Tuomo & Markus levytti maahanmuuttoaiheisen protestilaulun – Hecho en Mexicon teemat ovat hyvin ajankohtaisia myös Suomessa
Tuomo & Markus -yhtyeen perjantaina 25.8. ilmestyvä single ja video Hecho en Mexico on kauniiden lauluharmonioiden ja haikean mariachi-trumpettiteeman siivittämä balladi aikamme polttavista aiheista. Suurten tunteiden ja kontrastien värittämässä kappaleessa trumpettia soittaa Tuomo & Markus -yhtyeessäkin vaikuttava Verneri Pohjola, jolle Kaija Saariaho sävelsi viimeiseksi teoksekseen jääneen trumpettikonserton Hush.
Hecho en Mexico -kappaleen alkuperäinen versio löytyy Tuomo & Markus -yhtyeen aiemmin tänä vuonna ilmestyneeltä ylistetyltä Game Changing -albumilta (mm. viisi tähteä Helsingin Sanomissa).

Hecho en Mexicon tarina (suomennettuna: valmistettu Meksikossa) sai alunperin kipinänsä Yhdysvaltain ja Meksikon välisen rajan ylittäneistä maahanmuuttajista ja näiden kokemuksista rakenteellisesta rasismista. Meksikossa syntyneet unelmat romuttuvat usein jo USA:n rajalla, jossa esimerkiksi laittomien siirtolaisten lapsia erotetaan brutaalisti vanhemmistaan. Maahanmuuttajien karu kohtelu ei eroa edukseen Euroopassakaan, mistä tämän kesän Välimeri-uutisoinnit ja suomalainen rasismikeskustelu ovat tuoreita muistutuksia.
– Valitettavasti maahanmuuttajien arki ei yleensä kohene edes presidenttejä vaihtamalla. Olemme ajautumassa kovaa vauhtia takaisin sellaiseen maailmanjärjestykseen, jota hallitsevat sekä henkiset että fyysiset muurit, kappaleen säveltäjä Markus Nordenstreng toteaa.
Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin syvempi yhteys Meksikoon syntyi ennen pandemiaa Tuomo & Markus -yhtyeen keikkamatkalla Mexico Cityyn. Amerikan rajaseutu tuli kaksikolle puolestaan tutuksi jo heidän äänittäessään Dead Circles -debyyttiään aivan Meksikon rajan tuntumassa Tucsonissa, Arizonassa. Tuoreiden kotimaan uutisten valossa kappaleen syvempi tematiikka resonoi suuressa määrin myös Suomessa.
– On kammottavaa huomata, miten edelleen vuonna 2023 Suomessa ihmisarvoa määrittää ihonväri ja etninen sekä kulttuurinen tausta, ja että avoin rasismi koskee myös maamme korkeimpia päättäjiä. Julkinen keskustelu tästä aiheesta on äärimmäisen tärkeää, niin että rasismi läpivalaistaan koko yhteiskunnassa eikä sitä enää lakaista maton alle, Nordenstreng painottaa.
Tuomo & Markus levytti Hecho en Mexico -kappaleen newyorkilaisen kitaristilegenda Marc Ribotin kanssa, joka tunnetaan paitsi Tom Waitsin luottosoittajana, myös poliittisesta aktivismistaan. Ribotin viiden vuoden takainen Songs Of Resistance -albumi oli inspiroiva katsaus Donald Trumpin jälkeiseen, jyrkästi jakautuneeseen Amerikkaan.
– Ilman sitä levyä ei olisi olemassa tätä biisiäkään, sikälikin oli todella imartelevaa saada Marc mukaan, Markus Nordenstreng avaa uuden singlen taustoja.
Kuuntele Hecho en Mexico -single täältä.
Katso Hecho en Mexico studiolivevideo, Soundin ensinäytössä tänään!
Tuomo & Markus Facebook
Tuomo & Markus Instagram
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Ainutlaatuinen kansanjuhla Bara Bastu yhdistää saunan, Euroviisut ja festivaalitunnelman Tukholman Djurgårdenissa29.4.2025 15:23:35 EEST | Tiedote
Tukholman Djurgårdenin idyllinen Galärparken muuttuu festivaalialueeksi Eurovision laulukilpailun aikana 15.–17. toukokuuta. Bara Bastu -tapahtuma on kunnianosoitus suomalaiselle saunakulttuurille, Euroviisujen sähköiselle tunnelmalle sekä elämänilolle. Koko perheen tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita nauttimaan lämpimistä löylyistä, seuraamaan Euroviisujen suoria lähetyksiä ja osallistumaan monipuoliseen ohjelmaan, joka kattaa Sauna Talksit, DJ-esitykset, leikkimielisen "Finnkampen"-vihtomiskilpailun sekä paljon muuta.
Musiikkitalon Urkujen syksyn 2025 ohjelmisto julki – luvassa on kantaesityksiä, klassikoita ja avaruudellista poetiikkaa29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Ensi syksynä Musiikkitalon urut vievät kuulijat olemassaolomme perimmäisten kysymysten äärelle, salaperäiseen urkumaahan ja vähän hulluudenkin pariin. Luvassa on mm. Olli Kortekankaan 70-vuotisjuhla, kunnianosoitus Kaija Saariaholle sekä minifestivaali, jossa kahden päivän aikana Musiikkitalon konserttisalin lavalle nousee viisi urkuria, kaksi solistia ja monikymmenhenkinen sekakuoro. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä!
Sami Saaren ja Jazzpoikien uusi single Jari tanssittaa kohti kesää suorapuheisella inhimillisen kolmiodraaman tarinalla25.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomi-soulin ja tanssijazzin ikoni ja ikiliikkuja Sami Saari julkaisee yhdessä Jazzpojat-yhtyeen kanssa uuden singlen Jari tänään perjantaina 25. huhtikuuta. Single on ensimmäinen maistiainen 22. toukokuuta ilmestyvältä Nyt tai ei koskaan -albumilta, joka on Jazzpoikien ja Sami Saaren “tanssijazztrilogian” kolmas albumi. Levy julkaistaan suoratoistopalveluiden lisäksi myös vinyylinä.
Konneveden Naisten viikolla 2025 luvassa on maailmanluokan taidetta Helsinki Chamber Orchestran Kaija Saariahon Lichtbogen-ulkoilmakonsertista jouhikkotaiteilija Pekko Käpin intiimiin savutupakeikkaan9.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävä Konneveden Naisten viikko on julkistanut kesän 2025 ohjelmansa. Tänä vuonna Konnevedellä kuullaan muun muassa ainutlaatuinen Taide kuuluu kaikkialle! -ulkoilmakonsertti, joka muodostuu säveltäjä Kaija Saariahon harvoin esitetystä teoksesta Lichtbogen sekä 70-vuotisjuhlavuottaan viettävän säveltäjä Olli Kortekankaan kantaesityksestä Alkyone – sarja oopperasta Isfåglarna sopraanolle ja kamariorkesterille, solistinaan Minna-Leena Lahti. Näyttelijä Seela Sella esiintyy konsertissa lausujana.
Helsinki Litin ja Konstsamfundetin kirjalliset mestarikurssit jatkuvat toukokuussa – seuraavana vieraana Linn Ullmann4.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki Lit ja Konstsamfundet-yhdistys jatkavat kirjallisten mestarikurssien järjestämistä toukokuussa 2025. Seuraavan 13.5. järjestettävän kurssin vieraana on norjalainen kirjailija Linn Ullmann, joka saapuu Helsinkiin Amos Andersonin kotimuseoon kertomaan kirjailijanurastaan ja kirjoitusprosesseistaan. Mestarikurssilla Linn Ullmannia haastattelee ja hänen kanssaan keskustelee Helsinki Litin ohjelmajohtaja Philip Teir.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme