Aluehallitus toivoo laajaa keskustelua palvelujen verkostosta - ensimmäiset osat lähtivät laajaan keskusteluun asukkaille, toimielimille ja henkilöstölle
21.8.2023 13:24:52 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Aluevaltuusto päätti 14.8. palvelujen verkoston suunnittelun periaatteista. Hallintosäännön mukaan aluehallitus päättää palvelujen verkostosta yhdenmukaisia kriteerejä noudattaen.
Suunnittelun lähtökohtana on maakunnallinen, kuntarajoista riippumaton ja mahdollisimman saavutettava palvelujen verkosto, joka on sekä taloudellisesti että toiminnallisesti kestävällä pohjalla. Ensimmäinen suunnitelma on aiheuttanut huolta, koska siinä esitetään joidenkin kuntien alueella sijaitsevien terveyskeskusten, vuodeosastojen tai sosiaalipalvelujen toimipisteen sulkemista ja korvaamista liikkuvilla ja digitaalisilla palveluilla.
Aluehallituksen mukaan palveluja koskeva huoli on ymmärrettävä ja keskustelu vaihtoehdoista jatkuu siihen asti, kunnes päätöksiä tehdään. Suljettavien toimipisteiden tilalle on tavoitteena saada hyvät ja kattavat liikkuvat palvelut. Liikkuvaa palvelua voi olla esimerkiksi viikoittain kunnan alueelle jalkautuva lääkärin tai hoitajan vastaanotto. Myös kotisairaala laajenee.
Henkilöstöä keskitettävä isompiin kokonaisuuksiin
Henkilöstöpulan vuoksi Pirkanmaalla on jouduttu vähentämään tai sulkemaan palveluja määräajaksi. Jotta toimipisteissä riittää henkilöstöä, palveluja on keskitettävä. Keskittäminen turvaa palvelujen tarjoamista ja lisää työturvallisuutta, osaamisen jakamista ja keskinäistä tukea. Pienet yksiköt ovat toiminnallisesti haavoittuvia.
Uudistuksen taustalla on myös taloudellisia syitä. Pirkanmaan hyvinvointialue saa rahoituksensa pääosin valtiolta kaikille alueille yhteisten laskentaperusteiden mukaisesti. Rahoituksesta päättävät hallitus ja eduskunta. Mahdollinen alijäämä on katettava kolmen vuoden aikana. Pirkanmaalla ollaan taloudellisessa tilanteessa, jossa toimintaa on tehostettava ja menoja karsittava.
- Valtion maksama rahoitus hyvinvointialueelle tulee vuodeksi kerrallaan. On tärkeää uudistaa toimintatapoja ja palveluita, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvin riittävät palvelut pirkanmaalaisille, toteaa aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen.
Varapuheenjohtaja Hanna Laine korostaa uudistuksessa erityisesti mahdollisuutta edistää turvallisia työyhteisöjä sekä liikkuvien palvelujen korvaavaa merkitystä.
- Alueilla, joilla palvelupisteitä suunnitellaan vähennettävän, toimii tulevaisuudessa liikkuvat palvelut. Myös kotiin tuotavia palveluja ja kotisairaalaa kehitetään, Laine sanoo.
Aluehallituksen toinen varapuheenjohtaja Jouni Sirén muistuttaa, että palvelujen verkostosta tehty selvitys on vasta valmistelijoiden esitys.
- Nyt alkaa laaja keskustelukierros. Toivottavasti pirkanmaalaiset asukkaat, päättäjät ja hyvinvointialueen henkilöstö osallistuvat aktiivisesti tilaisuuksiin ja kokouksiin ja kertovat mielipiteensä, Sirén kannustaa.
Aluevaltuuston jäsenet voivat vaikuttaa valmisteluun erityisesti valiokunnissa. Lopullisia päätöksiä palveluverkosta tehdään vasta loppuvuodesta.
Hyvinvointialueella on valmisteltava myös toinen verkoston kokonaisuus, joka käsittää muun muassa lasten, nuorten ja perheiden palvelut (esimerkiksi neuvolat), suun terveydenhuollon, ikäihmisten asumispalvelut, pelastuslaitoksen palveluverkoston ja palvelutason sekä mielenterveys- ja päihdeongelmaisten palvelut. Tätä kokonaisuutta käsitellään syys-lokakuun vaihteessa.
Maanantain aluehallituksen esityslistalla olevat asiat hyväksyttiin esityksen mukaan. Asiakkuus- ja laatujaostoon nimettiin varajäseneksi Iida Viljasen tilalle Paula Majava.
Yhteyshenkilöt
Aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen
Puh:050 554 8532karimatti@me.comAluehallituksen varapuheenjohtaja Hanna Laine
Puh:040 728 9343Aluehallituksen 2. varapuheenjohtaja Jouni Sirén
Puh:040 7247640Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Liikkumisen tuen asiakasmaksujen laskutustapa muuttuu 1.4.2026 alkaen20.3.2026 14:10:55 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue siirtyy liikkumista tukevissa ikääntyneiden ja vammaisten kuljetuspalveluissa asiakasmaksujen laskutukseen 1.4.2026 alkaen. Aiemmin omavastuu on maksettu suoraan kuljettajalle, mutta jatkossa asiakkaat saavat omavastuuosuudesta laskun kuukausittain. Maksuperusteet ja asiakasmaksut pysyvät samoina.
Nokian sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanottojen ja kiirevastaanoton puhelinnumerot muuttuvat20.3.2026 08:55:49 EET | Tiedote
Nokian sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoilla on otettu käyttöön uusi, yhteinen puhelinnumero. Numero palvelee sekä kiireellisissä että kiireettömissä asioissa.
Pirkanmaan hyvinvointialueen kohdeavustusten hakuaika on 23.3.–12.4.202619.3.2026 08:42:18 EET | Tiedote
Kohdeavustusta myönnetään kertaluonteisen, yksittäisen tapahtuman, projektin tai hankkeen toteuttamiseen. Avustuksen kohteena olevan toiminnan pitää täydentää hyvinvointialueen vastuulla olevia sosiaali-, terveys- tai pelastuspalveluja, ja sen pitää olla avointa muillekin kuin jäsenille. Kaikkiaan kohdeavustuksiin on varattu tälle vuodelle 22 770 euroa.
Aluevaltuusto keskustelee strategian toimeenpanosta ja valitsee tarkastusjohtajan 23.3.18.3.2026 12:51:12 EET | Tiedote
Seuraava aluevaltuuston kokous pidetään maanantaina 23.3.2026 klo 17 Tampere-talossa. Ennen varsinaista kokousta aluevaltuusto käy lähetekeskustelun strategian toimeenpanosuunnitelmasta klo 16–17.
Tammelakeskuksen sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoille uusi puhelinnumero18.3.2026 12:50:24 EET | Tiedote
Uuden puhelinjärjestelmän käyttöönotto etenee Pirkanmaan hyvinvointialueella. Nyt uuteen järjestelmään siirrytään Tampereella Tammelakeskuksen sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoilla. Samalla muuttuu puhelinnumero.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
