Tulli

Tullin valvonnassa elintarvikkeista ei löytynyt liikaa transrasvoja

Jaa
Tulli valvoi viime vuonna Suomeen tuotujen keksien ja kasvirasvalevitteiden laatua ja turvallisuutta. Erityisesti vuoden 2022 valvonnassa tutkittiin veren rasva-arvoille haitallisten transrasvojen pitoisuuksia. Tullin tutkimat erät täyttivät vaatimukset transrasvojen osalta.

Vuonna 2022 Tulli valvoi Suomeen tuotavien keksien ja levitteiden transrasvahappoja. Tullilaboratorion testeissä tutkittiin 10 erilaista keksiä ja viittä levitettä, jotka olivat peräisin muista Euroopan maista. Valvottujen tuote-erien transrasvapitoisuudet jäivät sallittujen enimmäismäärien alle.

Transrasvojen pitoisuuksia on rajoitettu EU-komission asetuksella vuodesta 2019. Transrasvat ovat tyydyttymättömiä rasvoja, joilla on haitallinen vaikutus veren rasva-arvoihin, mutta niiden määrää ei Suomessa tällä hetkellä ilmoiteta elintarvikkeiden pakkauksissa.

Transrasvahapot nostavat niin sanottua huonoa LDL-kolesterolia ja laskevat hyvää HDL-kolesterolia. Ruokaviraston mukaan transrasvahappoja voi esiintyä muun muassa levitteissä ja vilja- ja leivontatuotteissa. Lisäksi niitä on luonnostaan maito- ja lihatuotteissa.

Tulli valvoo tuontielintarvikeita riskiarvioinnin ja trendien perusteella

Tulli kartoitti viime vuonna tilannetta Suomeen tuotavien tuotteiden osalta osana normaalia tuontielintarvikkeiden valvontaa. Aiemmin elintarvikkeiden transrasvahappopitoisuuksia ovat Suomessa selvittäneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, maa- ja metsätalousministeriö sekä Ruokavirasto.

– Kohdennamme valvontaa riskiarvioidemme perusteella, ja myös ruokatrendit vaikuttavat. Koska hälyttäviä havaintoja ei transrasvojen osalta viime vuonna tehty, toteutamme tänä vuonna muunlaisia projekteja, tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Tullin tuoteturvallisuusvalvonnasta
Jonna Neffling
tuoteturvallisuuspäällikkö
puh. +358 40 332 3325


Lisätietoja Tullilaboratoriosta ja transrasvahappojen tutkimisesta
Sanna Henttonen
tullikemisti, Tullilaboratorio
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta, viestinta@tulli.fi tai +358 295 527 150

Tietoja julkaisijasta

Tulli
Tulli
PL 512 (Opastinsilta 12)
00101 Helsinki

https://tulli.fi

Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä

Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Tullin yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy euroina, luottamuksena ja lisääntyneenä turvallisuutena7.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote

Tulli toimii 11 ministeriön lukuun, joten monipuolisten tehtäviemme toteuttaminen vastuullisesti vaikuttaa laajasti yhteiskuntaamme. Tulostemme vaikuttavuus on laskettavissa euroina, mutta myös turvallisuuden tunteen lisääntymisenä. Vuonna 2024 Tulli ansaitsi jälleen kansalaisten ja päättäjien luottamuksen, jota vahvistamme vastuullisilla teoilla arjessa ja avoimella viestinnällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye