Kauppakamarien kysely: Joka neljäs PK-yritys on saanut uusia liiketoimintamahdollisuuksia vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä

Kauppakamarien PK-barometrissa selvitettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, miten vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat vaikuttaneet pienten ja keskisuurten yritysten toimintaan. Lähes 30 prosentilla vastaajayrityksistä vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvien asioiden käsittely on lisääntynyt viimeaikaisten tapahtumien, kuten koronapandemian päättymisen ja Venäjän hyökkäyssodan takia.
Vastuullisuusasioiden käsittely on lisääntynyt suhteellisesti eniten suuremmissa yrityksissä, mutta myös joka neljäs 10-49 työntekijän yritys kertoi vastuullisuusasioiden käsittelyn lisääntymisestä.
”Vastuullisuuden ja kestävän kehityksen merkitys yhtiön strategialle on tunnistettu erityisesti suuremmissa vähintään 250 työntekijän yrityksissä. Niiden edustajista kolme neljäsosaa piti vastuullisuutta ja kestävää kehitystä erittäin tärkeänä tai tärkeänä tekijänä yrityksen strategian kannalta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala.
Vastuullisuusnäkökohtien huomioon ottaminen on korostuneempaa yrityksissä, joiden hallituksissa on jäseniä yhtiön johdon ja omistajakunnan ulkopuolelta.
25 prosentilla PK-yrityksistä vastuullisuus ja kestävä kehitys avanneet uusia liiketoimintamahdollisuuksia
Lähes kahdella kolmasosalla vastaajayrityksistä ilmoitti, että vastuullisuus ja kestävä kehitys on otettu huomioon yrityksen strategiassa.
”Luku on yllättävän suuri ottaen huomioon, että vastuullisuus- ja kestävyysnäkökohdat eivät kuitenkaan sijoittuneet kovinkaan korkealle strategian painotuksiin liittyneessä kysymyksessä. Riskienhallinnassa vastuullisuus ja kestävä kehitys otetaan huomioon 40 prosentissa PK-yrityksistä. Joka neljännellä PK-yrityksellä vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat avanneet uusia liiketoimintamahdollisuuksia”, kertoo Kajala.
Vastuullisuusvaatimukset kohdistuvat PK-yrityksiin yhä useammin toimitus- ja arvoketjun kautta
Vastuullisuusvaatimuksia yrityksiin kohdistuu erityisesti asiakkaiden kautta, mutta merkittävässä määrin myös toimitus- tai arvoketjun kautta. Lähes puolet vähintään 250 työntekijän yrityksistä raportoi vastuullisuudestaan julkisesti ja lähes joka viides PK-yritys raportoi vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä toimitus- tai arvoketjun osapuolelle.
”Vastuullisuuden ja kestävän kehityksen sekä niistä raportoinnin merkitys tulee lähivuosina korostumaan laajenevien kestävyysraportointivelvoitteiden sekä valmisteilla olevan yritysvastuusääntelyn takia. Sääntely edellyttää vastuullisuus- ja kestävyysnäkökohtien selvittämistä koko toimitus- tai arvoketjusta, jolloin vaikutukset ulottuvat epäsuorasti myös toimitus- tai arvoketjuun kuuluviin PK-yrityksiin”, sanoo Kajala.
Joka kymmenes PK-yritys haluaisi edistää vastuullisuutta, muttei tiedä miten
Joka kymmenes PK-yritys haluaisi edistää vastuullisuutta ja kestävää kehitystä, muttei tiedä miten pääsisi alkuun. Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhalan mukaan erityisesti pienemmissä yrityksissä kyse on myös osaamisvajeesta.
”Vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvät näkökohdat korostuvat suuremmilla yrityksillä. Erot pienten ja suurempien yritysten välillä ovat merkittäviä kautta linjan. Erityisesti pienemmissä yrityksissä kyse on myös osaamisvajeesta, sillä joka kymmenes PK-yritys haluaisi edistää vastuullisuutta ja kestävää kehitystä, muttei tiedä miten pääsisi alkuun”, sanoo Vanhala.
Kauppakamarien PK-hallitusbarometri luotaa yritysjohtajien näkemyksiä ja kokemuksia pienten ja keskisuurten yritysten hallitustyöskentelystä. Barometri tehdään joka toinen vuosi. Ensimmäinen barometri tehtiin vuonna 2003. Kysely toteutettiin 10.-17.5.2023 ja siihen vastasi yhteensä 788 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea.
Kauppakamarien PK-barometri
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville KajalaYhtiöoikeudesta ja arvopaperimarkkinaoikeudesta vastaava johtava asiantuntija
Puh:050 376 1460ville.kajala@chamber.fiAnne VanhalaVastuullisuusasiantuntija
Puh:050 339 1625anne.vanhala@chamber.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Kehysriihen linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi toteutettava ripeästi7.5.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun6.5.2025 16:02:39 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme