Kustannusosakeyhtiö Otava

Vuoden helsinkiläiskirjailijaksi on valittu Niko Hallikainen

Jaa
Niko Hallikaisen esikoisromaani Kanjoni (Otava, 2021) sai haltioituneen vastaanoton ja tuli kolmanneksi Helsingin Sanomien kirjallisuuskilpailussa. Keväällä 2023 ilmestynyt Suuri Märkä Salaisuus sai niin ikään upean vastaanoton ja teosta on suitsutettu mm. "loisteliaasta luokkakuvauksesta". Hallikainen tunnetaan myös esitysrunoilijana. Hänen tekstilähtöisiä sooloesityksiään on nähty mm. Flow Festivalin, Baltic Circlen ja Kiasman ohjelmistoissa. Hän opettaa luovaa kirjoittamista Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen koulutusohjelmissa.

Helsingin Kirjailijat ry:n palkintoraati perustelee valintaa näin:

"Hallikaisen romaani Suuri märkä salaisuus hyödyntää poikkeuksellisen hienosti itäistä Helsinkiä ja sen materiaalista todellisuutta niin, ettei valinnoissa ole mitään turhaa: kaikki palvelee teemaa ja päähenkilön sisäisen maailman kuvaamista. Näkökulma Helsinkiin on tuore ja samalla tunnistettava.

1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun Itä-Helsinki bussilinjoineen ja ostoskeskuksineen on kuin yksi teoksen päähenkilöistä. Lähiöelämää kuvataan nuoren näkökulmasta arvostavasti ja estetisoivasti, kuitenkaan kipeitä puolia kaihtamatta. Koulutovereiden väliset tilanteet jäsentyvät luontevalla tavalla luokkaristiriitojen ja materiaalisen eriarvoisuuden läpi. Lisäksi Suuri märkä salaisuus on kielellisesti virtuoottinen, rytmiltään hypnoottinen, se loitsuaa lukijansa osaksi maailmaansa. Teoksen kieli virtaa villinä, mutta samaan aikaan teos on rakenteellisesti täysin hallittu, lähes matemaattisen tarkasti rakennettu kokonaistaideteos. Suuri märkä salaisuus on rakenteeltaan ja kieleltään suvereeni kasvutarina, jonka kertojaääni tavoittaa niin lapsuuden avuttomuuden kuin sen haaveellisen hurman. Kertojan rakastava suhde televisioon ja elokuviin on erityisen nautinnollista luettavaa. Hallikainen on tunnettu myös esitystaiteilijana ja hän on esittänyt teoksiaan yllättävissä konteksteissa ja venyttänyt taiteen tilan ja sen yleisöjen käsitettä."

Helsingin kirjailijat ry:n vuoden 2023 helsinkiläiskirjailijaraatiin kuuluivat kirjailija Anna-Kaari Hakkarainen, kirjailija Iida Sofia Hirvonen ja kirjailija Heikki Valkama (pj.).

Niko Hallikaisen haastattelupyynnöt ja romaanien arvostelukappaleet: jenni.heiti@otava.fi; p. 044-358 5060

Lisätietoja palkinnosta: Helsingin kirjailijat ry, HeikkI Valkama, p. 045-247 8842.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutuuskirja pureutuu Venäjän ortodoksisen kirkon ja sen johtajan, patriarkka Kirillin, rooliin Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa22.9.2023 10:54:05 EEST | Tiedote

Yksityiskoneella kymmenien palvelijoiden ja turvamiesten kanssa liikkuva patriarkka Kirill edellyttää niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin samankaltaista kohtelua kuin valtionpäämiehet. Uutuuskirja tarkastelee, millainen on patriarkka Kirillin johtaman Venäjän ortodoksisen kirkon suhde Putinin hallintoon. Entä millainen rooli uskonnolla on Venäjän hyökkäyssodassa?

Ruotsalaisen Marianne Cedervallin juuri suomeksi käännetty hyvän mielen ja tumman huumorin sävyttämä uutuusdekkari Gotlannin idyllisistä maisemista on täydellinen kirja syksyyn.18.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote

Mulvaldsin murhat -sarja jatkuu Haudataan menneet -romaanilla! Marraskuu on saapunut gotlantilaiseen Mullvaldsin pitäjään, missä valmistellaan syksyn kohokohtaa, tryffelifestivaalia. Eläkepäiviään viettävä Anki osallistuu ystävineen tryffelisafarille, jonka lopuksi nautitaan kuuden ruokalajin illallinen pitäjän ravintolassa. Mutta ihanan aterian päätteeksi yksi vieraista kaatuu kuolleena maahan. Paikallinen ex-poliisi Tryggve on vakuuttunut siitä, ettei kuolema ollut luonnollinen. Niinpä Anki ja Tryggve joutuvat jälleen keskelle murhamysteeriä, eikä värikkäiden lehtien kirjoma syksy pääty ilman lisäuhreja tai kyyneleitä. Haudataan menneet on arvostelu ja käsittelyvapaa 28.9.2023. Teoksen on kääntänyt suomeksi Riie Heikkilä ja romaani ilmestyy myös e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukija on Eija Ahvo. PDF-vedokset, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt ilmo.muuronen@otava.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme