Sinilevät runsastuivat Pirkanmaalla - nyt leviä keskimääräistä enemmän
Viikolla 34 havaittiin sinilevää kahdeksalla järvellä Pirkanmaalla. Erittäin runsaasti sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä ja runsaasti Kangasalan Ukki-järvessä sekä Nokialla Pyhäjärven Lehtiniemessä. Vähän sinilevää havaittiin Sastamalan Houhajärvessä ja Liekovedessä, Kangasalan Vesijärvessä, Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannassa sekä Valkeakoskella Vanajavedessä Sääksmäen siltojen kohdalla.
Valtakunnallisten havaintopaikkojen lisäksi sinilevistä oli tällä viikolla kirjattu Järviwikiin yleisöhavaintoja Kuhmoisten Isojärvestä, Ylöjärven Mastosjärvestä, Virroilta Tarjanteelta sekä Vanajaveden Kuhanselältä.
Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden hieman keskimääräistä enemmän.
Haittana haju ja myrkyllisyys
Viime päivinä on uutisoitu järvien pahasta hajusta (mm. yle.fi).
Monet levät kuten kulta-, pii-, viher- ja sinilevät voivat hajotessaan aiheuttaa hajua. Sinilevien haju ei ole vaarallista, mutta mikäli leväesiintymät ovat erittäin runsaita, voivat ilmaan vapautuneet yhdisteet aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä.
Sinilevää sisältävään veteen on syytä suhtautua aina siten, että se saattaa aiheuttaa terveyshaittaa. Jos vedessä on tai on äskettäin ollut sinilevää, vettä ei saisi käyttää ihmisten tai eläinten juomavetenä edes keitettynä. Vettä ei myöskään saisi käyttää löylyvetenä eikä vettä suositella käytettäväksi pesu- tai tiskivetenä eikä syötäväksi tarkoitettujen kasvien kasteluun.
- Erityisesti lasten ja eläinten kanssa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Lapsia, koiria ja muita eläimiä ei pidä päästää rannalle eikä veteen, jossa on havaittu runsaasti levää. Koirat voivat saada myrkytykseen tarvittavan levämäärän myös nuollessaan turkkia uinnin jälkeen, kertoo ylitarkastaja Anu Peltonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Fakta: Sinilevän aiheuttamat oireet
Herkkyys sinilevien aiheuttamille oireille vaihtelee eri ihmisillä. Oireita voi tulla muutaman tunnin sisällä altistumisesta sinilevälle. Ohjeita oireiden hoitoon voi tarvittaessa kysyä terveydenhuollosta.
Erilaisia sinilevän aiheuttamia oireita voivat olla: iho-oireet, vatsaoireet (pahoinvointi, vatsakipu, ripuli ja oksentelu), flunssan kaltaiset oireet (nuha, päänsärky, silmien ärsytys ja kuume).
Lähde: THL (thl.fi)
Lisätietoa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Ylitarkastaja Anu Peltonen, puh. 0295 036 367 anu.peltonen(at)ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aloite maisemanhoitoalueesta Nokian Siuroon on herättänyt paljon keskustelua29.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Maisemanhoitoalueet vaalivat arvokkaita maisemia ja mahdollistavat maiseman suunnitelmallisen hoidon maisemakokonaisuuksien säilyttämiseksi. Nokian Siuron alueelle tehty maisemanhoitoaluealoite siirtyy Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn vuodenvaihteen jälkeen.
Pirkanmaan ELY-keskuksen toiminta päättyy – uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus ottaa vastuun vuoden alussa29.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät uudelle Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle. Se vastaa laajasti muun muassa elinkeinojen, osaamisen, maahanmuuton ja kotoutumisen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen, liikenteen ja tienpidon sekä luonnon monimuotoisuuden tehtävistä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
