SuPerin Paavola: Hallitusohjelma pettää vanhukset ja hoitajat
23.8.2023 10:03:17 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

- Paras päätös parantaa vanhustenhoidon vetovoimaa työpaikkana oli säätää laki minimihoitajamitoituksesta vuonna 2020. Se oli myönteinen viesti asiakkaille ja hoitajille halusta parantaa ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasturvallisuutta, hoidon laatua ja työoloja. 0,7:n minimihoitajamitoituksen lykkäämisellä syvennettäisiin merkittävästi hoitajapulaa, Paavola kertoo.
Henkilöstömitoitusta koskevan säännöksen piti alun perin tulla voimaan täysimääräisesti 1.4.2023 päättyvän siirtymäajan jälkeen, jotta kunnilla ja kuntayhtymillä sekä palveluntuottajilla olisi mahdollisuus varautua merkittävään henkilöstötarpeen sekä kustannusten kasvuun. SuPerin mukaan veto- ja pitovoiman lisäämiselle on annettu riittävästi aikaa, mutta toimenpiteitä ei ole tehty.
– Neljässä vuodessa vanhustenhoidon tilanne tulee synkkenemään huomattavasti. Emme voi hyväksyä, että nykyinen hallitus romuttaa edellisen hallituksen hyvän alun vanhustenhoidon pelastamiseksi, Paavola sanoo.
On muistettava, että laissa määritelty mitoitus, tällä hetkellä 0,65, on vähimmäishoitajamitoitus, ja mitoituksessa otetaan huomioon vain välitöntä asiakastyötä tekevä henkilöstö. Monessa yksikössä hoitajamitoituksen on oltava jo lainkin mukaan tätä suurempi, jotta hyvä hoito voidaan turvata. Todellinen hoitajamitoitus on määriteltävä asiakkaiden hoitoisuuden mukaan. – Ympärivuorokautiseen hoitoon pääsevät iäkkäät ovat monisairaita ja tarvitsevat enenevissä määrin ammattihenkilöiden toteuttamaa ammattitaitoista hoitoa, Paavola kertoo.
– Lain tarkoituksena on, että hoitajat voivat keskittyä hoitotyöhön. Alan vetovoima on kärsinyt siitä, että koulutetut hoitajat ovat joutuneet tekemään tukitöitä kuten siivoamaan, tiskaamaan ja hoitamaan pyykkihuoltoa. Välillinen ja välitön asiakastyö tulee erottaa toisistaan ja molempiin tulee varata riittävä henkilöresurssi, Paavola muistuttaa.
SuPerin tietoon on tullut, että osa palveluntuottajista ei ole toimeenpannut mitoituslainsäädäntöä työyksiköissä, eivätkä kaikki järjestämisvastuulliset ole tätä valvoneet. Hyvinvointialueiden toteuttaman ohjauksen ja valvonnan pitää olla tehokkaampaa.
SuPer näkee suurena ongelmana, ettei lain rikkomisesta määrätä sanktioita, vaikka tämä vakavalla tavalla vaarantaa asiakasturvallisuutta. Laki ilman sanktioita on osoittautunut suositusluonteiseksi.
SuPer on saanut lausuntopyynnön luonnoksesta vanhuspalvelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamiseksi. Lausunto tulee antaa viimeistään 21.9.2023.
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 527 5085
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Silja PaavolaPuheenjohtaja
Puh:050 527 5085Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
https://www.superliitto.fi/
SuPeriin kuuluu 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPerin Inberg: Kotihoidon järjestämisessä rikotaan jatkuvasti lakeja – asiakas- ja työturvallisuus vaarassa16.9.2026 08:52:43 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii hyvinvointialueilta ja päättäjiltä välittömiä toimia kotihoidon suunnan muuttamiseksi. Ikäihmisten kasvanut hoidon tarve, liian vähäinen henkilöstömäärä ja työn huono organisointi vaarantavat asiakas- ja työturvallisuuden.
SuPer: Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu vähentää sekä muistisairaiden, omaisten että kotihoidon työntekijöiden taakkaa15.9.2026 16:00:47 EEST | Tiedote
Apulaisoikeusasiamies on julkaissut ratkaisun sosiaalihuollon menettelystä, kun muistisairaan henkilön ympärivuorokautisen palveluasumisen hoitopaikan myöntämistä on väärin perustein viivytetty tämän puolison kuoleman jälkeen. – Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu on tärkeä linjanveto, kommentoi SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg: Pohteen mittavat säästötoimet ovat kestämättömät – asiakasturvallisuus ja henkilöstön työturvallisuus vaarassa3.9.2026 15:35:36 EEST | Tiedote
Yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vähentää henkilöstöä yhteensä yli 500 henkilötyövuodella. Säästötoimet kohdistuvat myös asiakas- ja potilastyötä tekeviin työntekijöihin, mikä vaarantaa asiakas-, potilas- ja työturvallisuuden.
SuPer: Hallitus leikkaa ennaltaehkäisystä ja kasvattaa painetta hyvinvointialueille2.9.2026 08:51:09 EEST | Tiedote
Budjettiriihen päätökset heikentävät varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn edellytyksiä samalla, kun hyvinvointialueilta vaaditaan lisää säästöjä. SuPer varoittaa, että seurauksena voivat olla kasvavat palvelujonot, lisääntyvät kustannukset ja henkilöstön entistä kovempi kuormitus.
SuPerin Inberg: Hyvinvointialueiden toteuttamat leikkaukset ovat rankkoja – palvelujen saatavuus ja hoitajien jaksaminen vaarassa31.8.2026 08:58:38 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii loppua hyvinvointialueiden peruspalveluihin kohdistamille leikkauksille. Useat hyvinvointialueet käyvät jopa toistuvia yhteistoimintaneuvotteluita säästötoimenpiteiden toteuttamiseksi. Leikkaukset kohdistuvat ympärivuorokautiseen hoitoon ja kotihoitoon. Säästöjä on haettu hallinnon lisäksi äärirajoilla olevasta asiakastyöstä, hoitohenkilökuntaa on vähennetty tai tarjottu työntekijöille toisenlaisia tehtäviä. Inberg vaatii valtiolta riittävää rahoitusta, jotta hyvinvointialueet pystyvät turvaamaan lakisääteiset palvelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
