Raide-Jokerin varrelle suunnitellaan kaupunkimaisempaa Viikin keskusta
22.8.2023 09:15:36 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Tavoitteena on kehittää aluetta raideliikennekaupungin periaatteiden mukaisesti toimivammaksi ja viihtyisämmäksi urbaaniksi ympäristöksi ja turvata Helsingin laajeneminen ja kasvu. Kaavarunko pohjautuu Helsingin yleiskaavaan 2016 ja se ohjaa lähivuosina alueelle laadittavia asemakaavoja.
Valtio ja yliopisto alueen merkittävimmät maanomistajat
Alue on nykytilanteessa osin rakennettua aluetta ja osin peltoaluetta, jolla on myös tutkimusviljelyksiä. Tontit ovat pääosin valtion ja Helsingin yliopiston sekä vähäisessä määrin kaupungin omistamia. Kaupunki on sopinut valtion kanssa uusien asuntojen ja työpaikkojen kaavoittamisesta Raide-Jokerin varrelle vastineena valtion osallistumisesta Raide-Jokerin rakentamiskustannuksiin.
Kaavarunkoalueen laajuus on noin 107 ha. Tavoitteena on rakentaa asuntoja 7 000 asukkaalle, mikä tarkoittaa n. 280 000 kerrosalaneliömetriä uutta asuntokerrosalaa. Lisäksi alueelta varataan tilaa toimitilarakentamiselle, palveluille, kouluille ja päivähoidolle sekä Helsingin yliopistolle. Yliopiston kampukselle osoitetaan riittävät laajentumismahdollisuudet. Tarkoituksena on edistää synergioita yritys-, opetus- ja tutkimustoiminnan välillä sekä mahdollistaa erilaisia kohtaamisen ja yhteistyön paikkoja.
Viikintien uusi linjaus mahdollistaa katumaisemman ympäristön
Kaavarunko yhdistää Viikin Tiedepuiston ja Latokartanon asuinalueen toisiinsa. Alueen toiminnot ovat nykyisin varsin hajallaan, etäisyydet ovat suhteellisen pitkiä eikä ympäristö houkuttele kävellen liikkumiseen.
Tavoitteena on muuttaa Viikintien liikenneympäristöä katumaisemmaksi. Viikintie linjataan uudelleen Viikin eläinsairaalan ja Raide-Jokerin pysäkin edustalta n. 600 m matkalta.Uusi katu on nykytilanteeseen verrattuna luonteeltaan kaupunkimaisempi, sillä sen molemmin puolin voidaan rakentaa uusia kortteleita. Eteläosan peltoalueille ja tutkimustilan alueelle ei ole suunnitteilla oleellisia maankäytön muutoksia.
Palvelut ja kivijalkatoiminnot raitiotiepysäkkien lähelle
Suunnittelualueen läpi kulkee kaksi pikaraitiotien linjausta: itä-länsi-suuntainen Raide-Jokeri sekä suunnitteluvaiheessa oleva pohjoiseteläsuuntainen Viikki-Malmi-ratikan linjaus. Molemmilla linjoilla on kaksi pysäkkiä suunnittelualueella. Raide-Jokerin raitiotiepysäkkien lähialueita kehitetään kävelypainotteisina alueina, joille on sijoitettu palveluita ja kivijalkatoimintoja.
Viikkiä kehitetään kahden keskuksen alueena. Lahdenväylän viereinen keskusta houkuttelee laajempaa kävijäkuntaa yritys- ja kampustoimintoineen. Itäinen keskusta Latokartanon ratikkapysäkin ympärillä toimii urbaanina kaupunkikeskustana ja palvelee paikallisia asukkaita.
Tervetuloa kuulemaan Keski-Viikin kaavarungosta 31. elokuuta
Keski-Viikin kaavarunkoa esitellään yleisölle verkkotilaisuudessa torstaina 31.8.2023 klo 17.30–19.00. Tilaisuudessa on mahdollisuus esittää kysymyksiä chatissa sekä pyytämällä puheenvuoroa. Teams-verkkotilaisuuteen pääsee liittymään linkistä: bit.ly/keski-viikin-kaavarunko
Keski-Viikin aineistoihin voit tutustua aikavälillä 21.8.–15.9.2023 osoitteessa hel.fi/suunnitelmat tai Viikin kirjastossa. Kirjallisia mielipiteitä voi esittää 15.9.2023 saakka. Kaavarunko on tarkoitus saattaa valmiiksi vuoden 2023 loppuun mennessä ja viedä kaupunkiympäristölautakunnan päätettäväksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Mutanen
Arkkitehti
Asemakaavoitus, Helsingin kaupunki
puh. 09 31037299
johanna.mutanen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Detaljplanen för Esplanaderna skyddar gräsmattorna, kepskioskerna och de historiska trädraderna25.9.2026 09:20:40 EEST | Pressmeddelande
Detaljplanen för Esplanaderna från 1836 uppdateras, och samtidigt tryggas de kulturhistoriska värdena på Helsingfors mest kända parkgata. Parkens viktigaste särdrag, parkgatans karaktär och de övergripande principerna för trafiken i området förblir oförändrade. I den nya detaljplanen skyddas bland annat byggnader, historiska trädrader, gräsmattor och kepskiosker.
Esplanadien asemakaava suojelee nurmialueet, lippakioskit ja historialliset puurivit25.9.2026 09:20:40 EEST | Tiedote
Esplanadien asemakaavaa vuodelta 1836 päivitetään ja samalla turvataan Helsingin tunnetuimman puistokadun kulttuurihistorialliset arvot. Puiston keskeiset piirteet, puistokadun luonne ja alueen liikenteen pääperiaatteet säilyvät ennallaan. Uudessa asemakaavassa suojellaan muun muassa rakennuksia, historiallisia puurivejä, nurmialueita ja lippakioskeja.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 24.9.202624.9.2026 17:50:02 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 24.9.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 8.10.2026
Den nya tjänsten Ympäristövahti berättar om Helsingfors miljöarbete mer transparent än tidigare24.9.2026 15:23:06 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors mål för miljöskyddet har uppdaterats. I fortsättningen kan man uppfölja genomförandet av målen på den nya webbplatsen Ympäristövahti (miljövakten) och i den miljörapport som publiceras årligen.
Uusi Ympäristövahti avaa Helsingin ympäristötyön aiempaa läpinäkyvämmin24.9.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Helsingin ympäristönsuojelun tavoitteet on päivitetty. Jatkossa tavoitteiden toteutumista voi seurata uudella Ympäristövahti-sivustolla sekä vuosittain julkaistavassa ympäristöraportissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

