HUS joutuu tasapainottamaan talouttaan 52 miljoonalla eurolla vuonna 2024
21.8.2023 13:34:57 EEST | HUS | Tiedote
Ensi vuoden talousarvion suunnittelun lähtökohtana tulee olemaan nollatulos, mikä merkitsee noin 52 miljoonan euron tasapainottamisvaadetta. Haastavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta henkilöstöetuudet pidetään vuoden 2023 tasolla. Samoin HUSin oma tutkimusmääräraha säilyy vuoden 2023 tasolla.
Talousarvion valmistelua jatketaan muun muassa tasapainottamisohjelman valmistelulla. Asiaa käsitellään seuraavan kerran HUSin yhtymähallituksessa 11.9.2023. Talousarvioesityksen varsinaiset käsittelyt ovat yhtymähallituksen 23.10.2023 ja 13.11.2023 kokouksissa, jonka jälkeen talousarvio lähetetään 14.12.2023 pidettävään HUSin yhtymäkokoukseen hyväksyntää varten.
Erikoissairaanhoidon kysyntä jatkoi kasvuaan
Tammi-kesäkuun 2023 aikana kiireettömien lähetteiden määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 8,1 %. Myös yli kuusi kuukautta hoitoa odottaneiden potilaiden määrä kasvoi touko-kesäkuun aikana 293 henkilöllä. Mediaani odotusaika hoitoon pääsylle oli 72 vuorokautta.
Yhtymähallitus edellyttää, että 11.9. kokoukseen tuodaan selvitys, millä toimenpiteillä hoitojonojen purkaminen toteutetaan HUSissa lain edellyttämälle tasolle.
Henkilöstön lähtövaihtuvuus pieneni alkuvuonna
Henkilöstön lähtövaihtuvuus pieneni tammi-kesäkuun 2023 aikana edelliseen vuoteen verrattuna. Samoin sairaspoissaolot vähenivät koko henkilöstön osalta edelliseen vuoteen verrattuna.
Tammi-kesäkuussa 2023 toimintatuotot alittivat talousarvion 2,6 % (38,4 miljoonaa euroa) ja vastaavasti toimintakulut ylittivät talousarvion 0,5 prosentilla (6,7 miljoonaa euroa). Toimintakulujen ylitys muodostui henkilöstökuluista, jotka ylittyivät 1,8 prosentilla (13,8 miljoonaa euroa), muiden kuluerien alittaessa talousarvion. Henkilöstökulujen ylitys johtui ennakoitua suuremmista palkankorotuksista.
Tammi-kesäkuun toteutunut tilikauden tulos oli 30,1 miljoonaa euroa alijäämäinen, ollen 42,1 miljoonaa euroa talousarviossa suunniteltua heikompi (TA 1-6/2023 +12,0 miljoonaa euroa).
Muut asiat hyväksyttiin esityslistan mukaan.
Kokouksen päätökset julkaistaan pöytäkirjan tarkistamisen jälkeen sivulla
https://hus-julkaisu.tweb.fi/ktwebscr/pk_tek_tweb.htm
Yhtymähallituksen kokous pidettiin 21.8.2023. Seuraava kokous pidetään 11.9.2023.
Yhteyshenkilöt
yhtymähallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, puh. 040 504 5851
toimitusjohtaja Matti Bergendahl, HUS, yhteydenotot assistentti Kaarina Heikinheimo 050 427 9861 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@hus.fi
talousjohtaja Jari Finnilä, HUS, etunimi.sukunimi@hus.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Extrem motion och fysisk inaktivitet ökar risken för hjärninfarkt hos unga10.6.2026 08:21:59 EEST | Pressmeddelande
Båda ytterligheterna av fysisk aktivitet, både låg fysisk aktivitet och mycket intensiv träning, är förknippade med en ökad risk för hjärninfarkt hos unga vuxna. I en internationell studie ledd av HUS observerades fenomenet hos patienter vars hjärninfarkt inte kunde förklaras av någon bakomliggande orsak.
Äärimmäinen liikunta ja liikkumattomuus lisäävät nuorten aivoinfarktiriskiä10.6.2026 08:21:59 EEST | Tiedote
Fyysisen aktiivisuuden molemmat ääripäät, sekä vähäinen liikkuminen että erittäin raskas liikunta ovat yhteydessä nuorten aikuisten kohonneeseen aivoinfarktin riskiin. HUSin johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa ilmiö havaittiin potilailla, joiden aivoinfarktin taustalta ei löytynyt selittävää tekijää.
Reformprojektet för förvaltningens verksamhetsstyrning inleds8.6.2026 11:52:13 EEST | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse beslutade på sitt möte den 8 juni om att inleda reformprojektet för förvaltningens verksamhetsstyrning samt om valet av chefsöverläkare och kundrelationsdirektör.
Hallinnon toiminnanohjauksen uudistushanke käynnistyy8.6.2026 11:52:13 EEST | Tiedote
Yhtymähallitus päätti 8.6. kokouksessaan hallinnon toiminnanohjauksen uudistushankkeen käynnistämisestä sekä johtajaylilääkärin ja asiakkuusjohtajan virkavalinnoista.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 8 juni 20265.6.2026 15:15:48 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 8 juni 2026 för att besluta om bland annat inledande av projektet för att förnya förvaltningens verksamhetsstyrningssystem, flera rörelseöverlåtelser samt valet av chefsöverläkare och kundrelationsdirektör. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
