Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Mannerheimintien remontti nytkähtää eteenpäin Hesperianpuiston kohdalla – puiston reunan kiistellyt puut saa kaataa

Jaa
14 puun kaatamisen estänyt toimeenpanokielto raukesi heinäkuussa, joten työt Hesperianpuiston reunassa pääsevät jatkumaan suunnitellusti.
Työt etenevät Mannerheimintiellä. Kuva: Manskun katutyöt.
Työt etenevät Mannerheimintiellä. Kuva: Manskun katutyöt.

Hallinto-oikeus hylkäsi luontojärjestön tekemän valituksen ELY –keskuksen päätöksestä. Hallinto-oikeuden päätös on lainvoimainen, sillä päätökseen ei haettu valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. 

Puut kaadettiin 21. elokuuta. Mannerheimintien reunaan voidaan nyt rakentaa uusi jalankulkijoiden esteetön kulkuramppi sekä uudet portaat puiston ja kadun välille.  

Toimenpiteistä on päätetty katusuunnitelmassa  

Mannerheimintien peruskorjauksen puunkaadot perustuvat alueen lainvoimaiseen, vuonna 2015 hyväksyttyyn katusuunnitelmaan, joka on laadittu alueella voimassa olevaa asemakaava noudattaen.  

Yksi puu kaatui itsestään elokuun alussa 

Elokuun alussa yksi Hesperianpuiston laidan puu kaatui työmaalla. Kyseinen puu oli huonokuntoinen saarnivaahtera, jossa oli lahoa. Puu kaatui itsestään. Puun kaatuminen ei aiheuttanut vahinkoja työmaalla.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti-Juhani Lehtinen
projektinjohtaja, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 8872
anttijuhani.lehtinen@hel.fi

Kuvat

Työt etenevät Mannerheimintiellä. Kuva: Manskun katutyöt.
Työt etenevät Mannerheimintiellä. Kuva: Manskun katutyöt.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme