Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

SKVL:n ylimääräinen markkinakatsaus: Vuokra-asuntomarkkinoilla loppukesän aikana selvä käänne ylöspäin – alueelliset erot isoja

Jaa

Suomen suurimman välitysalan verkoston Suomen Kiinteistövälittäjät ry:n eli SKVL:n jäsenyritykset välittävät tuhansia vapaiden markkinoiden vuokra-asuntoja kuukausittain. Elokuussa tehdyn ylimääräisen jäsenkyselyn perusteella on havaittavissa selvä piristyminen vuokra-asuntojen kysynnässä. ”Nyt näyttää siltä, että on palattu normaaliin tahtiin kysynnässä ja opiskelijatkin ovat omalta osaltaan etsimässä kohtuuhintaisia asuntoja. Esimerkiksi opiskelijasäätiöiden edullisista asunnoista on kova pula monella paikkakunnalla”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Tarjontaa on edelleen hyvin monilla paikkakunnilla, ja vuokralaiset etsivät nyt hyväkuntoisia ja tilavampia asuntoja”, hän jatkaa.

Kautta Suomen näkyy vilkastumista vuokramarkkinoilla. Helsinkiä ja Vantaata lukuun ottamatta kasvukeskukset ovat vahvassa nousussa.
Kautta Suomen näkyy vilkastumista vuokramarkkinoilla. Helsinkiä ja Vantaata lukuun ottamatta kasvukeskukset ovat vahvassa nousussa.

Isot asunnot kysyttyjä – Uusimaa poikkeaa muusta Suomesta erityyppisellä kysynnällä

Alueelliset erot vuokra-asuntojen kysynnässä ovat merkittäviä ja jopa pääkaupunkiseudun sisällä on vielä ylitarjontaa paikoin erityisesti pienistä asunnoista. Suuremmat perheasunnot ovat kysytyimpiä. Erityisesti rivitaloja ja kolmiosta ylöspäin kerrostaloasuntoja kysytään nyt eniten. Kaksioiden kysyntä on noussut. Yksiöiden kysyntä on selvästi parhainta muualla kuin Uudellamaalla ja erityisesti pohjoisessa ja Kaakkois- sekä Itä-Suomi-akselilla. Opiskelijoiden ja perheiden lisäksi vuokra-asuntomarkkinoilla on nyt näkynyt enenevässä määrin myös ukrainalaisia, jotka ovat sijoittuneet työelämään monilla paikkakunnilla.

”Vuokra-asuntojen kysyntä ei ole vielä lisännyt sijoitusasuntojen kysyntää ostorintamalla, mutta toisaalta ei näy enää niiden lisääntymisessä myyntitoimeksiantoina”, kommentoi Mannerberg. Uudistuotannon osalta kaupankäynnissä ei ole vielä havaittavissa elpymistä samoista syistä. Pienistä asunnoista on paljon tarjontaa ja nyt on hyvä hetki hankkia pienempi asunto, kun niiden kysyntä on vielä alhaisempaa.

Asuntokauppa elpynyt elokuussa

Asuntokaupassa on elokuussa nähty selvä elpyminen odotettua hiukan hiljaisemman heinäkuun jälkeen. Jäsenyrityksemme myivät kuitenkin jo heinäkuussa noin 2 000 asuntoa ja kiinteistöä, joka oli noin 20 % alle viime vuoden vastaavien lukujen. Luvut ovat hyvin linjassa kesäkuussa tekemämme ennusteen kanssa. ”Ihmiset pitivät kesälomaa ja nyt on palattu normaaliin arkeen. Inflaation lasku alkaa näkyä ostohalukkuudessa. Kun korot alkavat ennusteiden mukaan laskea, niin asuntokaupan odotetaan elpyvän selvästi tulevina kuukausina. Ellei Suomen taloudessa tai politiikassa tule yllättäviä käänteitä”, kommentoi Mannerberg.

Pankkien palvelutilanne on huolestuttava

SKVL:n jäsenet ovat erittäin huolissaan asuntorahoituksen tilanteesta. Asuntojen ostohalukkuus on selvästi noussut, mutta samaan aikaan pankkien rahoitus kuten lainananto ja vakuusarvojen tasot ovat laskeneet voimakkaasti. Asuntojen hinnat eivät ole enää laskeneet, mutta pankkien varovaisuus näkyy kovin paljon nyt asuntokaupan volyymissä. Lisäksi noin puolet jäsenistä on raportoinut, että pankkia ei enää kiinnosta palvella asuntokaupassa omaa asuntoa ostavaa asiakastaan, mikäli tämä ei ole nostamassa lainaa.

"Pankkiryhmien välillä on eroja, mutta tällainen palveluhaluttomuus on todella yllättävää. Kun kohta markkina alkaa normalisoitua niin miten silloin asiakkaat valitsevat pankkinsa? Toivomme, että pankeissa herätään tähän tilanteeseen ja ei unohdeta asiakasta”, kommentoi Mannerberg.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kautta Suomen näkyy vilkastumista vuokramarkkinoilla. Helsinkiä ja Vantaata lukuun ottamatta kasvukeskukset ovat vahvassa nousussa.
Kautta Suomen näkyy vilkastumista vuokramarkkinoilla. Helsinkiä ja Vantaata lukuun ottamatta kasvukeskukset ovat vahvassa nousussa.
Lataa
Kysyntä on alkanut näkyä nousevina vuokrina kysytyimmissä asunnoissa.
Kysyntä on alkanut näkyä nousevina vuokrina kysytyimmissä asunnoissa.
Lataa
Kysyntä on vahvinta perheasunnoista, alueellisia eroja on.
Kysyntä on vahvinta perheasunnoista, alueellisia eroja on.
Lataa
Yksiöiden kysyntä on vahvinta Uudenmaan ulkopuolella.
Yksiöiden kysyntä on vahvinta Uudenmaan ulkopuolella.
Lataa
Perheasunnot ovat kysyttyjä.
Perheasunnot ovat kysyttyjä.
Lataa
Rivitaloista on kova kysyntä.
Rivitaloista on kova kysyntä.
Lataa
Asuntokaupassa on selvä piristyminen.
Asuntokaupassa on selvä piristyminen.
Lataa
Edelleen uudemmat omakotitalot kysyttyjä.
Edelleen uudemmat omakotitalot kysyttyjä.
Lataa

Linkit

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL)

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL. Yhteistyötä turvallisen asunnonvaihdon hyväksi. SKVL jäsenyritykset toimivat koko maassa luotettavan ja reilun kiinteistönvälityksen edistämiseksi. Olemme Suomen vanhin ja suurin asuntokaupan verkosto, jossa on lähes 500 toimistoa ja lähes 1800 asuntokaupan paikallista asiantuntijaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

SKVL asuntomarkkinaennuste: Vaaliohjelman linjaukset tuovat tulevina vuosina merkittäviä positiivisia vaikutuksia Suomen asuntomarkkinoihin – Ohjelmaan kirjatut lupaukset tuovat toteutuessaan paljon toivottua tasa-arvoisuutta ja turvaa suomalaisten asumiseen kaikissa muodoissaan21.6.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

”Erityisesti työvoiman liikkuvuuden helpottaminen, kaavoituksen sekä maankäytön sujuvoittaminen ja energia-asioiden järkevä huomioiminen ovat ehdottomasti oikeansuuntaisia linjauksia, joiden toteuttaminen tuovat varmasti vauhtia asuntokauppaan ja selkeyttävät myös vuokralla asuvien oikeudenmukaista kohtelua. Nämä olivat kaikki keskeisiä seikkoja, joita toimme esille ennen vaaleja ja nyt ne toteutuvat. Olemme erittäin iloisia tästä suomalaisten asumisen parantumiseen johtavasta kehityksestä ”, kommentoi Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Suomen Kiinteistönvälittäjien jäsenyrityksillä ei ole välittäjäkatoa, vaikka markkina on hiljaisempi kuin vilkkaimpina vuosina 2020 ja 202110.5.2023 16:10:38 EEST | Tiedote

Helsingin Sanomat kirjoitti 10.5.2023 siitä, että sadat välittäjät pakenevat alalta, kun kauppa ei käy yhtä hyvin kuin viime vuosina. Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n jäsenyrityksissä tätä ei ole havaittu, vaikka kokonaiskauppamäärät ovat jonkin verran alhaisemmat. ”Jäsenmäärämme on itse asiassa jonkin verran kasvaneet”, toteaa toimitusjohtaja Mannerberg. ”Uusia yrityksiä liittyy mukaan viikoittain”, hän lisää.

Suomen asuntomarkkinat elpyvät – mikä on uusi normaali? – SKVL:n ennuste keväälle 202329.3.2023 06:01:00 EEST | Tiedote

Nato tuo lisävauhtia ja uskoa asuntomarkkinoille. Lisäksi vaalien tulosta odotellaan. Suomen Kiinteistönvälittäjien n. 1800 henkilöstä ja 500 toimistosta koostuva koko maan kattava asuntokaupan asiantuntijaryhmä on valmistellut uuden ennusteen tämän kevään ja alkukesän osalta. ”Markkinat elpyvät hyvää vauhtia ja kyselymme perusteella sekä myyjien että ostajien aikomukset asunnon vaihtoon ovat vahvasti nousseet”, kertoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. On selvästi havaittavissa, että asuntoja vaihdetaan tarpeeseen ja myös ensiasuntoja hankitaan nyt enemmän.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n viesti äänestäjille ja uudelle hallitukselle29.3.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

Suomen asuntomarkkinat ovat käyneet kovassa vuoristoratamaisessa käsittelyssä viimeisten viiden vuoden aikana. On koettu pitkään jatkuneen alhaisten korkojen noste. On nähty maailmanlaajuisen epidemian aiheuttama yllättävä suurempien asuntojen ostotarve. Kaiken päälle on jouduttu Venäjän hyökkäyssodan myötä aiheutuneisiin nopeiden talouden muutosten vaikutuksiin kuten kohonnut inflaatio, korkotaso ja energian hinta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme