Loihde myy Ruotsin liiketoimintansa Witted Megacorpille
Loihde Oyj ja Witted Megacorp Oyj ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Loihde myy Ruotsissa toimivan tytäryhtiönsä Loihde Advisory AB:n liiketoiminnan Witted Megacorpille. Kauppa astuu voimaan 1.9.2023. Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa.
Kaupan kohteena olevan Loihde Advisory AB:n liiketoiminta käsittää digitaalisen kehittämisen asiantuntijapalveluita yrityksille ja yhteisöille. Liiketoimintakaupan yhteydessä Loihde Advisory AB:n 10 työntekijää siirtyvät Witted Megacorpin palvelukseen ja jatkavat olemassa olevissa asiakashankkeissa.
Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen perustelee kauppaa yhtiön päätöksellä keskittyä päämarkkina-alueeseensa Suomeen, jossa sillä on Loihteen eri liiketoimintojen välisiä synergioita selvästi enemmän. ”Ruotsin toimintamme on ollut pientä ja edustanut vain pientä osaa palveluvalikoimastamme. Ruotsin liiketoiminnan laajentaminen kattamaan koko Loihteen palveluvalikoiman olisi vaatinut merkittäviä investointeja.”
”Ostos vauhdittaa Wittedin Ruotsin kasvua ja sopii meidän kasvustrategiaamme Pohjoismaissa”, kommentoi Wittedin toimitusjohtaja Harri Sieppi.
Loihde ja Witted ovat sopineet myös yhtiöiden välisestä yhteistyöstä, jonka myötä ne voivat hyödyntää molempien yhtiöiden osaamista asiakkaiden palvelemiseksi yhtiöiden toiminta-alueilla.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Samu Konttinen,
haastattelupyynnöt viestintäjohtaja Tiina Nieminen, puh. 0444113480 tai tiina.nieminen@loihde.com
Loihde on liiketoiminnan jatkuvuuden mahdollistaja. Autamme asiakkaitamme luomaan kasvua ja kilpailukykyä digitalisaation avulla sekä suojautumaan fyysisen ja verkkomaailman uhilta. Loihde koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta: turvaratkaisuista, jossa toimimme Loihde Trust -brändillä, ja digitaalisen kehittämisen liiketoiminnasta, jossa brändejämme ovat Loihde Advance, Loihde Factor ja Loihde Cloudon. Henkilöstöä konsernissa on noin 900 ja sen liikevaihto vuonna 2022 oli 123 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Loihde Oyj
Loihde mukaan Digital Defence -ekosysteemiin11.9.2023 10:06:33 EEST | Tiedote
Loihde on liittynyt Digital Defence Ecosystem -verkostoon, joka yhdistää yritysten ja tutkimuslaitosten osaamista turvallisuus- ja puolustussektorin tarpeisiin.
Loihde julkistaa tammi-kesäkuun 2023 puolivuosikatsauksen 31.8.202318.8.2023 13:35:22 EEST | Tiedote
Loihde Oyj julkistaa tammi-kesäkuun 2023 puolivuosikatsauksen torstaina 31.8.2023 noin klo 8.00. Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen esittelee tuloksen webcast-tiedotustilaisuudessa samana päivänä klo 11.00. Lähetystä voi seurata osoitteessa https://loihde.videosync.fi/q2-2023-liiketoimintakatsaus Esitysmateriaali ja tallenne webcastista tulevat myöhemmin saataville yhtiön verkkosivuille osoitteeseen https://www.loihde.com/omistajille/raportit-ja-esitykset/.
Ekaluokkalaiselle ikioma kotiavain on kokoaan isompi juttu20.7.2023 13:05:43 EEST | Tiedote
Noin 57 000 ekaluokkalaista aloittaa elokuussa koulutiensä. Koulun alkaminen on iso ja jännittäväkin muutos pienen lapsen elämässä, ensimmäinen askel itsenäistymistä kohti. Kun tähän asti vanhemmat ovat vieneet päiväkotiin ja hakeneet sieltä, nyt koulumatka kuljetaan yksin ja monesti iltapäivällä saavutaan kotiin ennen muita perheenjäseniä.
Loihde järjestää pääomamarkkinapäivän 16.11.202327.6.2023 15:13:05 EEST | Tiedote
Loihde Oyj on päättänyt järjestää ensimmäisen pääomamarkkinapäivänsä 16.11.2023.
Loihde rakensi hallintamallin tekoälyn käyttöön ja kehittämiseen5.6.2023 14:40:36 EEST | Tiedote
Turvallisuus- ja digitalisaatioratkaisuja tuottava Loihde on laatinut tekoälyn hallintamallin (AI Governance) eli periaatteet, joilla varmistetaan vastuullisen ja turvallisen AI:n rakentaminen ja käyttö koko sen elinkaaren ajan. Malli on räätälöity Loihteen omaan käyttöön, mutta sen rakenne ja perusperiaatteet soveltuvat myös muiden yhtiöiden ja yhteisöjen tarpeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme