Muutoksia GRK:n johtoryhmässä: Markku Puolanne nimitetty uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi
GRK:n taloushallinnon organisaatio muuttuu. GRK Infra Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty KTK Markku Puolanne. Hän aloittaa työnsä GRK:lla 8.10.2023.

Puolanne siirtyy GRK:n palvelukseen Innofactor Oyj:n talousjohtajan paikalta. Hän on aiemmin työskennellyt Espoon Asunnot Oy:n talousjohtajana. Puolanne on toiminut myös Nurminen Logistics Oyj:n talousjohtajana sekä muun muassa useissa taloushallinnon johdon ja kirjanpidon tehtävissä SRV-konsernin eri yhtiöissä.
GRK:n nykyinen talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen Mikko Sillman jää pois yhtiön palveluksesta 30.9.2023.
Yhteyshenkilöt
Juha ToimelaToimitusjohtajaGRK Infra Oyj
Puh:+358 40 594 5473juha.toimela@grk.fiGRK
GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 450 miljoonaa euroa.
Työllistämme noin 1 000 ammattilaista.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Suomi Oy Suomessa, GRK Sverige AB Ruotsissa sekä GRK Eesti AS Virossa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj
GRK påbörjar flera broprojekt i Sverige24.4.2025 13:30:01 EEST | Pressmeddelande
GRK:s svenska dotterbolag GRK Sverige AB inleder utbyte av två broar i norra Sverige under maj månad. Utöver dessa två broar har GRK dessutom ett broprojekt i projekteringsfas som går snart in i utförandefasen. Det totala värdet av projekten som beställts av Trafikverket är cirka 180 miljoner kronor, vilket motsvarar cirka 16 miljoner euro.
GRK aloittaa useita siltaprojekteja Ruotsissa24.4.2025 13:30:01 EEST | Tiedote
GRK:n Ruotsin maayhtiö GRK Sverige AB aloittaa toukokuussa kahden sillan uusimisen Pohjois-Ruotsissa. Lisäksi GRK:lla on meneillään yhden siltaprojektin suunnitteluvaihe, jonka odotetaan siirtyvän seuraavaksi rakennusvaiheeseen. Trafikverketin tilaamien projektien kokonaisarvo on noin 180 miljoonaa kruunua, eli noin 16 miljoonaa euroa.
Finanssivalvonta on hyväksynyt GRK Infra Oyj:n suomenkielisen esitteen20.3.2025 19:00:00 EET | Tiedote
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
The Finnish Financial Supervisory Authority has approved GRK Infra Plc's Finnish language prospectus20.3.2025 19:00:00 EET | Press release
NOT FOR PUBLICATION, DISTRIBUTION OR RELEASE, IN WHOLE OR IN PART, DIRECTLY OR INDIRECTLY, IN OR INTO THE UNITED STATES, AUSTRALIA, CANADA, HONG KONG, JAPAN, NEW ZEALAND, SOUTH AFRICA OR SINGAPORE, OR ANY OTHER JURISDICTION IN WHICH PUBLICATION OR DISTRIBUTION WOULD BE UNLAWFUL.
GRK Infra Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan ja lisätietoa sen osakkeiden listaamisesta Nasdaq Helsingin pörssilistalle20.3.2025 15:15:06 EET | Tiedote
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme