Ammattiliitto Jyty: Sovittelujärjestelmän romuttaminen lisäisi työmarkkinoiden epätasa-arvoa ja pitkittäisi työtaisteluita

Ammattiliitto Jyty tuomitsee jyrkästi hallituksen suunnitelmat vientivetoisen työmarkkinamallin kirjaamisesta lakiin. Ehdotetun kirjauksen mukaan valtakunnansovittelija tai sovittelulautakunta ei voisi enää antaa sovintoehdotusta, joka ylittää ns. yleisen linjan. Jytyn liittohallitus kokoontui torstaina 24.8. ja keskusteli hallituksen työmarkkinatoimista.
– Hallituksen kaavailema sovittelujärjestelmän romuttaminen lisäisi työmarkkinoiden epätasa-arvoa entisestään. Palkankorotusten sitominen miesvaltaisten vientialojen palkankorotuksiin sementoisi naisvaltaiset alat ikuisesti palkkakuoppaan. Tätä emme voi hyväksyä, sanoo Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.
Mikäli sovitteluinstituution toimivaltuuksia rajataan, on Jytyn mukaan vaarana, että työtaistelut pitkittyvät ja työmarkkinahäiriöt lisääntyvät.
– Yksipuolinen sanelu kriisiyttää työmarkkinat ja on kaukana siitä pohjoismaisesta, osapuolten yhdessä sopimasta mallista, jota hallitus on peräänkuuluttanut, Voima huomauttaa.
Jyty toivoo, että työmarkkinalevottomuudet olisivat vielä vältettävissä. Se edellyttää hallitukselta aitoa halua neuvotella työntekijäliittojen kanssa.
– Haluamme käydä keskustelua ja hakea ratkaisua yhdessä. Aito kolmikantainen valmistelu ja pitkäjänteinen työmarkkinoiden kehittäminen ovat koko Suomen etu. Hallituskausittain suunnasta toiseen tempoileva lainsäätäminen ajaa työmarkkinat kriisiin, josta on tuottavuus kaukana, Voima toteaa.
Nyt valmistelussa oleva hallituksen esitys lakko-oikeuden rajoittamisesta antaa Jytyn mielestä työntekijäpuolelle viestiä, ettei yhteiseen työmarkkinoiden kehittämiseen ole luottoa.
– Tällaisessa tilanteessa meidän on varauduttava siihen, että järjestöllisiä toimia tullaan tarvitsemaan, Voima sanoo.
Lisätietoja Jytyssä:
Puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry
Kirkon alan palkkoja nostetaan – neuvottelutulos on hyväksytty1.12.2023 13:14:30 EET | Tiedote
Ammattiliitto Jyty ja muut kirkon virka- ja työehtosopimuksen sopijaosapuolet ovat hyväksyneet kirkon palkankorotuksista saavutetun neuvottelutuloksen.
Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen palkkaharmonisoinnin sovintoon Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä29.11.2023 09:43:08 EET | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja työntekijöitä edustavat pääsopijajärjestöt ovat päässeet sopuun Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän palkkojen yhdenmukaistamisesta. Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen sovintoon, jonka myötä vältetään pitkäkestoinen oikeusprosessi.
Jytyn liittovaltuusto: Valtionosuusveivaus synkistää kuntatyöntekijöitä – ”Säästöpäätöksiä tehdään sokkona”22.11.2023 13:50:05 EET | Tiedote
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto on huolissaan, että lähivuosina toteutettavat kuntien valtionosuuksien lisäleikkaukset rapauttavat kuntarakenteet.
”Palkansaajien ääntä on kuunneltava”, vaatii Ammattiliitto Jyty Kohtuus kaikessa -mielenosoituksessa18.11.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto Jyty on tänään lauantaina mukana STTK:n, sen jäsenliittojen ja yhteistyökumppaneiden mielenosoituksessa, jolla vastustetaan hallitusohjelmassa esitettyjä heikennyksiä työntekijöiden oikeuksiin ja sosiaaliturvaan.
Ammattiliitto Jyty: Hallituksen on peruttava vientimalliesitys – ”Palkat eivät kuulu lainsäätäjälle”8.11.2023 13:12:39 EET | Tiedote
Ammattiliitto Jytyn mielestä uudesta palkkamallista on sovittava työmarkkinajärjestöjen kesken, mutta se ei onnistu, ellei hallitus ensin peru vientimallisuunnitelmiaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme