SDP EDUSKUNTA

SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard sättii hallitusta kehnosta päihdepolitiikasta “Käyttöhuoneet pitäisi saada lakiin”

25.8.2023 07:32:04 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhardin mielestä suurimpia esteitä onnistuneelle päihdepolitiikalle ovat ennakkoluuloiset asenteet sekä resurssien puute. Gebhardin mukaan osa onnistunutta huumepolitiikkaa olisi käyttöhuoneiden salliminen Suomessa. Gebhard on jättänyt aiheesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.

Käyttöhuoneiden hyödyistä on paljon puoltavaa tutkimustietoa ja onnistuneita käytännön kokemuksia monista Euroopan maista. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) näkee tarpeen valvottujen huumeidenkäyttötilojen laillistamiselle kokeiluluontoisesti, ja pitää niitä yhtenä keinona huumekuolemien vähentämiseksi. Yliannostuskuolemien vähentämisen lisäksi käyttöhuoneissa ihmisiä voidaan testata tartuntatautien varalta sekä tarjota kontakti päihdehoitoon sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

“On surkeaa, että hallitusohjelmassa ei ymmärrä tarvetta käyttöhuoneille, vaan huumekuolemien vähentämisestä on vain ympäripyöreitä kirjauksia. Kyse on kirjaimellisesti ihmishengistä. Siksi odotteluun ei olisi enää varaa, vaan THL:n toimenpide-ehdotuksiin huumekuolemien vähentämiseksi olisi syytä tarttua,” Gebhard painottaa.

Huumekuolemien määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana 27 prosenttia ja Suomessa käytetään enemmän huumeita kuin muissa Pohjoismaissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on listannut 7 suositusta huumekuolemien ehkäisemiseksi, joista yksi keskeisimmistä lainsäädännön muutoksia vaativista toimenpide-ehdotuksista koskee valvottujen huumeiden käyttötilojen mahdollistamista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on listannut 7 suositusta huumekuolemien ehkäisemiseksi, joista yksi keskeisimmistä lainsäädännön muutoksia vaativista toimenpide-ehdotuksista koskee valvottujen huumeiden käyttötilojen mahdollistamista.

“Viime vaalikaudella sosiaali- ja terveysministeriössä tehtiin selvitys siitä, millaisia lakimuutoksia käyttöhuoneet vaatisivat. Selvitykset luovat hyvän pohjan sille, että lakimuutos tehtäisiin. Olen pettynyt, ettei hallitusohjelmassa ole toimia asian viemiseksi eteenpäin, vaikka ihmisten tilanne on akuutti,” Gebhard summaa.

“Onnistunut huumepolitiikka olisi paitsi inhimillisesti oikein, myös taloudellisesti järkevää, sillä huumeidenkäytöstä johtuvat vakavat terveysvaikutukset ovat kalliita hoitaa,” Gebhard lisää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye