Mannerheimintien peruskorjauksen valmistelevat työt alkavat Kisahallin ympäristössä
25.8.2023 08:57:45 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Mannerheimintien sivukaduilla aletaan valmistella peruskorjauksen toista vaihetta syksyllä 2023. Valmistelevat työt alkavat vesihuoltolinjojen uusimisilla. Samalla tehdään tarvittavat pinta– ja kaapelityöt.
Runeberginkadun ja Reijolankadun välisten sivukatujen vesihuolto ja muu kunnallistekniikka uusitaan ennen syksyllä 2024 käynnistyvää Mannerheimintien peruskorjauksen toista vaihetta.
Kulku kiinteistöihin säilyy, melua tiedossa
Sivukatujen valmistelevat työt eivät vaikuta liikenteeseen Mannerheimintiellä tai raitiovaunujen kulkuun. Sivukaduille tulee työn ajaksi poikkeuksia liikennejärjestelyihin. Niistä kerrotaan tarkemmin lähempänä.
Kulku kaikkiin kiinteistöihin säilyy töiden aikana, mutta kadunvarren pysäköintipaikkoja poistuu käytöstä. Sivukaduilla tehdään melua aiheuttavaa työtä, kuten mahdollisesti kallion louhintaa.
Mannerheimintien peruskorjauksen toinen vaihe alkaa syksyllä 2024
Sivukatujen kunnallistekniikan valmisteleva rakentaminen mahdollistaa pääkadun eli Mannerheimintien remontoimisen yhtäjaksoisesti ja tehokkaasti syksyllä 2024 alkavassa toisessa vaiheessa.
Mannerheimintien peruskorjaus valmistuu kokonaisuudessaan loppuvuoteen 2025 mennessä.
Alustava aikataulu sivukaduilla:
- Paavo Nurmen tie syyskuu – loppuvuosi 2023
- Toivonkatu syksy – loppuvuosi 2023
- Sallinkatu, Savilankatu, Ruusankatu – alkuvuoden ja kevään 2024 aikana
- Muut sivukadut ja risteysalueet (mm. Eino Leinon katu, Humalistonkatu, Sibeliuksenkatu) - samaan aikaan kuin Mannerheimintietä peruskorjataan Runeberginkadun ja Reijolankadun välillä (syksystä 2024 alkaen)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peruskorjaus yleisesti:
Antti-Juhani Lehtinen
projektinjohtaja, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 8872
anttijuhani.lehtinen@hel.fi
Urakoitsija
Ville Piironen
Työmaapäällikkö
P. 050 572 2143
ville.piironen@vmsuomalainen.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingfors utbud av idrottsplaner blir bättre – Nya konstgräsplaner byggs under sommaren24.4.2026 09:31:33 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad bygger en ny idrottspark, Dikesparkens idrottspark, i Mellungsbacka. Viksplanen och Marienlandsparken i Viksbacka samt Blåbärslandets idrottspark får nya konstgräsplaner.
Helsingin liikuntakenttien tarjonta paranee – Uusia tekonurmikenttiä rakennetaan kesän aikana24.4.2026 09:31:33 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki rakentaa täysin uuden Ojapuiston liikuntapuiston Mellunmäkeen. Viikinkenttä ja Viikinmäessä sijaitseva Maarianmaan puisto sekä Mustikkamaan liikuntapuisto saavat uudet tekonurmikentät.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 23.4.202623.4.2026 19:27:56 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 23.4.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 7.5.2026
Kruunuvuorensillan liikuntasaumoihin varoitusvärit ja -merkit23.4.2026 10:34:48 EEST | Tiedote
Vastikään avatun Kruunuvuorensillan liikuntasaumat ovat aiheuttaneet keskustelua, koska niiden yli ajaessa pyörän rengas tärähtää. Jos saumaan ajaa liian suurella tilannenopeudella, se voi aiheuttaa vaaraa.
Så fungerar trafiken under valborg – trafiken runt Brunnsparken blir enkelriktad på första maj23.4.2026 09:48:31 EEST | Pressmeddelande
Under valborgsmässoafton är motorfordonstrafiken förbjuden på Esplanaderna och deras sidogator kl. 14–20 när Havis Amanda får sin mössa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
