Kaupunginjohtajan kannustuspalkinnoilla tunnustusta nuorille osaajille sekä urheilun kantaville voimille
Espoon kaupunginjohtajan jo perinteeksi muodostuneet kannustuspalkinnot jaettiin tuttuun tapaan osana Espoo-päivän ohjelmaa.

Tänä vuonna tunnustuksina jaettiin kaksi kasvattipalkintoa sekä kaksi kasvattajapalkintoa:
Vuoden kasvatti: Matilda Levoranta
Espoo-tarinan mukaan Espoossa kaikilla on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä omassa elämässään. Tähän elämäntapaan kuuluu aktiivinen ja omatoiminen läheisistä huolehtiminen. Esikoiskirjansa jo 13-vuotiaana kirjoittanut Matilda Levoranta, elää tätä arvoa. Toiminnallaan Levoranta nostaa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti esiin nuorten elämän haasteita, tuoden niitä julkiseen keskusteluun. Samalla Levorannan tekstit antavat vertaistukea ja ehkä myös työkaluja kaikille niille perheille, jotka samankaltaisia haasteita kohtaavat.
Vuoden kasvatti: Sarah Asfar
Sarah Asfar on kuulunut jo nuoresta iästä lähtien Suomen kärkisulkapalloilijoihin ja ikäkausimaajoukkueisiin. Haukilahden lukion urheilulinjalla hän on kehittynyt edelleen urheilijana ja menestynyt niin kotimaassa kuin ulkomailla. Asfar on saavuttanut useita SM-mitaleita, viimeisin U19-sarjan viime vuoden SM-kulta. Lisäksi hänet valittiin edustamaan Suomea U19-maajoukkueeseen sulkapallon EM- ja MM- kisoihin. Tavoitteellisen urheilun lisäksi Sarah Asfar on menestyksellisesti pystynyt yhdistämään pakettiin kunnianhimoisen opiskelun. Hän on persoonana positiivinen ja toiset huomioonottava. Niin urheilussa kuin opiskeluissa hän on erittäin tavoitteellinen ja pyrkimys parempaan on hänelle luontaista.
Vuoden kasvattaja: Ralf Wahlsten
Kameleonten on Leppävaaraan tänä vuonna noussut monilajihalli, jonka tavoitteena on kehittää monipuolista ja esteetöntä nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatoimintaa. Hankkeen keulahahmona toiminut Ralf Wahlsten mahdollistaa toiminnallaan tuhansien lasten, nuorten ja aikuisten laadukkaan sekä kilpailullisen harjoittelun, että vapaa-ajan toiminnan. Halli on urheiluseurojen lisäksi myös koulujen ja eskarien käytössä oleva kokonaisuus, joten voidaan perustellusti sanoa, että halli on omistettu kaikille alueen lapsille ja kaikille espoolaisille.
Vuoden kasvattajat: Anders Wikholm, Esko Kuha, Kimmo Oila ja Harri Lammi
Periksiantamattoman ja aikaansaavan ryhmän vetämänä käytiin Espoossa heinäkuussa 2023 nuorten, alle 23-vuotiaiden EM-yleisurheilukilpailut. Kisojen pääkoordinaattori ja kilpailupäällikkö Harri Lammi, Espoon Tapioiden ja Esbo IF:n puheenjohtajat Esko Kuha ja Anders Wikholm sekä kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kimmo Oila pelasivat saumattomasti yhteen. Järjestelyt olivat suuritöiset ja niistä selvittiin erinomaisesti. Kisat oheistapahtumineen toivat paitsi viihdettä asukkaille myös intoa nuorille urheilijanaluille. Lisäksi kisat nostivat Espoota positiivisesti kansainväliselle urheilukartalle.
Kaupunginjohtajan kannustuspalkintojen jakoperinne aloitettiin 2011. Huomionosoituksilla edistetään kasvavan Espoon yhteisöllisyyttä ja kiinnitetään huomiota myönteisiin tekoihin.
Espoo-päivä on kaikkien espoolaisten yhteinen juhlapäivä, jota vietetään vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina. Vuonna 2023 Espoo-päivää vietetään 25. – 26. elokuuta. Espoo-päivänä espoolaiset juhlivat kotikaupunkiaan järjestämällä erilaista ohjelmaa ympäri kaupunkia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Mäkeläkaupunginjohtaja
Puh:+358 46 877 3953jukka.makela@espoo.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Liikuntalautakunta on huolissaan liikuntahallien käyttötavoista sekä lasten harrastamisen hinnasta21.9.2023 17:28:24 EEST | Tiedote
Espoo on Suomen kuuden suurimman kaupungin liikuntavertailussa kärkiluokkaa kaikilla muilla mittareilla paitsi liikuntahalleissa. Kun verrataan liikuntahallien yhteenlaskettuja pinta-aloja, Espoo on sijalla kuusi.
Kulttuurilautakunnan päätöksiä 19.9.202319.9.2023 18:44:20 EEST | Tiedote
Lautakunta päätti syksyn ensimmäisessä kokouksessaan muun muassa talousarvioehdotuksesta vuodelle 2024 sekä taideapurahoista.
Espoon Lasten viikonloppu järjestetään jo kolmatta kertaa19.9.2023 08:48:28 EEST | Tiedote
Viikonlopusta löytyy jälleen laadukasta tarjontaa moneen makuun eri-ikäisille. Luvassa on täyttä lastenkulttuurin juhlaa ympäri Espoota 29.9.–1.10.2023.
Kaupunginhallitus: Olarin 2 päiväkotia -uudiskohde etenee valtuuston käsittelyyn18.9.2023 16:36:33 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Espoon koulujen ja päiväkotien yhteistoiminnallisen vuokrahankkeen hankesuunnitelman Olarin 2 päiväkotia -kohteen osalta. Kohde liitetään osaksi hankesuunnitelman mukaista kokonaisuutena toteutettavaa hanketta.
Fyra kommuner utvecklade ett gemensamt informationssystem för småbarnspedagogik – nu kan också andra kommuner ta i bruk det12.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Esbo, Tammerfors, Åbo och Uleåborg har tagit i bruk informationssystemet eVaka, som de utvecklat tillsammans. Med hjälp av systemet sparar städerna hundratusentals euro per år i licensavgifter. eVaka har gjorts med öppen källkod, så vilken kommun som helst kan ta i bruk systemet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme