Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.–30.6.2023: Veritaksella vahva alkuvuosi – sijoitukset tuottivat 2,4 prosenttia
Työeläkeyhtiö Veritaksen sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 2,4 prosenttia. Vakavaraisuusaste oli kesäkuun lopussa 122,3 prosenttia ja vakavaraisuuspääoma oli 1,6-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden. Vahva kehitys asiakashankinnassa jatkui vuoden toisella neljänneksellä.

”Hyvä palvelu on tuonut meille viime vuosina paljon uusia asiakkaita, ja kasvun myötä olemme pystyneet tehostamaan toimintaamme. Se on hyvä uutinen asiakkaillemme, sillä parantunut tehokkuus näkyy suoraan työeläkemaksuissa”, kertoo Veritaksen toimitusjohtaja Carl Haglund.
Veritaksen vakuutusmaksutulon odotetaan kasvavan yli 7 prosenttia kuluvana vuonna. Veritaksessa vakuutettujen yritysten palkkasumma arvioidaan kasvavan suunnilleen saman verran.
”Palkkasumman kehitys on jatkunut vahvana, mutta yleisesti talouskehityksen näkymät näyttävät vaisuilta. Työllisyysodotukset ovat heikentyneet”, Haglund sanoo.
Osaavasta työvoimasta on kuitenkin edelleen pulaa monilla aloilla. Helpotusta tilanteeseen ei ole näköpiirissä, sillä työikäisen väestön osuus on vähentynyt ja vähenee tulevina vuosikymmeninä.
”Emme pärjää ilman työperäistä maahanmuuttoa. Meidän pitäisi tehdä kaikkemme sen eteen, että saamme houkuteltua ulkomaalaisia osaajia Suomeen. Maahanmuuton vastustaminen on omaan jalkaan ampumista.”
Osakesijoitukset tuottivat parhaiten
Veritaksen sijoitusten tuotto tammi-kesäkuussa oli 2,4 prosenttia. Sijoitusten arvo oli kesäkuun lopussa 4,3 miljardia euroa.
Korkosijoitukset tuottivat 3,5 prosenttia, osakesijoitukset 4,8 prosenttia, kiinteistöt -3,3 prosenttia ja muut sijoitukset 0,6 prosenttia.
”Kansainvälisillä osakemarkkinoilla vuosi on alkanut pelättyä paremmin, mutta Suomen osakemarkkinoiden kehitys on ollut hyvin heikkoa. Helsingin pörssin yleisindeksi on laskenut noin 10 prosenttia vuoden alusta”, kertoo Veritaksen sijoitusjohtaja Kari Vatanen.
Vatasen mukaan Helsingin pörssin tuloskehitys on jäänyt länsimaisista verrokeistaan selvästi jälkeen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa osakemarkkinoita on siivittänyt teknologiayhtiöiden vahva kurssikehitys, mutta myös palvelusektori on kehittynyt positiivisesti kuluttajaluottamuksen noustessa.
”Helsingin pörssin heikkoa kehitystä selittää toimialarakenne. Isot ja kansainväliset teknologiayhtiöt puuttuvat ja valmistavaa teollisuutta on paljon. Valmistava teollisuus on pärjännyt huonommin muuallakin maailmassa, mutta Suomessa tuloskehitys on ollut erityisen vaisua.”
Kiinteistömarkkinoiden tuottovaatimukset ovat nousseet
Myös kiinteistömarkkinoilla eletään poikkeuksellisia aikoja ja alkusyksyn näkymät ovat tällä hetkellä heikkoja. Tuottovaatimukset kiinteistömarkkinoilla ovat nousseet, mikä laskee kiinteistöjen arvoa.
”Teimme suoriin kiinteistösijoituksiin merkittävän alaskirjauksen kesäkuun lopussa. Halusimme kiinteistöjen arvojen kuvastavan todellista markkinahintaa muuttuneessa markkinaympäristössä”, Vatanen sanoo.
Vatanen näkee taloustilanteessa myös positiivisia merkkejä. Inflaatio on laskusuunnassa, keskuspankkien ohjauskorot ovat saavuttamassa huippujaan ja palvelualoilla menee hyvin.
”Yhdysvalloissa voidaan selvitä keskuspankkien rahapolitiikan kiristyksestä ilman taantumaa, mutta en ole julistamassa taantumaa vielä peruutetuksi Suomessa. Yritysten luottamus laski heinäkuussa edelleen kaikilla muilla aloilla paitsi palveluissa.”
Kuva Veritaksen pääkonttorista: Wellu Hämäläinen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carl HaglundToimitusjohtaja
Puh:+358 (0)10 550 1600carl.haglund@veritas.fiKari VatanenSijoitusjohtaja
Puh:+358 (0)10 550 1882kari.vatanen@veritas.fiLinkit
Veritas Eläkevakuutus
Veritas on vastuullinen ja vakavarainen työeläkeyhtiö, joka huolehtii yli 120 000 henkilön työeläketurvasta. Veritaksen sijoitusten arvo oli 4,3 miljardia euroa kesäkuussa lopussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläkevakuutusyhtiö Veritas
Veritas delårsöversikt 1.1–31.3.2025: Veritas fortsatte växa25.4.2025 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Veritas fortsatte växa under årets början. Nästan 1 200 ArPL- och FöPL-kunder flyttade över från andra pensionsbolag till Veritas.
Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.–31.3.2025: Veritaksen kasvu jatkuu25.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksen kasvu jatkui alkuvuonna. Veritakseen siirtyi lähes 1 200 TyEL- ja YEL-asiakasta muista eläkeyhtiöistä.
Pia Lamberg har valts till Veritas personaldirektör22.4.2025 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
Pia Lamberg (fil. mag, ekon.kand.) har valts till personaldirektör och ledningsgruppsmedlem för arbetspensionsbolaget Veritas. Lamberg inleder sitt arbete 4.8.2025.
Pia Lamberg on nimitetty Veritaksen henkilöstöjohtajaksi22.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Pia Lamberg (FM, KTK) on nimitetty työeläkeyhtiö Veritaksen henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Lamberg aloittaa tehtävässään 4.8.2025.
Veritas årsberättelse och företagsansvarsrapport för år 2024 har publicerats10.4.2025 10:20:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Veritas årsberättelse och företagsansvarsrapport för år 2024 har publicerats.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme