Turun musiikkitalo Fuugan rakentaminen Aurajoen itärannalle alkaa

Hartela aloittaa allianssimallilla toteutettavan Fuugan rakentamisen lokakuussa 2023. Musiikkitalon on määrä valmistua koekäyttöjä ja henkilökunnan perehdytystä sekä kalustamista varten keväällä 2026.
Musiikkitalolle asetettiin tilausvaiheessa korkeat laatuvaatimukset. Tavoitteena on arkkitehtuuriltaan ja akustiikaltaan huipputasoinen rakennus, joka houkuttelee Turkuun entistä enemmän myös kansainvälisiä esiintyjiä ja kävijöitä.
Hanke on hyvää jatkumoa Hartelan toteuttamille vaativille yhteistoiminnallisille hankkeille Länsi-Suomessa.
”On hienoa, että hanke etenee päätöksenteon myötä ja että luottamus on pysynyt vahvana kautta lähes kaksivuotisen kehitysvaiheen. Nyt alkavan toteutusvaiheen aikana yhteistoiminta jatkuu yhtä vahvana. Olen vaikuttunut monissa vaativissa hankkeissa kokemusta keränneestä tiimistä tässä hankkeessa, ja on hienoa nähdä rakentamisen alkavan suunnitellusti", sanoo Hartela Länsi-Suomen aluejohtaja Lauri Piitari. "Allianssimallin vahvuus tuli selkeästi esiin toteutussuunnitteluvaiheessa, kun monialainen allianssiporukka löysi yhdessä innovatiiviset, laadukkaat ja kustannustehokkaat ratkaisut, jotka vastaavat korkeita laatutavoitteita”.
Musiikkitalo Fuuga on osa Turun keskustavisiosta juontuvaa kulttuurirannan kehittämistä.
"Olemme viime vuosina tehneet isoja ja merkittäviä strategisia kulttuuri-investointeja, joista moni liittyy Aurajoen rantaan rakentuvaan kulttuurirantaan. Musiikkitalo Fuuga on näistä investoinneista suurimpia, ja se jatkaa työtämme, jolla vahvistetaan kulttuurin asemaa ja elinvoimaisuutta Turussa. Musiikkitalo myös tukee yhteisöllisyyttä ja sen on tarkoitus olla kaikkien turkulaisten talo. Siksi pidän tärkeänä, että sieltä löytyy monipuolista tarjontaa ja sisältöjä kaikille", sanoo pormestari Minna Arve.
Musiikkitalosta tulee paitsi Turun filharmonisen orkesterin koti myös paikka monen tyyppisille kulttuuritapahtumille. Rakennukseen tulee kaksi salia, akustisen orkesterimusiikin esittämiseen suunniteltu 1300-paikkainen konserttisali ja 300-paikkainen monitoimisali. Musiikkitaloon tulee myös tapahtumien ulkopuolellakin avoinna oleva ravintola sekä kattoterassi ravintoloineen ja puutarhoineen.
Pääsali on suunniteltu orkesterimusiikin esittämisen ehdoilla. Huippuluokan akustiikasta vastaa maailmankuulu akustikko Eckhard Kahle. Orkesterimusiikin esittämisen lisäksi pääsali soveltuu myös muihin käyttötarkoituksiin, kuten sähköisesti vahvistettavan musiikin esittämiseen.
Hankkeen tilaaja on Turun kaupunki. Allianssimallilla valmistuvan rakennuksen allianssiryhmittymään kuuluvat Hartelan lisäksi Turun kaupunki, PES-Arkkitehdit Oy, WSP Finland Oy sekä alihankkijoina Laidun-design Oy ja Akukon & Kahle Acoustics -yhteenliittymä.
Havainnekuvat: PES-Arkkitehdit
Yhteyshenkilöt
aluejohtaja Lauri Piitari, Hartela Länsi-Suomi Oy, 0504655454, lauri.piitari@hartela.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartelalla Suomen tyytyväisimmät asiakkaat talonrakennusurakoinnissa28.4.2025 06:11:12 EEST | Tiedote
Hartela on saavuttanut ykköspaikan EPSI Rating Talonrakennusurakointi 2024 -tutkimuksessa, jossa se arvioitiin ammattimaisten rakennuttajien näkökulmasta pääurakoitsijoiden kärkisijalle.
Hartela ja Turun kaupunki ovat sopineet Linnakaupungin monitoimitalon uudisrakennushankkeen toteuttamisesta allianssimallilla3.4.2025 13:37:49 EEST | Tiedote
Hankkeen vuoden mittainen kehitysvaihe käynnistyy huhtikuussa 2025. Rakennustyöt aloitetaan keväällä 2026 ja valmis monitoimitalo luovutetaan tilaajan käyttöön elokuussa 2028.
Hartelan vuosi 2024: Vahva tulos haastavassa markkinassa, uusi strategia ja tytäryhtiörakenteen muutos19.3.2025 10:25:53 EET | Tiedote
Vuosi 2024 oli Hartelalle onnistunut niin taloudellisten mittareiden kuin vastuullisuusteemojen osalta. Yhtiö lähti vuoteen 2025 päivitetyllä strategialla ja vahvalla tilauskannalla.
Hartela rakentaa vähittäiskauppaketju Julalle ensimmäisen myymälärakennuksen pääkaupunkiseudulle13.3.2025 08:00:19 EET | Tiedote
Hanke on laajuudeltaan lähes 3 000 neliötä, josta varsinaista myymäläpinta-alaa on yli 2 000 neliötä. Hankkeen rakentaminen on alkanut maaliskuussa ja sen odotetaan valmistuvan loppuvuonna 2025. Julan myymälärakennuksen hanke on Hartelan omaperusteinen toimitilahanke.
Hartelalta hyvä tulos haastavassa markkinassa29.1.2025 15:35:38 EET | Tiedote
Rakennusyhtiö Hartela teki vuonna 2024 hyvän 9,0 M€ liiketuloksen asuntomarkkinan alakulosta huolimatta. Yhtiö lähti vuoteen 2025 vahvalla taseella, hyvällä likviditeetillä ja korkealla omavaraisuusasteella. Myös tilauskanta oli vahva, vaikka yhtään RS-kohdetta ei ollut rakenteilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme