Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaalla heinäkuussa 22 800 työtöntä työnhakijaa

Jaa
Pohjois-Pohjanmaalla oli heinäkuun lopussa 22 800 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 600 (+7,8 %) työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli heinäkuussa noin tuhat enemmän kuin kesäkuussa. Pohjois-Pohjan- maan työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli 1 900. Kesäkuukausina työttömiä on aina loppukevättä enemmän – koulujen alkaminen vähentää osaltaan työttömien määrää. Viimeisen puolen vuoden aikana lisääntynyt työttömyys koskettaa Pohjois-Pohjanmaan kaikkia päätoimialoja ja niiden ammattiryhmiä. Monilla aloilla suhdanne- ja kysyntänäkymät ovat edelleen heikot. Siitä johtuen työttömyydessä ei odoteta merkittävää pudotusta ainakaan lähikuukausina.

Maakunnan työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 12 % ja koko maassa se oli 10,5 %. Maakunnan sisällä alhaisin työttömyysaste oli Ylivieskan seutukunnassa (8,7 %). Kunnittain vertailtuna alhaisin työttömyysaste oli Kalajoella (7,5 %) ja korkein Pudasjärvellä (15,4 %). Oulussa työttömyysaste oli 13,8 %. Suhteellisesti eniten työttömien määrä on kasvanut maakunnassa vuoden takaisesta Pyhännällä (+71 %) ja Merijärvellä (+44 %).

Heinäkuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella oli avoinna 7 000 työpaikkaa, joista uusia avoimia työpaikkoja oli 3 200. Uusien työpaikkojen määrä oli vähentynyt edelleen lähes kaikissa ammattiryhmissä vuoden takaiseen verrattuna (-25,6 %). Määrällisesti uusia avoimia työpaikkoja oli eniten tarjolla palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. lähihoitajat, myyjät, ravintola- ja suurtaloustyöntekijät) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (mm. hitsaajat ja kaasuleikkaajat, kirvesmiehet ja rakennuspuusepät, talonrakentajat).

Vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli heinäkuussa 7 200, mikä oli 600 enemmän kuin vuosi sitten. Kesäkuusta pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 100 henkilöllä ja viime kuukausina pitkäaikaistyöttömyys on ollut kasvussa. Yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä on pysynyt pitkään samalla tasolla.

Työttömyys on kasvanut suhteellisesti eniten 40–44-vuotiaiden ikäryhmässä ja kasvua vuoden takaiseen oli 19,6 %. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli heinäkuun lopussa 3 400, mikä on 230 työtöntä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömistä työnhakijoista miehiä oli 12 300 ja naisia 10 500. Vuoden 2022 heinäkuusta miesten työttömyys on kasvanut lähes 1 500:lla (+13,5 %) ja naisten työttömyys noin 200:lla (+1,8 %).

Pohjois-Pohjanmaan aktivointiaste oli heinäkuun lopussa 22,4 % ja kaikkiaan 6 600 henkilöä osallistui työllistymistä edistäviin TE-palveluihin. Kaikista palveluissa olleista henkilöistä 34,9 % oli koulutuksessa: oma- ehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 1 170 ja työvoimakoulutuksessa oli 1 150 opiskelijaa. Heinäkuussa työllistettyjen, valmennuksessa olevien sekä vuorotteluvapaasijaisten määrä kasvoivat vuoden takaiseen verrattuna.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Katja Pietilä (tilastot), 0295 038 122
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
johtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Talouden nousu viivästynyt ja uusi globaalitalouden epävarmuus varjostaa Pohjois-Pohjanmaan elinkeinojen ja työllisyyden näkymiä29.4.2025 10:27:26 EEST | Tiedote

Pitkään kestäneen matalasuhdanteen on odotettu taittuvan kasvuksi tänä vuonna. Merkittävää talouden piristymistä ei ole vielä toteutunut, vaikka positiivisia viestejä maakunnan eri toimialoilta onkin saatu. Kansallisella tasolla moni ennustelaitos on siirtänyt tai madaltanut aiempia talouden kasvulukujaan poikkeuksellisen epävarmojen näkymien edessä. Pohjois-Pohjanmaalla odotukset loppuvuodelle ovat maltilliset ja odottavat. Selkeää talouden ja työllisyyden kasvua ennakoidaan ensi vuodelle. Nousun edellytys on, ettei USA:n vastikään aloittama tullimaksupolitiikka eskaloidu laajaksi pitkäkestoiseksi markkinahäiriöksi.

Yleisötilaisuus Rahkakurun tuulivoimahankkeen ja sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Merijärvellä ja etäyhteydellä 27.5.202529.4.2025 08:52:05 EEST | Tiedote

Rahkakurun tuulivoimahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään tiistaina 27.5.2025 klo 17–19 Merijärven Koivupuhdon koululla (Merijärventie 106, 86220 Merijärvi) ja etäyhteydellä (Teams), jonka linkki on saatavilla hankkeen verkkosivulla osoitteessa www.ymparisto.fi/rahkakurun-tuulivoima-YVA. Asiasta ovat kertomassa YVA-yhteysviranomaisen (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), hankevastaavan (Prokon Wind Energy Finland Oy) ja YVA-konsultin (Ecobio Oy) edustajat. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan. Arviointiselostus on nähtävillä 29.4.–28.6.2025 seuraavissa paikoissa: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen aulapalvelut, Veteraanikatu 1, 90130 Oulu Merijärven kunnanvirasto, Kunnantie 1, 86220 Merijärvi Merijärven kunnankirjasto, Merijärventie 104, 86220 Merijärvi Oulaisten kaupungintalo, Oulaistenkatu 12, 86300 Oulainen Oulaisten kaupunginkirjasto, Sahanka

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye