Pohteen aluehallitus kokoontui Oulaskankaalla
Tervia Logistiikan perustaminen ja Pohteen tietoturva- ja tietosuojapolitiikka hyväksyttiin.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui Oulaskankaalla Oulaisissa 22.8.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Kokouksen jälkeen aluehallitus sai esittelyn Oulaskankaan sairaalan toiminnasta.
Hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma kävi ajankohtaiskatsauksessa läpi hyvinvointialueuudistuksen tilannetta eri puolilla Suomea ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Talouden alijäämä ja henkilöstövaje ovat hyvinvointialueiden yhteisiä haasteita. Pohjois-Pohjanmaalla väestö ikääntyy voimakkaasti ja palvelujen tarve kasvaa samalla kuin työikäisten määrä vähenee. Henkilöstön määrä ei kasva, vaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen henkilöstöstä on jo vajetta. Valtion rahoitus ei riitä kattamaan kasvavaa palvelutarvetta nykyisillä toimintatavoilla ja palvelurakenteilla.
Luoma muistuttaa hyvinvointialueen perustehtävästä, joka on tarjota asiakkaille toimivat, yhdenvertaiset ja vaikuttavat sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut. Perustehtävässä voidaan onnistua vain, jos osaavia työntekijöitä on riittävästi ja henkilöstö voi hyvin. Lisäksi tarvitaan toimiva demokraattinen päätöksenteko.
”Asiakkaan tarve on ensisijainen. Kuka palvelun tuottaa, missä ja millä tavalla tulee vasta sen jälkeen.”
Uusilla tavoilla vaikuttavampia palveluja
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkkoon tulee muutoksia useilla hyvinvointialueella.
”Hoidon ja palvelujen saatavuus ja vaikuttavuus ovat muutakin kuin palveluverkkokysymys”, Ilkka Luoma korostaa.
”On huomioitava, että nykyinen palvelujärjestelmä ei ole ihanteellinen, vaan vaatii uudistamista. Nykytilanne, jota leimaavat jonot, kasvava palvelukysyntä ja henkilöstövaje, osoittaa, että sote-järjestämissuunnitelma ja suunnitelma tarpeenmukaisista sote-keskuksista eivät mahdollisesti riitä. Kiinteistökustannuksista on säästettävä.”
Muutokset palveluverkossa eivät tarkoita palvelujen lakkaamista. Palveluja voidaan tarjota uusilla tavoilla, esimerkiksi liikkuvina ja digitaalisina palveluina.
”Kun resurssit eivät riitä, on mietittävä, säästämmekö mieluummin seinistä vai ydintoiminnasta. Kyse on siitä, miten rajalliset voimavarat kohdistetaan vaikuttavasti”, Luoma tiivistää.
Aluehallituksen jäsenet korostivat asiakaslähtöisyyttä, ennaltaehkäiseviin palveluihin panostamista, tutkimustiedon ja henkilöstön osaamisen hyödyntämistä sekä tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa.
Tervia Logistiikka toimii koko Pohjois-Suomessa
Aluehallitus hyväksyi Tervia Logistiikka Oy:n perustamisen. Samalla hyväksyttiin Tervia Logistiikka Oy:n osakassopimus, perustamisasiakirja, yhtiöjärjestys ja rahoitussuunnitelma. Tervia Logistiikka toimii koko pohjoisella yhteistyöalueella eli Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueilla.
Hyvinvointialueiden tulee järjestää lainsäädäntöön perustuvat asiakkaiden ja potilaiden kuljetukset.
Liikkumista tukevia palveluja järjestetään henkilöille, jotka eivät kykene itsenäisesti käyttämään julkisia liikennevälineitä sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn takia ja jotka tarvitsevat palvelua asioimisen tai muun jokapäiväiseen elämään kuuluvan tarpeen vuoksi.
Vammaiselle henkilölle liikkumisen tukea on järjestettävä työ- ja opiskelumatkoihin sekä työllistymistä edistävän toiminnan, työ- ja päivätoiminnan sekä muun tavanomaisen elämän matkoihin.
Asiakkaiden ja potilaiden liikkumista tukevia palveluja ovat myös muun muassa kiireettömät potilaskuljetukset, paarikuljetukset ja kotihoidon palveluun kuuluvat kuljetukset.
Yhteinen yhtiö hoitaa kuljetuspalvelujen hankintaa, sopimushallintaa, välitystä, matkojen ketjutusta, yhdistämistä ja koordinointia. Yhtiön etuna on, että toimintaa ei ole sidottu sopimuskauteen tai toimintamallin kilpailutuksiin. Yhtiö antaa myös mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen yhteisesti koko pohjoisella yhteistyöalueella.
Yhteisellä yhtiöllä varaudutaan myös siihen, että Kela-kuljetusten järjestämis- ja rahoitusvastuu siirtyy mahdollisesti lähivuosina hyvinvointialueille.
Muut kokousasiat
Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita:
- Pohteen tietoturva- ja tietosuojapolitiikan hyväksyminen
- Toimialueiden jakautuminen palvelualueisiin, muutos konsernipalveluissa
- Aluehallituksen toimivallan siirtäminen henkilöstöjaostolle palkan takaisinperinnän kohtuullistamisessa
- Sosiaalihuollon vakanssien uudelleenallokointi ja virkojen perustaminen perhe- ja sosiaalipalvelut, OYS Psykiatria -toimialueelle, vammaispalvelujen toimialueelle ja ikäihmisten palvelujen toimialueelle
- Viran perustaminen ikäihmisten palvelujen toimialueelle
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 29.8.2023.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.tolli@pohde.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiKirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalveluiden johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Nivalan palvelukoti Kestinpuisto saa asiakkailta kiitosta ystävällisyydestä ja turvallisuuden tunteesta18.6.2025 09:21:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella järjestettiin asiakaspalautteen keräämisen tehojakso 5.5.-1.6.2025 ikäihmisten palveluissa. Palautteiden mukaan Nivalan palvelukoti Kestinpuistossa henkilöstö kohtaa ja huomioi asukkaat ja omaiset kaikessa toiminnassaan. Kestinpuistossa on onnistuttu luomaan turvallinen asuinympäristö asukkaille ja hyvä yhteishenki henkilöstön kesken.
Valtiovarainministeriö: Täysimääräisesti talouttaan tasapainottavat hyvinvointialueet voivat saada harkinnanvaraista lisäaikaa alijäämien kattamiseen17.6.2025 18:35:13 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriö tiedottaa 17.6.2025, että se valmistelee hyvinvointialueiden talouden ohjaukseen sääntelyyn väliaikaista muutosta. Sen mukaisesti hyvinvointialueille, jotka ovat onnistuneet taloutensa täysimääräisessä tasapainotuksessa ja joille ei kerry uutta alijäämää vuodelta 2025, voitaisiin myöntää mahdollisuus kattaa ennen vuotta 2025 syntyneet alijäämät viimeistään vuoden 2028 loppuun mennessä.
Aluevaltuusto koolla: seminaarin teemoina talous, toimitilat ja strategian päivitys17.6.2025 13:13:17 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui seminaariin 16.6.2025 puheenjohtaja Matti Sorosen johdolla. Seminaarissa käsiteltiin Pohteen tilannekuvaa kansalliseen tilanteeseen peilaten, pohdittiin strategian päivittämistä, tarkasteltiin kiinteistösuunnitelmaa ja pureuduttiin asukkaiden hyvinvointiin hyvinvointikertomuksen kautta.
Lumijoen sosiaali- ja terveysaseman palvelut muuttuvat 1.7. – palveluja Lumijoella ja Limingassa13.6.2025 09:22:12 EEST | Tiedote
Lumijoen asukkaiden lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto järjestetään heinäkuun alusta alkaen ensisijaisesti Limingan sosiaali- ja terveyskeskuksessa. Sosiaali- ja terveysaseman palveluja mm. kiireetöntä sairaanhoitajan vastaanottoa sekä neuvolapalveluja järjestetään myös paikallisesti. Lisäksi palveluja saa Digitaalisesta sote-keskuksesta ja kotiin ja arkiympäristöön annettavina palveluina.
Aluehallitus päätti vuoden 2026 talousarvion suunnittelukehyksistä11.6.2025 12:17:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen uusi aluehallitus kokoontui 10.6.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi taloussuunnitteluohjeen tuleville vuosille ja talousarvion suunnittelukehykset vuodelle 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme