueen monipuolisuudella. Tuomareihin teki vaikutuksen myös metsäpuutarhamainen rauhoittava tunnelma, monipuoliset kasvilajikokeilut ja hulevesien käyttö. Luonnon monimuotoisuuden edistäminen on hienosti otettu huomioon alueella.
Hakijoista seitsemän ensikertalaisia – haun uusineet viheralueet säilyttivät tunnuksen
Ensimmäistä kertaa GFA-tunnuksen voittivat Harju Campus Park Ravijoella, Finbyn Liikuntakeskus Paraisilla, Jokilaakson matkailupuutarha Lapualta, Oulun Hupisaarten kaupunginpuisto, Riihimäen Perhospuisto, Snellmaninpuisto Kuopiossa ja Mikkelipuisto Mikkelissä.
Green Flag Award -tunnuksen uusivat viime vuodelta Kellonummen hautausmaan lisäksi Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto, Tampereen Hatanpään kartanonpuisto ja arboretum, Lepaan kampuspuisto, Mikkelin Naisvuori, Marketanpuisto ja Axxell Överbyn kampus Espoossa, Paraisten keskuspuisto sekä Kotkan viisi puistoa: Jokipuisto, Sapokan Vesipuisto, Fuksinpuisto, Sibeliuksenpuisto ja Katariinan Meripuisto.
Green Flag Award -voittajia on syytä onnitella
Green Flag Award on palkinnut puistoja Suomessa vuodesta 2016 lähtien, jolloin Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksen puistolle myönnettiin ensimmäinen GFA-tunnus. Laadukkaat GFA-kohteet huomioivat kokonaisvaltaisesti alueen käyttäjät, ympäristön sekä toimintastrategian. Suomen Green Flag Award -tunnuksen voittaneet viheralueet liittyvät yli 2 000 viheralueen kansainväliseen verkostoon 15 eri maassa, kuten Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Meksikossa, Turkissa, Belgiassa, Espanjassa ja Amerikassa.
Green Flag Award -palkintojärjestelmä on ainoa laatuaan koko maailmassa, jossa koulutettu tuomaristo arvioi viheralueen toimintaa sekä kirjallisesti hallinnointisuunnitelman avulla sekä kohdekäynneillä. Jokainen hakija vastaanottaa vuosittain kirjallisen ammattilaispalautteen, jossa arvioidaan viheralueen toimintoja 27 kohtaa sisältävän kriteeristön avulla. Kriteeristö vakiinnuttaa yleiset standardit laadukkaille viheralueille, jonka avulla voidaan esimerkiksi perustella ja kehittää alueiden vaatimaa rahoitusta sekä houkutella lisää käyttäjiä viheralueille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viia LöppönenHautaustoimen työnjohtaja, Espoon seurakuntayhtymä
Puh:050 438 0110viia.lopponen@evl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
SyysMatin Markkinat kokoavat jälleen Espoon yhteen!10.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vaikka Espoon tuomiokirkko on remontin vuoksi suljettuna, suosittu kaiken kansan tapahtuma SyysMatin Markkinat järjestetään tänäkin vuonna! Espoon tuomiokirkkoseurakunta toivottaa kaikki tervetulleiksi jo 18. kerran järjestettävään koko kansan perinnetapahtumaan, joka levittäytyy nyt Espoonjoen molemmille puolille.
Diakoniatalo Opens in Niittykumpu – A New Model of Local Collaboration2.9.2025 08:00:00 EEST | News
New Diakoniatalo Support Centre Brings Help and Hope to Families and Mental Health Rehabilitees in Espoo.
Uudenlainen yhteistyö alkaa: Diakoniatalolla avoimet ovet Niittykummussa2.9.2025 08:00:00 EEST | Uutinen
Espoon seurakuntien yhteinen diakoniatyö ja espoolaiset järjestöt aloittavat Diakoniatalo-toiminnan Niittykummussa.
Diakonihuset samlar aktörer under samma tak - nytt verksamhetsställe öppnar i Esbo2.9.2025 08:00:00 EEST | Nyheter
Esbo församlingars gemensamma diakoniarbete och olika organisationer i Esbo påbörjar diakonihusverksamhet i Ängskulla. Startskottet firas med öppet hus 12.9 och gårdsevenemang intill Olars kyrka.
Paleface, Satu Rämö ja Pekka Simojoki värittävät Espoon seurakuntien tapahtumatarjontaa - myös panostus monikulttuuriseen toimintaan näkyy27.8.2025 10:39:46 EEST | Tiedote
Miltä kuulostaisi aikuisille ja nuorille suunnattu riparilauluilta, tarinat laulujen takaa tunnettujen lauluntekijöiden kertomana tai syksyiset vanhanajan markkinat? Espoon seurakuntien syksyn tapahtumatarjonta on tänäkin vuonna monipuolinen, minkä lisäksi säännöllisessä viikkotoiminnassa on runsaasti erilaisia piirejä ja kerhoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme