Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Valtakunnallinen Metsämarssi järjestetään syyskuussa – Tule metsänomistajien mukaan nauttimaan metsistä

Jaa

Metsämarssia vietetään ympäri Suomea viikolla 37 (11.9.-15.9.). Viikon aikana tuodaan esille erityisesti metsänhoidon metsien monipuolisen käytön roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomi on metsien maa, jossa yksityismetsänomistajia on peräti 600 000. Tule yhdessä nostamaan esille metsien tärkeyttä Suomelle ja suomalaisille!

Ensimmäinen metsämarssi järjestettiin vuonna 1950, jolloin tapahtuman tavoitteena oli yksityismetsien puuntuotannon lisääminen. Yli 70 vuotta myöhemmin suomalaismetsiin onkin sitoutunut lähes kaksi kertaa enemmän puuta. Lisäyksen määrä on huimat miljardi mottia. Metsien käyttö nosti Suomen maailman menestyneimpien maiden joukkoon.

Metsämarssi-viikolla järjestetään erilaisia alueellisia tapahtumia, joten kannattaa tarkastaa, mitä omalla alueellasi ja alueen metsänhoitoyhdistyksessä tapahtuu. Sosiaalisen median kanavissa Metsämarssi-aiheista sisältöä löytyy MTK:n ja Metsänomistajien kanavissa. Lisäksi metsänomistajat voivat jakaa viikon aikana sisältöä omista metsistään tunnuksella #metsämarssi2023.

Uusiutuvana luonnonvarana ja merkittävänä osana kotimaisesta bruttokansantuotteesta metsä tarjoaa alueellisesti merkittäviä työllisyysvaikutuksia. Suomessa tehdään vuosittain yli 100 000 puukauppaa, ja niiden vaikutus on koko tuotantoketjulle merkittävä. Ilmastohyötyjen lisäksi metsänomistajat panostavat jatkuvasti enemmän myös luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

”Metsänomistajien vapaus päättää oman metsänsä hoidosta ja käyttötarkoituksesta on tärkeää myös tulevaisuudessa. Taloudellisen turvan lisäksi metsät tarjoavat luontoarvoja, joiden olemassaolon metsänomistajat haluavat huomioida.  Tule kanssamme juhlistamaan metsänhoidon ja monipuolisen metsien käytön merkitystä vuoden 2023 Metsämarssin merkeissä”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kannustaa.

Tarkemmat Metsämarssin tapahtumat täydentyvät lähiaikoina, pysy kuulolla ja löydä ikioma aarteesi!

Metsämarssin järjestäjinä toimivat MTK, Metsänhoitoyhdistykset ja SLC. 

Lisätietoja:

Marko Mäki-Hakola, metsäjohtaja, MTK, p. +358 40 502 6810

Juho Hämäläinen, viestinnän asiantuntija, MTK, p. +358 50 553 9176

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Budjettiesitys pettymys viljelijöille – valtion pahentama kassakriisi vaatii toimia jo syksyllä20.9.2023 14:41:50 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys vuoden 2024 budjetiksi ei sisällä toimia maatalouden vakavien ongelmien ratkaisuksi. Päinvastoin Orpon hallitus on vetämässä maataloudelta pois 55 miljoonaa euroa, joista Marinin hallitus keväällä päätti helpotukseksi maatilojen kustannuskriisiin. Syksyn tukimaksujen viivästyminen on aiheuttamassa akuutin kassakriisin suurelle joukolle suomalaistiloja. MTK vaatii hallitukselta välittömiä toimia valtion itse aiheuttaman kriisin estämiseksi.

Metsänomistajat toimivat Metsämarssin mukaisesti - Monitavoitteinen ja aktiivinen metsänhoito on arvossaan15.9.2023 14:34:06 EEST | Tiedote

Metsänomistajien tavoitteet metsien hyödyntämisessä ovat yleisesti monipuolistuneet. Metsätutka-kyselyn vastausten mukaan yli puolet metsänomistajista asettaa erityisiä tavoitteita metsänomistukselleen. Näistä metsänomistajista monitavoitteisia piirteitä on valtaosalla ja kolmasosa luokittelee itsensä suoraan joko virkistyskäyttöä tai taloudellista turvaa korostaviksi.

"Metsämarssi on mielenilmaus tulevaisuuden puolesta” – Metsämarssi-viikon avaustilaisuus kannusti katsomaan eteenpäin12.9.2023 15:28:20 EEST | Tiedote

Metsämarssin historia juontaa vuoden 1950 kesäkuuhun, jolloin se järjestettiin ensimmäisen kerran. Tapahtuman aloitustapahtuma järjestettiin tuolloin Tuusulassa Malmarin tilalla, johon kokoonnuttiin tiistaina 12. syyskuuta myös vuoden 2023 Metsämarssin osalta. Valtiovallan puheenvuoron tilaisuudessa piti maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme