Kaupunginhallitus esittää valtuustolle Kokkolan Urheilupuisto Oy:n pääomittamista
Urheilupuisto-hankkeen kokonaisbudjetti on 74,9 miljoonaa euroa, ja siihen sisältyy monitoimiareena ja jalkapallokenttä, harjoitusjäähalli sekä jäähallin peruskorjaus. Omistajan pääomitus vahvistaisi hankkeen toteuttavan Kokkolan Urheilupuisto Oy:n pääomarakennetta.
”Kokkolan Urheilupuisto Oy:n pääomittaminen on perusteltua, jotta Urheilupuisto-hanke etenee”, toteaa kaupunginjohtaja Stina Mattila.
Talousjohtaja Mikko Tornikosken mukaan yhtiön mahdollinen pääomittaminen on perusteltua myös kaupunkikonsernin rahoituksen kokonaistaloudellisuuden näkökulmasta. ”Pääomittaminen ei kasvata hankkeen kokonaiskustannuksia, vaan sen tarkoituksena on toteuttaa rahoitus järkevällä ja kestävällä tavalla”, sanoo Tornikoski.
Pääomittaminen huomioidaan osana kaupungin pitkän tähtäimen investointisuunnitelmaa sekä talousarvion laadinnassa vuosittain yhtiön esittämän pääomitusehdotuksen mukaisesti.
Kaupunginhallitus kävi lähetekeskustelun Urheilupuisto-hankkeen ensimmäisestä kehitysvaiheesta
Kaupunginhallitus kävi maanantaina myös lähetekeskustelun Urheilupuiston ensimmäisestä kehitysvaiheesta.
Kaikkiaan kokonaisuuteen sisältyy yhteensä neljä kehitysvaihetta (KAS 0-3), joissa rakennukset ja työ suunnitellaan, sekä kolme toteutusvaihetta (TAS 1-3), joissa rakentaminen tapahtuu.
Hybridiareenan, eli monitoimiareenan ja jalkapallokentän kehitysvaihe (KAS1) on valmis. Hybridiareenan osuus kokonaisbudjetista (74,9 M€) on noin 56 miljoonaa euroa. Harjoitusjäähallin budjetti tarkentuu kehitysvaiheessa KAS2 ja jäähallin saneerauksen budjetti kehitysvaiheessa KAS3.
KAS1-vaiheen aikana monitoimiareenalle ja jalkapallokentälle on tehty suunnitelma, johon sisältyvät muun muassa tavoitekustannukset, käyttötalouslaskelmat, piirustukset, kaaviot, kuvat, rakennuslupahakemukset ja muut suunnitelmat, joita toteutuksen aloittaminen edellyttää.
Kokkolan Urheilupuisto Oy ja hankkeen ohjausryhmänä toimiva kaupunginhallitus käsittelevät siirtymistä TAS1-vaiheeseen sen jälkeen, kun kaupunginvaltuusto on päättänyt Kokkolan Urheilupuisto Oy:n pääomituksesta.
Kehitys- ja toteutusvaiheet sekä niiden tavoiteaikataulu
KAS 0 |
Allianssin projektisuunnittelu ja budjetointi (valmistui lokakuussa 2022) |
||
KAS 1 |
Monitoimiareenan ja jalkapallokentän suunnittelu ja tavoitekustannus (valmistuu syksyllä 2023) |
TAS 1 |
Monitoimiareenan toteutus (syksy 2023 – syksy 2025) |
KAS 2 |
Harjoitusjäähallin suunnittelu ja tavoitekustannus (syksy 2023) |
TAS 2 |
Harjoitusjäähallin ja jalkapallokentän toteutus (kevät 2024 – syksy 2025) |
KAS 3 |
Jäähallin saneerauksen suunnittelu ja tavoitekustannus (syksy 2024) |
TAS 3 |
Jäähallin saneerauksen toteutus (kesä – syksy 2025) |
Yhteyshenkilöt
Stina MattilaKaupunginjohtaja
Puh:0408068200stina.mattila@kokkola.fiMikko TornikoskiTalousjohtaja
Puh:0504863300mikko.tornikoski@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
SM Ralli Kokkola saapuu kaupunkiin 29.-30.9.22.9.2023 08:15:58 EEST | Tiedote
Kokkolan Urheiluautoilijat ry:n järjestämä SM Ralli Kokkola on yksi näkyvimmistä urheilutapahtumista syksyisessä Kokkolassa. Keskustan alueella rallin pääpaikkana on Tapahtumapuisto.
Stadens företagarenkät har öppnats15.9.2023 10:39:42 EEST | Tiedote
Företagarvänlighet är ett av de centrala målen i Karleby stadsstrategi. Staden genomför årligen en företagarenkät tillsammans med KOSEK för att utreda hur nöjda företagarna är med tjänster som främjar stadens näringsliv.
Kaupungin yrittäjäkysely on auki15.9.2023 10:39:42 EEST | Tiedote
Yrittäjäystävällisyys on yksi Kokkolan kaupunkistrategian keskeisistä tavoitteista. Kaupunki ja KOSEK toteuttavat vuosittain yrittäjäkyselyn, jonka avulla selvitetään yrittäjien tyytyväisyyttä kaupungin elinkeinoelämää edistäviin palveluihin.
Karleby Idrottspark Ab föreslår att projektplanens utvecklingsfas för övningsishallen startar14.9.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Projektet med Idrottsparken fortskrider. Karleby Idrottspark Ab föreslår stadsstyrelsen att utvecklingsfas KAS2 inleds.
Kokkolan Urheilupuisto Oy esittää harjoitusjäähallin hankesuunnitelman kehitysvaiheen käynnistämistä14.9.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Urheilupuisto-hanke etenee. Kokkolan Urheilupuisto Oy esittää kaupunginhallitukselle kehitysvaihe KAS2:n käynnistämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme