Ennätysmäärä vientiyrityksiä osallistuu Team Finland -päivään
Tulevaisuudessa yrityksille avautuu uusia yhteistyön ja viennin mahdollisuuksia aivan uusille asiakaskunnille: Nato-jäsenyyden myötä puolustusyhteistyö on vahvistunut ja laajentunut koskemaan entistä useampaa toimialaa. Ukrainan nostaminen sodan kärsimyksistä avaa ovia uusille ja entistä kestävämmille sekä turvallisemmille ratkaisuille.

Messukeskuksessa järjestettävän Team Finland -päivä 24.8.2023 tarttuu näihin teemoihin; ohjelma tarkastelee geopoliittisia haasteita, eri maailmanmarkkinoiden erityispiirteitä ja sitä mitä on rohkea kasvu tai millaisia trendejä diginatiivit nostavat arkeemme ja yritystoimintaan.
Vuosittaiseen kutsutapahtumaan odotetaan osallistuvan peräti 500 vientiyritystä ja yli 300 Team Finland -verkoston viennin asiantuntijaa ympäri maailman. He ovat Suomen suurlähettiläitä ja edustustojen asiantuntijoita, Business Finlandin ulkomaanverkoston asiantuntijoita sekä Finnveran ja ELY-keskusten vientiasiantuntijoita sekä lukuisia muita suomalaisyritysten vientiä edistäviä toimijoita. Yrityksillä on mahdollisuus verkostoitua kansainvälistymisen asiantuntijoiden kanssa yli 70 eri markkinalta ja usealta alalta.
Tapahtuman avauspuheenvuorot esittävät tänä vuonna ensimmäistä kertaa ministerit Wille Rydman ja Ville Tavio.
– Tavoitteenamme on tehdä Suomesta entistä kilpailukykyisempi ja yrittäjyysmyönteisempi. Siihen pääsemiseksi meidän tulee uudistua ja houkutella investointeja. Tähän tarvitsemme myös vahvaa ja asiantuntevaa verkostoamme maailmalla, toteaa elinkeinoministeri Wille Rydman.
– Globaali vastakkainasettelu, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja suurvaltojen välisten jännitteiden lisääntyminen vaikuttavat merkittävästi talouden ja kaupan ohella suoraan yritysten toimintaan ja strategiaan. Verkostomme vahvuus on siinä, että pystymme tarjoamaan ensikäden tietoa asiakkaillemme muuttuneesta toimintaympäristöstämme, ja näin auttamaan riskeihin varautumisessa ja uusien markkinamahdollisuuksien löytämisessä, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio.
Toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä Nordic West Officesta puhuu tilaisuudessa maailman nykytilan haasteista .
Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tapahtumaa paikan päällä torstaina
PAIKKA: Messukeskus Siipi, Rautatieläisenkatu 3, Helsinki.
AIKA: torstai 24.8.2023 klo 09.00–16.00, aamukahvit tarjolla klo 08.00 alkaen.
Tapahtuman järjestävät Team Finland -verkoston ydintoimijat Business Finland, ulkoministeriö, Finnvera ja ELY-keskus. Katso tapahtuman ohjelma liitteestä.
Team Finland -verkosto edistää yritysten kasvua ja kansainvälistymistä
Team Finland -verkosto seuraa yritysten kasvun, viennin ja kansainvälistymisen tuloksia ja vaikutuksia. Verkoston pk- ja midcap-asiakasyritysten vienti on kasvanut vuodesta 2019 vuoteen 2022 yli 2,1 miljardia euroa. Vuonna 2019 vienti oli 6,42 miljardia euroa, ja vuonna 2022 8,54 miljardia euroa.
Business Finlandin, ELY-keskuksen, Finnveran ja ulkoministeriön vuosilukuja pähkinänkuoressa:
-
rahoitus- ja neuvonta-asiakkaita 10.000,
-
verkosto kerää 500 markkinamahdollisuutta maailmalta ja kontaktoi konkreettisiin myyntiliideihin ja liiketoimintamahdollisuuksiin yli 2.000 yritystä, järjestää noin 70 Team Finland -vierailua maailmalle ja Suomeen, näihin osallistuu yli 800 suomalaisyritystä. Verkosto hankkii Suomeen investointeja yli 200 miljoonalla eurolla, näistä syntyy vuosittain yli 700 työpaikkaa. Team Finland myös palkitsee parhaita vientiyrityksiä yhdessä Tasavallan presidentin kanssa.
Kuva: Jari Härkönen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median ilmoittautumiset ja kyselyt:
Maija Hakkarainen
Head of Marketing, Business Finland
maija.hakkarainen@businessfinland.fi
+358 50 557 7739
Kuvat

Liitteet
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Team Finland -verkosto edistää Suomen ja suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Verkosto tukee julkisrahoitteisilla palveluillaan yrityksiä kansainvälistymisessä, houkuttelee Suomeen investointeja ja rakentaa Suomi-kuvaa maailmalla. www.team-finland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Näistä Euroopan maista Suomeen tullaan harvimmin yöpymään2.5.2025 08:05:00 EEST | Tiedote
Saksa, Iso-Britannia, Ruotsi ja Ranska ovat tuttuja näkyjä Suomen matkailutilastoissa, sillä näistä maista tulee vuosittain satoja tuhansia yöpymisiä. Mutta entä Euroopan maat, joista Suomeen matkustetaan kaikkein harvimmin? Tilastojen häntäpäästä löytyvät Liechtenstein, Albania ja Valko-Venäjä.
Business Finland startade en kampanj om hållbar gruvdrift och kritiska mineraler28.4.2025 08:03:00 EEST | Pressmeddelande
Kritiska mineraler och strategiska råvaror har nu en stor marknadsdriven efterfrågan när olika länder investerar i att säkra leveranskedjan för mineraler och i miljömål. Business Finland startade en årslång kampanj för att stödja hållbar förnyelse av den finska gruv- och mineralsektorn med tio miljoner euro. ”Gruvornas negativa miljöpåverkan måste minskas och försörjningsberedskapen i Finland garanteras”, säger Satu Penttinen från Business Finland, som har utsetts att leda kampanjen.
Business Finland aloitti kestävän kaivosteollisuuden ja kriittisten mineraalien kampanjan28.4.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Kriittisille mineraaleille ja strategisille raaka-aineille on nyt suurta markkinalähtöistä kysyntää, kun eri maat investoivat mineraalien toimitusketjujen turvaamiseen ja ympäristötavoitteisiin. Business Finland aloitti vuoden mittaisen kampanjan, joka tukee suomalaisen kaivos- ja mineraalisektorin kestävää uudistumista 10 miljoonalla eurolla. “Kaivosten haitallisia ympäristövaikutuksia tulee pienentää ja Suomelle taattava huoltovarmuus”, sanoo kampanjan vetäjäksi nimetty Satu Penttinen Business Finlandista.
Företag i södra Finland har upptäckt FN:s enorma köpmaskin24.4.2025 08:03:00 EEST | Pressmeddelande
FN publicerar försäljningsinformation om hur marknaden som är värd 25–30 miljarder dollar har utnyttjats. ”Det har skett genombrott, och särskilt företag i södra Finland har hittat en kanal och lyckats leverera sina tjänster till olika FN-organisationer”, säger Marjukka Holopainen-Rainio från Business Finland.
Eteläsuomalaiset yritykset ovat löytäneet YK:n valtavan ostokoneiston24.4.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
YK julkaisee myyntitietoa siitä, miten 25–30 miljardin dollarin arvoista markkinaa on hyödynnetty. "Läpimurtoja on tapahtunut, ja etenkin eteläsuomalaiset yritykset ovat löytäneet kanavan ja onnistuneet toimittamaan palveluitaan YK:n eri organisaatioille”, sanoo Marjukka Holopainen-Rainio Business Finlandista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme