S-Pankki vahvistaa sijoitustiimiään - Antti Raappana hoitamaan USA-rahastoa
22.8.2023 09:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

S-Pankki jatkaa päättäväistä kasvuaan varainhoidossa ja panostuksiaan salkunhoitoon.
"Olemme innoissamme siitä, että Antti Raappana on liittynyt Seppo Kurki-Suonion johtamaan osaketiimiimme. Raappana on työskennellyt sijoitusalalla yli 20 vuotta ja osakerahastonhoitajana yli 10 vuotta ja tuo mukanaan arvokasta osaamista S-Pankki USA -rahastoon", sijoitusjohtaja Mika Leskinen sanoo.
S-Pankki USA Osake -rahasto sijoittaa pääasiallisesti suurten, kasvavien, kannattavien ja taseeltaan terveiden yhdysvaltalaisten yhtiöiden osakkeisiin. Yhdysvaltojen talous ja osakemarkkinat ovat maailman suurimmat. Yhdysvaltojen valtavat kotimarkkinat, innovatiivinen yrityssektori, johtava asema muun muassa teknologiasektorilla, muita kehittyneitä talouksia nuorekkaampi ikärakenne ja omien uusien energiavarojen antama kustannusetu yhdistettynä maan asemaan globaalina turvasatamana tekee Yhdysvaltojen osakemarkkinoista pitkällä aikavälillä houkuttelevan sijoituskohteen.
“USA:han ja sen sijoitusmarkkinoihin kohdistuu juuri nyt paljon mielenkiintoa erityisesti teknologiasektorin innovaatioiden ja uusien käyttösovellusten myötä. Myös ensi vuonna pidettäviin presidentinvaaleihin kohdistuu runsaasti huomiota. Olen iloinen saadessani hoidettavakseni perinteikkään, alun perin jo vuonna 1999 perustetun rahaston”, Antti Raappana sanoo.
Raappanalla on laaja ja monipuolinen työhistoria sijoitusalalla. Ennen siirtymistään S-Pankkiin hän on työskennellyt pohjoismaisessa finanssikonsernissa salkunhoitajana Chief Portfolio Manager -tittelillä. Hän on myös suorittanut kansainvälisesti arvostetun CFA-tutkinnon.
S-Pankki on Suomen kolmanneksi suurin varainhoitaja rahastojen osuudenomistajien määrällä mitattuna. Pankki tarjoaa laajan valikoiman säästämisen ja sijoittamisen palveluita kuluttaja-asiakkaille sekä yksilöllisiä varainhoidon ratkaisuja varakkaille yksityishenkilöille ja institutionaalisille sijoittajille. S-Pankki-rahastojen tuotoista pääsevät nauttimaan niiden osuudenomistajien lisäksi myös täyden valtakirjan varainhoidon Private Banking -asiakkaat sekä suosittujen S-Pankki Varainhoito -yhdistelmärahastojen sijoittajat ja Säästäjä-palvelun käyttäjät.
“Vuoden ensimmäisellä puoliskolla S-Pankki-rahastojen nettomerkintöjen kehitys oli rahastoyhtiöiden keskiarvoa vahvempaa. Mielestäni se kertoo siitä, että sijoittajat luottavat rahastoistamme huolehtivien salkunhoitajien ammattitaitoon myös silloin, kun markkinoilla hermoillaan tavallista enemmän”, Leskinen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika LeskinenSijoitusjohtaja
Puh:09 613 46103mika.leskinen@s-pankki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Bankens undersökning avslöjar en motsägelse: klimatförändringarna väcker oro, men påverkar inte bostadsbesluten25.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Hela 42 procent av finländarna är oroade över klimatförändringarnas påverkan på deras boende – kvinnor betydligt oftare än män. Oron syns dock ännu inte i bostadsrelaterade beslut. Bara var femte finländare uppger att klimatförändringarna påverkar deras bostadsbeslut. S-Banken uppmanar kunderna att granska kostnaderna och riskerna relaterade till boendet med tanke på klimatförändringarna.
S-Pankin tutkimus paljastaa ristiriidan: ilmastonmuutos huolettaa, mutta asumispäätöksiin se ei vaikuta25.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
42 prosenttia suomalaisista on huolissaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista asumiseensa – naiset selvästi miehiä useammin. Huoli ei kuitenkaan näy vielä asumiseen liittyvissä ratkaisuissa. Vain joka viides suomalainen kertoo ilmastonmuutoksen ohjaavan omia asumispäätöksiään. S-Pankki kannustaakin tarkastelemaan asumisen kustannuksia ja riskejä myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta.
EPSI Rating: S-Banken har de mest nöjda bankkunderna och den bästa mobilappen21.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Kundnöjdheten med S-Banken har stärkts för fjärde året i rad. I EPSI Ratings undersökning uppskattade kunderna särskilt S-Bankens lättanvända digitala tjänster, såsom appen S-mobil och den smidiga kundservicen.
EPSI Rating: S-Pankilla tyytyväisimmät pankkiasiakkaat ja paras mobiilisovellus21.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Asiakkaiden tyytyväisyys S-Pankkiin on vahvistunut jo neljättä vuotta peräkkäin. EPSI Ratingin tutkimuksessa asiakkaat arvostivat erityisesti S-Pankin helppokäyttöisiä digitaalisia palveluita, kuten S-mobiili-sovellusta ja sujuvaa asiakaspalvelua.
Inför amerikanska centralbanken Feds räntemöte den 16 september 2026 – hård dragkamp mot bakgrund av ekonomiska data14.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Amerikanska centralbanken Feds nästa räntemöte hålls onsdagen den 16 september. Mötet väntas bli spännande, eftersom marknaden har delade uppfattningar om sannolikheten för en räntehöjning. För närvarande prissätter terminsmarknaden en allt högre sannolikhet för att styrräntan höjs med 0,25 procentenheter till 4,0 procent. S-Bankens chefsstrateg tar dock inte Feds räntehöjning i september för given.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
