Työeläkeyhtiö Elo

Elon sijoitustuotto oli 2,8 % ja kustannustehokkuus parani merkittävästi

Jaa

Sijoitusmarkkinoiden tuotot olivat odotettua paremmat hyvän talouskehityksen ansiosta. Osakemarkkinoiden tuotot eriytyivät voimakkaasti etenkin loppukeväästä sekä maantieteellisesti että toimialoittain. Korkotuotot olivat alkuvuonna positiiviset huolimatta keskuspankkien koronnostoista. Liikekulumme laskivat jo toista vuotta peräkkäin, ja paransimme siten kustannustehokkuuttamme.

Elon toimitalo Tapiolassa.
Elon toimitalo Tapiolassa.

Avainluvut tammi-kesäkuu 2023

  • Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin oli 34,1 (–1 141,3) miljoonaa euroa.
  • Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 2,8 (–4,5) prosenttia. 
  • Sijoitusten markkina-arvo oli 29,0 (28,0) miljardia euroa.
  • Vakavaraisuusaste oli 121,0 (123,6) prosenttia ja vakavaraisuuspääoma oli 1,5-kertainen (1,5-kertainen) vakavaraisuusrajaan nähden.
  • Vakuutusmaksutulo oli 2,2 miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin suunnilleen saman verran.

– Olemme laskeneet hienosti liikekulujamme, ja siten parantaneet kustannustehokkuuttamme. Kasvaneen tehokkuuden ansiosta maksamme 7 miljoonaa euroa asiakkaillemme takaisin hoitomaksupalautuksina. Vaikutus näkyy asiakkaidemme helmi-maaliskuun 2024 laskussa, asiakashyvitysten ohella, kertoo Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson.

Yrittäjän eläkelainsäädäntö muuttui yrittäjän työtulon määrittelyn täsmennyksen sekä työtulon tarkastelun säännöllisyyden osalta. Aloitimme lakisääteiset tarkistukset kesäkuun alussa.

­– Uuden strategiamme jalkauttaminen jatkui ja etenimme toimintasuunnitelman mukaisesti kehittämällä palveluprosesseja ja johtamista. Positiivisen muutoksen ovat havainneet myös asiakkaamme, joilta olemme saaneet hyvää palautetta, toteaa Pettersson.

Sijoitusmarkkinoiden tuotot ennakoitua paremmat

– Tuottokehitys osake- ja korkomarkkinoilla kuvastaa sijoittajien odotuksia inflaation asteittaisesta hidastumisesta ilman merkittävää talouskasvun hiipumista. Tämä tarkoittaisi todennäköisesti käännettä keskuspankkien rahapolitiikassa, arvioi Elon varatoimitusjohtaja Hanna Hiidenpalo.

Elon osakesijoitusten tuotto oli 4,3 (-8,2) prosenttia. Noteeratut osakkeet tuottivat alkuvuonna 6,7 (-17,2) prosenttia. Noteeratuista osakkeista parhaiten tuotti Yhdysvaltain osakemarkkina kasvuyhtiöiden vetämänä. Elon pääomasijoitusten tuotto oli 1,7 (11,2) prosenttia.

Keskuspankkien ohjauskorkojen nostot jatkuivat tasaisena ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Yhdysvalloissa korkoja nostettiin kolmesti ja Euroopan keskuspankki nosti korkoaan peräti neljä kertaa. Lyhyimmät markkinakorot nousivat ohjauskorkojen mukana, mutta pidemmät korot pysyivät paikallaan tai jopa laskivat hienoisesti. Elon korkosijoitukset tuottivat 2,2 (−3,5) prosenttia.

Taloustilanteen epävarmat näkymät ja korkotason nousu vaikuttivat kiinteistösijoitusmarkkinoilla. Kaupankäynti jatkui hiljaisena, rakentaminen vähentyi ja tuottovaatimukset nousivat. Yleinen markkinatilanne heijastui myös Elon kiinteistösijoitusten tuottoon, ollen 0,2 (3,4) prosenttia.

Työkyvyttömyyseläkkeitä haettiin alkuvuonna 6 prosenttia viime vuotta enemmän

Erityisesti yli 60-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kasvoi. Nousua oli etenkin kuljetuksen, rakentamisen, teollisuuden ja kaupan aloilla. Vakavat mielenterveyden sairaudet eivät lisääntyneet määrällisesti, mutta työkyvyttömyyseläkkeitä haettiin entistä enemmän lievempien mielenterveyden haasteiden vuoksi. Jopa 38 % uusien mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden hakijoista oli alle 34-vuotiaita. Vuonna 2022 vastaava osuus oli 35 prosenttia.

Lähiajan näkymät

Talousnäkymiin vaikuttaa edelleen korkojen nousun vaikutus talouskasvuun ja työllisyyteen. Sijoitusmarkkinoiden keskeiset riskit ovat inflaation kiihtyminen ja korkotason nousun jatkuminen.

– Sekä asuntokauppa että rakentaminen ovat heikentyneet eikä selkeää käännettä parempaan nähdä rakentamisessa ilman reaalitulojen elpymistä tai korkotason laskua. Suomalaisyritysten odotukset tulevasta toimintaympäristöstä ovat heikentyneet, mutta työllisyys on säilynyt edelleen hyvällä tasolla, toteaa Hiidenpalo.


Suluissa olevat vertailuluvut ovat 30.6.2022 lukuja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Carl PetterssonToimitusjohtaja

haastattelupyynnöt viestinnän suunnittelupäällikkö Sara Salomaa, puh. 044 550 5450

carl.pettersson@elo.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme yli 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 29 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos delårsrapport 1.1–30.9.2023: Placeringsintäkterna var 2,7 procent och nedskrivningar på fastighetsinvesteringar minskade avkastningen25.10.2023 10:01:00 EEST | Tiedote

Placeringsmarknaden gav en måttfull avkastning under redovisningsperioden. Geografiskt sett ökade skillnaderna i avkastningarna på aktiemarknaden. Ränteavkastningarna var positiva trots centralbankernas räntehöjningar. Tack vare den förbättrade kostnadseffektiviteten kommer Elos prognostiserade överskott på 7,7 miljoner euro att återbetalas till kunderna.

Förändring i Elos ledningsgrupp12.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Arbetspensionsbolaget Elos placeringsdirektör och vice verkställande direktör Hanna Hiidenpalo har meddelat att hon kommer att lämna sin befattning i slutet av 2023. Hiidenpalo har lett Elos placeringsverksamhet sedan bolaget grundades 2014. Hon lämnar sin nuvarande befattning den 30 september 2023 och fortsätter som rådgivare fram till utgången av 2023. ”Hanna Hiidenpalo har målmedvetet lett Elos placeringsverksamhet i en turbulent miljö med goda resultat. Hon lämnar efter sig en kompetent och engagerad organisation. Hon har också spelat en viktig roll i uppbyggnaden av Elos nya strategi. Vi tackar Hanna för hennes betydande insats och önskar henne framgång i framtiden", konstaterar Carl Pettersson, verkställande direktör. "Tio år på Elo har varit fina och händelserika år. Under de senaste åren har vi utvecklat vår placeringsprocess för att motsvara förändringar i verksamhetsmiljön och vårt placeringsresultat är bra. Jag vill tacka min chef och alla mina kollegor för ett gott samarbet

Muutos Elon johtoryhmässä12.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Työeläkeyhtiö Elon sijoitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja Hanna Hiidenpalo on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä Elossa vuoden 2023 loppuun mennessä. Hiidenpalo on johtanut Elon sijoitustoimintaa Elon perustamisesta eli vuodesta 2014 alkaen. Hän lopettaa nykyisessä tehtävässään 30.9.2023 ja toimii neuvonantajana vuoden 2023 loppuun asti. ”Hanna Hiidenpalo on johtanut Elon sijoitustoimintaa päämäärätietoisesti turbulentissa toimintaympäristössä hyvin tuloksin. Hän jättää seuraajalleen osaavan ja sitoutuneen sijoitusorganisaation. Hänellä on ollut merkittävä rooli myös Elon uuden strategian rakentamisessa. Kiitämme Hannaa merkittävästä työpanoksesta ja toivotamme hänelle mitä parhainta menestystä jatkossa”, toimitusjohtaja Carl Pettersson sanoo. ”Kymmeneen vuoteen Elossa on mahtunut monta hyvää ja vaiherikasta vuotta. Viime vuosina olemme kehittäneet sijoitusprosessia vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin ja sijoitustoimintamme tulos on hyvä. Haluan kiittää esihenkilöäni ja kaikkia kol

Työvoimapula kannustaa entistä useamman eläkeläisen töihin – lähes kaikki suhtautuvat suopeasti työroolin vaihtumiseen12.9.2023 08:05:00 EEST | Tiedote

Eläkkeellä työskentelevät suomalaiset menevät hyvällä mielellä töihin ja oppivat mielellään uutta. Eläkeläisten työhaluja herättelee mielekkään tekemisen lisäksi kaksi ajankohtaista tekijää: työvoimapula ja oman eläkkeen riittämättömyys. Hyvin harva vaihtaa alaa tai työnantajaa. Elon kyselyn mukaan 87 % jatkoi eläkkeellä työtä samalla alalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme