ETL ja MTK: Elintarvikevientiä edistettävä pitkäjänteisesti
Elintarviketeollisuusliitto ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto ovat tyytyväisiä, että hallitusohjelmassa tunnistetaan ruoka-alan kasvun ja huoltovarmuuden vahvistamisen tärkeys.
Järjestöjen mielestä ruoka-alaa on kehitettävä pitkäjänteisesti kasvuohjelmalla, joka on saatava liikkeelle jo heti vaalikauden alussa. Ruoka-alaa on katsottava kokonaisuutena ja sen kehittämistä johdettava poikkihallinnollisesti.
Kasvuohjelmalla lisätään alan arvonlisää ja työllisyyttä, turvataan huoltovarmuutta, vahvistetaan elintarvikeyritysten kykyä investoida ja innovoida sekä kasvatetaan Suomen elintarvikevientiä. Tämä kaikki vahvistaa myös ruokaketjun kriisinsietokykyä.
Vientipalvelujen rahoitus loppumassa tänä vuonna
ETL ja MTK ovat huolissaan siitä, että ruokaviennin erillisrahoitus on päättymässä tämän vuoden lopussa. Järjestöt vaativat, että tulevassa budjettiriihessä varmistetaan pitkäjänteinen rahoitus elintarvikeviennille. Ilman sitä hallitusohjelman kunnianhimoinen tavoite viennin kaksinkertaistamisesta ei ole mahdollinen.
Ruoka-alan vienninedistäminen koostuu vientiä mahdollistavista ja viennin lisäämistä tukevista palveluista. Viennin mahdollistajiin kuuluvat Ruokaviraston, Food from Finland -ohjelman ja maatalousattaseoiden palvelut. Kaikkien näiden rahoitus on päättymässä tämän vuoden lopussa.
Ruoka-alan osuus Suomen kansantaloudessa on merkittävä. Ruoka työllistää tällä hetkellä noin 340 000 henkeä. Alalla on aidosti realisoimatonta kasvupotentiaalia, joka pitäisi saada hyödynnettyä alkaneella vaalikaudella niin, että se tukee hallituksen tavoitteita talouskasvun ja työllisyyden vahvistamisesta. Ruoka-alan kasvu vahvistaa myös huoltovarmuuttamme.
ETL ja MTK järjestävät Suomen suurlähettiläille suunnatun 25.8.2023 tilaisuuden, jossa käydään läpi ruoka-alan kasvun ja elintarvikeviennin mahdollisuuksia sekä kuullaan elintarvikealan yrityksien näkemyksiä elintarvikeviennin edistämisestä.
Lisätietoja
Jyrki Wallin, toiminnanjohtaja MTK, 050 522 5207
Jukka Ihanus, yhteiskuntasuhdejohtaja ETL, 050 463 9929
Kutsu toimituksille
Toimittajanne on tervetullut seuraamaan ETL:n ja MTK:n ruokavientitilaisuutta hotelli Presidenttiin perjantaina 25.8. kello 13.40-16.00. Ohessa tilaisuuden ohjelma. Tilaisuus on seurattavissa myös etänä: https://enchant.fi/mtk/250823
13.40-14.00 Kahvi
14.00-14.05 Tilaisuuden intro, vientijohtaja Thimjos Ninios, MTK
14.05-14.30 Tilaisuuden avaus + kysymykset, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, MMM
14.30-14.45 Ruoka-alan –kasvuohjelma, toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, MTK
14.45-15.00 Viennin tilannekuva, ekonomisti Bate Ismail, ETL
Yrityspuheenvuorot:
15.00-15.30 Heikki Tynjälä, vientijohtaja, Atria
Olli Osara, johtaja (kansainvälinen myynti), Valio
Heli Anttila, yhteiskuntasuhdejohtaja, Fazer-konserni
15.30-15.50 Keskustelu
15.50-16.00 Tilaisuuden yhteenveto, toimitusjohtaja Mikko Käkelä, ETL
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Komission tiukkaa ilmastotavoitetta ei voida saavuttaa maankäyttösektorilla2.7.2025 14:59:35 EEST | Tiedote
EU-komissio julkaisi tänään tavoitteensa vähentää unionin alueen kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja linjassa pitkän aikavälin ilmastotavoitteiden kanssa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää ilmastotyötä välttämättömänä, mutta korostaa, ettei tiukkaa yleistavoitetta voida saavuttaa nykyisillä, epärealistisilla odotuksilla maankäyttösektoriin liittyen.
Koneen Säätiöltä merkittävä rahoitus MTK:lle25.6.2025 13:35:00 EEST | Tiedote
Koneen Säätiön Metsän puolella -aloite myöntää yhteensä 2,2 miljoonaa euroa kolmelle hankkeelle, jotka edistävät luonnonarvomarkkinan käynnistymistä Suomessa. MTK:lle säätiö myöntää 500 000 euroa. Rahoituksella kehitetään metsänomistajalähtöisiä luontoarvomarkkinapalveluita.
Avomaankurkun satokausi on käynnissä – ennuste lupaa keskitasoista satoa25.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Avomaankurkku on nyt kotimaisimmillaan ja parhaimmillaan. Avomaankurkku on tutun kasvihuonekurkun topakka ja luonteikas serkku, mutta herkkä sellainen. Väärä kuljetuslämpötila, vetoisa tai kylmä säilytys kaupassa ja kotona voivat pilata kurkun matkan pellolta lautaselle. Kun viljely, kuljetus ja säilytys tehdään oikein, on lopputuloksena suomalaisten rakastama kesäherkku, joka maistuu sellaisenaan tai osana kesäruokia ja jatkaa ilahduttamista pitkälle syyskesään.
METSO-ohjelman rahoitus on turvattava myös jatkossa24.6.2025 13:08:13 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto hyväksyi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman eli METSO-ohjelman vuonna 2014. Nykyisen ohjelmakauden on määrä jatkua vuoden 2025 loppuun saakka. MTK on ollut mukana työryhmässä valmistelemassa uutta ohjelmakautta, joka alkaisi vuoden 2026 alussa. MTK:n ympäristöasiantuntija Heli Siitarin mukaan on välttämättömänä, että maanomistajia vapaaehtoiseen suojeluun kannustavan työkalun riittävä rahoitus turvataan myös jatkossa.
Laatua Suomesta Oy kokoaa laatutyön saman katon alle24.6.2025 11:11:23 EEST | Tiedote
Suomalaisen elintarvikeketjun vahvuus perustuu käytännön laatutyöhön alkutuotannossa ja elintarvikkeiden jalostuksessa. Marraskuussa 2024 perustettu Laatua Suomesta Oy kokoaa yhteen maatalouden, puutarhatuotannon sekä elintarvikkeita jalostavien yritysten laatutyön. Juuri avatuilla www.laatuasuomesta.fi -verkkosivuilla pääsee nyt seikkaperäisesti tutustumaan ajankohtaisiin ja kehitteillä oleviin laatujärjestelmiin ja yhtiön tarjoamiin palveluihin. Laatua Suomesta Oy:n perustajia ovat MTK, SLC, Kauppapuutarhaliitto ry sekä Hedelmän- ja Marjanviljelijäin Liitto ry.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme