SDP:n Eloranta: Opintokeskuksilta leikkaaminen heikentää kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa
Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan sisältyy 25 miljoonan euron leikkaus vapaan sivistystyön rahoitukseen, josta 7 miljoonaa kohdistuu opintokeskuksiin. Tämä vastaa jopa 39 prosenttia opintokeskusten nykyisestä rahoituksesta. SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta pitää hallitusohjelman linjausta haitallisena paitsi osaamiselle, mutta myös suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle ja demokratialle, joita päinvastoin pitäisi näinä aikoina vahvistaa eikä heikentää.

– Opintokeskuksilla on laissa määritelty tavoite moniarvoisuuden turvaamisesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Käytännössä tämä tarkoittaa vaikuttamisen, päätöksenteon, yhdistystoiminnan ja kriisinkestävyyden taitoja. Kaikki nämä ovat suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja demokratian kannalta keskeisiä taitoja, joita tarvitsemme vahvan ja elävän demokratian ylläpitämiseksi. Näistä leikkaaminen ei lupaa hyvää maamme tulevaisuudelle, Eloranta toteaa.
Hallitusohjelmaan kirjattu 7 miljoonan euron leikkaus on lähes 40 prosenttia pois opintokeskusten perusrahoituksesta. Opintokeskukset ry:n mukaan tällainen leikkaus olisi tuhoisa ja romuttaisi järjestökoulutuksen ja uhkaisi monien oppilaitosten mahdollisuutta jatkaa toimintaansa tulevaisuudessa. Yhdistyksen mukaan leikkaukset tarkoittaisivat lähes välttämättä koulutusmaksujen merkittävää nousua oppijoille, mutta ei näe mahdolliseksi tilkitä rahoitusvajetta maksuilla.
– Hallituksen suunnittelema 39 prosentin leikkaus opintokeskusten perusrahoitukseen on täysin kohtuuton. Vahva ja toimiva kansalaisyhteiskunta on yksi suurista ylpeydenaiheistamme ja keskeinen osa suomalaista demokratiaa. Julkisen talouden kannalta 7 miljoonan euron leikkaus on melko merkityksetön, mutta opintokeskuksille jopa kohtalon kysymys. Hallituksen on syytä pohtia uudestaan linjauksensa vaikutuksia ja perua tämä kohtuuton leikkaus, Eloranta vaatii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Krista Kiuru: Orpon hallituksen piittaamattomuus hyvästä lainvalmistelusta on uhka suomalaiselle oikeusvaltiolle22.9.2023 16:31:05 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru on huolissaan Petteri Orpon hallituksen lainvalmistelun toimintatavoista. Lainvalmistelua näyttää vaivaavan sama tauti sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemien hallituksen esitysten suhteen.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen hiljaisuus työperäisen maahanmuuton ympärille on korvia huumaavaa22.9.2023 15:02:06 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen budjettiriihi ei tuonut ratkaisuja Suomea pitkällä aikavälillä piinaavaan ongelmaan. Suomen talous ei tule kasvamaan, jos maassamme ei ole tarpeeksi ihmisiä kasvua luomassa.
SDP:n Mika Kari vaatii hallitukselta oikeudenmukaisuutta talouden sopeuttamisessa22.9.2023 14:18:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Mika Kari pitää hallituksen ensi vuoden budjettilinjaa epäoikeudenmukaisena. Hän katsoo, että kaavaillut heikennykset ja leikkaukset kasautuvat liikaa jo valmiiksi heikossa asemassa oleville väestöryhmille.
SDP:n Pia Viitanen kysyy hallitukselta eläinsuojeluasiamiehen viran lakkauttamisesta ja esittää viran vakinaistamista22.9.2023 13:47:54 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Pia Viitanen (sd) on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen eläinsuojeluasiamiehen viran lopettamisesta. Petteri Orpon hallitus ei aio jatkaa eläinsuojeluasiamiehen määräaikaista virkaa enää vuoden vaihteen jälkeen.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Viisas hallitus pysähtyisi, pakittaisi ja aloittaisi uudella uralla neuvottelemaan työelämäkysymyksissä22.9.2023 12:09:16 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm pitää huolestuttavana Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen tapaa sivuuttaa päätöksenteossaan aito keskustelu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme