Ammattiliitto Jyty: Jyväskylän yt-päätös kertoo kuntien tilanteesta – ”Kuntien toimintaedellytyksistä on huolehdittava”

Jyväskylän kaupungin yt-neuvotteluiden piirissä ovat kaikki kaupungin toimialat ja liikelaitokset sekä niiden henkilöstö. Toimenpiteiden arvioidaan kohdistuvan enintään 490 henkilöön.
Neuvotteluissa käydään läpi esimerkiksi toimenpiteitä, joissa kaupunki harkitsee taloudellisista tai tuotannollisista syistä henkilöstön osa-aikaistamisia, irtisanomisia tai muita merkittäviä muutoksia palvelussuhteiden ehdoissa.
Eri sektoreiden kuntahenkilöstöä edustava Ammattiliitto Jyty on huolissaan, että säästöt kohdistuvat ennestään tiukoille vedettyihin palveluihin.
– Neuvotteluissa mukana olevat luottamusmiehemme tuntevat hyvin kaupungin taloustilanteen ja ymmärtävät säästötarpeet. Tätä osattiin odottaa. Mutta mistä säästetään, kun löysää ei ole? Toimintoja pyöritetään jo nyt ohuilla resursseilla, kommentoi Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.
Jyty arvioi, että säästötoimenpiteillä on väistämättä vaikutuksia kuntalaisten palveluihin, henkilöstön työhyvinvointiin ja kaupungin houkuttelevuuteen työnantajana.
– Riittävä henkilöstö on laadukkaiden ja tehokkaiden kuntapalveluiden edellytys. Kunnissa tehdään tärkeää ennaltaehkäisevää työtä ja siitä säästämällä aiheutetaan kuluja jatkossa. Lasku seuraa perässä ennemmin tai myöhemmin kuntapalveluiden heikentyessä, Voima huomauttaa.
Jytyn puheenjohtajan mielestä Jyväskylän yt-päätös kertoo kuntien vakavasta tilanteesta. Hyvinvointialueuudistuksen yhteydessä kuntien verotusta vähennettiin ja valtionosuuksia leikattiin, kun sote-palvelut siirtyivät hyvinvointialueille. Monessa kunnassa leikkaukset ovat osoittautuneet siirtyneitä sote-menoja isommiksi.
– Nykyiseen hallitusohjelmaan on linjattu, että kuntien valtionosuuksia leikattaisiin edelleen. Budjettiriihi on tässäkin paljon vartijana. Kuntien toimintaedellytyksistä on huolehdittava, Voima sanoo.
Lisätietoja Jytyssä:
Puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty on pettynyt budjettiriihen lopputulokseen – ”Historiallisen epäoikeudenmukainen budjettiesitys”20.9.2023 11:09:08 EEST | Tiedote
Hallitus ei aio perääntyä hallitusohjelmassa esitetyistä työttömyys- ja sosiaaliturvan leikkauksista, jotka kohdistuvat hyvin laajasti pienituloisiin.
Ammattiliitto Jyty: Pirkanmaan hyvinvointialueen rajut säästöt vaarantavat hyvinvointipalvelut7.9.2023 15:39:48 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue on käynnistämässä laajat sopeutustoimet nopeassa aikataulussa. Ammattiliitto Jytyn mielestä rajut henkilöstövähennykset vaarantaisivat hyvinvointialueen organisoitumisen ja viime kädessä palvelut.
Ammattiliitto Jyty: Sovittelujärjestelmän romuttaminen lisäisi työmarkkinoiden epätasa-arvoa ja pitkittäisi työtaisteluita24.8.2023 12:41:09 EEST | Tiedote
Jytyn mielestä työmarkkinoita koskevia ratkaisuja on valmisteltava aidosti kolmikannassa. Liitto varautuu mahdollisiin järjestöllisiin toimenpiteisiin.
Ammattiliitto Jyty tyrmää hallituksen työmarkkinatoimenpiteet – "Työntekijöiden asemaa heikennetään kaikin tavoin”16.6.2023 20:14:01 EEST | Tiedote
Perjantai-iltana julkaistussa hallitusohjelmassa esitetään laajoja julkisen talouden leikkauksia ja yksityiskohtaisia työelämälainsäädännön muutoksia. Ammattiliitto Jytyn mielestä toimenpiteet heikentävät huomattavasti työntekijöiden työsuhdeturvaa, työttömyysturvaa ja työsuhteen ehtoja.
Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelutulos on hyväksytty – ratkaisu tuo reilut palkankorotukset työvoimapulasta kärsivälle alalle13.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Jytyn liittohallitus hyväksyi yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelutuloksen. Tulos on nyt hyväksytty kaikkien sopimusosapuolten hallinnoissa. Palkankorotukset kertaerineen ylittävät kokonaisuudessaan niin sanotun yleisen linjan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme