Lakko-oikeuden rajaaminen ei saa kannatusta

Vuosi 2022 oli lakkojen osalta poikkeuksellinen muun muassa kunta-alan työtaistelujen vuoksi, jolloin menetettyjä työpäiviä oli 962 600 kappaletta. Samalla vuonna 2021 työtaistelujen määrä oli alimmillaan yli 50 vuoteen, jolloin työtaistelujen vuoksi menetettyjä päiviä oli noin 34 100.

Tilastokeskuksen mukaan työtaistelujen lukumäärä on 2000-luvulla ollut vuosittain lähes poikkeuksetta alle 200 kappaletta. Työtaistelujen lukumäärän mediaaniarvo oli 105 vuosina 2000–2022 ja ne ovat pääasiallisesti työehtosopimuksiin kohdistuvia laillisia työtaisteluja. Luvut sisältävät lakonuhat, ylityökiellot sekä lakot. Poliittisia lakkoja on Suomessa harvoin, viimeksi vuonna 2018.

Mitä tradenomit ajattelevat lakko-oikeudesta?

Edunvalvontakyselyssämme mielipiteensä kertoneista jäsenistämme 83 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä työehtosopimuksiin kohdistuvat lakot sopimuksettomana aikana. Eli silloin, kun työrauhavelvoitetta ei ole. Mielipiteensä kertoneista 77 prosenttia piti lakkomahdollisuutta nykyisellään hyvänä ja kahdeksan prosentin mielestä lakkomahdollisuutta tulisi jopa helpottaa.

Poliittisten lakkojen osalta mielipiteensä kertoneista 63 prosenttia hyväksyy lakot. Nykyistä osallistumisoikeutta poliittisiin lakkoihin kannatti 68 prosenttia ja 10 prosentin mielestä osallistumisoikeutta pitäisi helpottaa. Vastaajista 22 prosenttia halusi rajoittaa osallistumisoikeutta. Jäsentemme keski-ikä on 38 vuotta.

Mikäli rajoitukset toteutuvat, on vaikea puhua Suomesta enää sopimusyhteiskuntana. Työmarkkinoilla palkansaaja on aina heikomassa asemassa suhteessa työnantajaan ja heillä on oltava mahdollisuus tarpeen vaatiessa ilmaista mielipiteensä myös lakkoillen. Palkansaajien äänen vaimentaminen lakko-oikeutta rajaamalla köyhdyttää myös työelämän kehittämistä, josta kaikken eniten kärsivät yhteiskunta ja yritykset.

Esitystä on perusteltu muun muassa taloudellisten tappioiden hillitsemiseksi. Kuten yllä mainitut luvut osoittavat, ei suomalaiset kovin lakkoherkkiä ole, vaikka toisenlaista kuvaa yritetään maalata. Esimerkiksi Euroopassa tanskalaiset, norjalaiset ja ranskalaiset lakkoilevat huomattavasti enemmän. 

Ja onko lakkoilujen vuoksi menetetyt työpäivät oikeasti työelämän suurimpia ongelmia? Katse on ennemmin syytä kääntää työhyvinvointiin - myös kustannusten valossa. Pelkästään Kela maksaa vuosittain mielenterveyshäiriöistä aiheutuneita sairauspäivärahoja yli 5 miljoonan päivän edestä. Mielenterveyden häiriöistä aiheutuvien kokonaiskustannusten summa on kokonaisuudessaan arvioitu olevan vuositasolla noin 11 miljardia euroa. 

Lakon kustannusvaikutus työantajalle, jolla puolustetaan vaikkapa perhevapaan palkallisuutta, tuntuu jopa naurettavalta työhyvinvoinnin rinnalla. Näitä kustannuksia vertailtaessa tuntuu, että toinen kaivaa kalliota tulitikulla ja toinen dynamiitilla.

Silmiinpistävää on myös hallituksen työmarkkinauudistusten käsittelyjärjestys. Ensin lakko-oikeutta rajoitetaan ja sitten hoidetaan muut kysymykset kuten työttömyysturvan uudistaminen ja sairauspoissaolojen palkattomuus. Ei varmaan ihan sattumaa sekään?

Erilaisia mielipiteitä on siedettävä myös työelämässä. Esityksen sisältö kertoo ennemminkin kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta sopimiseen. Onko todella niin, että demokraattisessa yhteiskunnassamme poliitikkojen ja työnantajien suurin pelko on palkansaajien mielenilmaisun vapaus? Lakko-oikeutta rajaamalla ei edistetä länsimaisen sivistysvaltion periaatteita, olemme pikemminkin Kolumbian tiellä.