Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Asukastilaisuus Iin hoito-osastoon suunnitelluista muutoksista torstaina 31. elokuuta

Jaa

Iin hoito-osastoa on suunniteltu muutettavaksi 18-paikkaiseksi arviointi- ja kuntoutusyksiköksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen järjestämissuunnitelman mukaisesti. 

Pohde järjestää aiheeseen liittyvä avoimen tiedotus- ja keskustelutilaisuuden torstaina 31.8.2023 kello 17-19 Iin kunnan Nätteporin auditoriossa (Puistotie 1 Ii).

Iissä  hoito-osaston toimintaa muutetaan arviointi- ja kuntoutuspaikoiksi. Yksikköön tulee 18 asiakaspaikkaa. Arviointi- ja kuntoutusyksikkö on tarkoitettu iäkkäälle henkilölle, joka tarvitsee lyhytaikaista moniammatillista hoitoa esimerkiksi toimintakyvyn heikentymisen tai vaikkapa leikkauksen jälkeisen jatkohoidon vuoksi.

Yksikön toiminta on arvioivaa, kuntouttavaa ja toimintakykyä ylläpitävää sekä edistävää.  Yksikön tavoitteena on asiakkaan turvallinen kotiutuminen tarvittavan tuen ja palvelujen turvin. Yksiköt ovat sosiaalihuoltolain mukaista ympärivuorokautista palveluasumista. Arviointi- ja kuntoutusjaksolla tunnistetaan, arvioidaan ja edistetään asiakkaan toimintakykyä, terveyttä ja voimavaroja, itsenäisen toiminnan mahdollisuuksia sekä arvioidaan asiakkaan tuen ja avun tarvetta.

Arviointi- ja kuntoutusjakson pituus määritellään asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Tavoitteena on asiakkaan kotiutuminen omaan kotiin.  Kotiutuksen jälkeen kuntoutusta voidaan jatkaa tarvittaessa kotikuntoutusjaksolla. 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Oulunkaaren, Koillismaan ja Lakeuden alueen terveyden ja sairaanhoidon palveluiden palvelualuejohtaja Pia Piispasen mukaan osastopaikkojen väheneminen tapahtuu järjestämissuunnitelman mukaisesti. Pohteen akuuttiosastoilla hoidetaan osastohoitoa vaativia potilaita keskimäärin 4-6 vuorokautta ja osa asiakkaista kotiutuu tämän jälkeen suoraan omaan kotiinsa. Mikäli asiakkaan hoidon tarve jatkuu, mutta hän ei tarvitse osastohoitoa, hoitoa jatketaan asiakkaan kotona kotisairaalan turvin tai tarvittaessa arviointiyksikössä. 

Pohde järjestää osaston paikkojen vähentämistä koskevan tiedotustilaisuuden osaston henkilöstölle ja Iin kuntalaisille. Henkilöstön kanssa käydään keskusteluja henkilöstön toiveita kuunnellen.  

”Käymme muutoksesta vuoropuhelua henkilöstön kanssa ja haluamme tiedottaa kuntalaisia tulevista toiminnan muutoksista”, Piispanen toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Tulevaisuuslautakunta päätti turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista21.9.2023 12:55:19 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta teki kokouksessaan 20.9. päätöksen turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista. Perusteet tulevat voimaan 1.11.2023 alkaen. Tuolloin myös jo palvelun piirissä oleville asiakkaille aletaan tehdä uudet palvelutarpeen arvioinnit uusien myöntämisen perusteiden mukaan. Näissä arvioinneissa huomioidaan, että Pohteelle on siirtynyt kunnilta ja kuntayhtymiltä vastaavia palveluita koskevia sopimuksia, jotka jatkuvat sellaisenaan sopimuksien päättymiseen saakka tai kunnes ne irtisanotaan.

Henkilöstöjaosto teki ratkaisun lääkäriryhmän palkka-asiassa: Pitkään jatkunut soveltamiskäytäntö on muodostunut vakiintuneeksi tulkinnaksi – työnantajalla ei ole oikeutta takaisinperintään21.9.2023 12:09:38 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjaosto käsitteli yksittäisen lääkäriryhmän palkanmaksuasiaa kokouksessaan 21.9.2023. Kyseessä on viiden vuoden ajan sovellettu paikallinen sopimus ja mahdollinen palkkojen takaisinperintä. Ratkaisun mukaan takaisinperintää ei tehdä, koska paikallisen sopimuksen tulkinta on katsottava vakiintuneeksi ja sellaisena työnantajaa velvoittavaksi toteutuneen soveltamiskäytännön vuoksi.

Aluehallitus keskusteli hoidon jatkuvuusmallista. Päätöksiä tehtiin toimistotilojen käytön tehostamisesta ja potilastietojärjestelmien yhdistämisestä.20.9.2023 14:14:26 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 19.9.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitukselle esiteltiin Tuirassa pilotoidun hoidon jatkuvuusmallin tilannetta. Päätösasioina aluehallitus käsitteli muun muassa hallinto- ja toimistotilojen käytön tehostamista sekä Lifecare-potilastietojärjestelmän muutoksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme