Kutsu: Paljonko ruuan hinta vielä nousee? PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennusteen julkistus 3.10.
Pellervon taloustutkimus PTT julkistaa syksyn 2023 maa- ja elintarviketalouden ennusteensa tiistaina 3. lokakuuta. Ennusteessa arvioimme muun muassa ruuan hinnan kehitystä sekä maatalouden ja elintarviketeollisuuden näkymiä lähivuosina.
Ennuste julkistetaan alueellisessa tilaisuudessa Seinäjoella. Tilaisuudessa käydään lisäksi monipuolista asiantuntijakeskustelua seudun ja koko Suomen ruuantuotannosta ja sen tulevaisuudesta. Voit seurata tapahtumaa joko paikan päällä tai verkkolähetyksenä.
Ennusteen esittelevät tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg, vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala ja maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola. Aihetta kommentoivat puheenvuoroissa ja paneelikeskustelussa myös:
Risto Lahti, toimitusjohtaja, Itikka osuuskunta ja Lihakunta
Mikko Käkelä, toimitusjohtaja, Elintarviketeollisuusliitto
Henrik Karvonen, toimitusjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Matti Keltto, kasvitilayrittäjä, MTK-Etelä-Pohjanmaan maaseutunuorten valiokunnan pj
Jani Unkeri, toimitusjohtaja, Juurella ja Äärellä -ravintolat
Paneelin vetäjä on toimittaja Annaleena Ylhäinen.
Aika: tiistai 3.10. klo 8.30-11
Paikka: Seinäjoki, Kampusranta 9B, Frami B / Auditorio 2
Ilmoittaudu mukaan täältä: tapahtumat.intoseinajoki.fi/maa-ja-elintarviketalous-syksy-2023
PTT järjestää tapahtuman yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö Into Seinäjoen kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo MäkiläviestintäpäällikköPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:+358 40 358 0222kimmo.makila@ptt.fiPäivi Kujalavanhempi maatalousekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:+358 40 194 5184paivi.kujala@ptt.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Kutsu webinaariin: Mikä toimii ruuan eri tarjontaketjuissa – mitkä ovat keskeiset ongelmat?9.5.2025 11:12:36 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus PTT, Luonnonvarakeskus ja REINU econ järjestävät 9.6. webinaarin, jossa tarkastellaan ruokaketjun rakenteita ja toimivuuteen vaikuttavia tekijöitä neljässä tarjontaketjussa: maito, liha, vilja sekä vihannekset ja hedelmät.
Pikakommentti: Nihkeä meno jatkuu asuntomarkkinoilla5.5.2025 08:40:24 EEST | Tiedote
Asuntomarkkinoiden nihkeä kehitys jatkui edelleen maaliskuussa, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa tuoreita tilastoja. Monet tekijät hidastavat yhä käänteen tuloa.
EU:n metsäkatoasetuksesta suurimmat kustannukset puuta käyttäville yrityksille ja suurille kaupan alan toimijoille30.4.2025 09:02:02 EEST | Tiedote
EU:n metsäkatoasetus voi aiheuttaa jopa satojen miljoonien eurojen kustannukset suomalaisille yrityksille, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys. Suurimmat kustannukset koituisivat puuta käyttäville yrityksille ja suurille kaupan alan yrityksille. Yritykset kaipaavat asetuksen toimeenpanoon käytännönläheistä koulutusta ja neuvontapalveluja sekä vastuullisuusvelvoitteiden tehokasta koordinointia.
KUTSU: Millaisessa muutoksessa on maatalouden rahoitus – miten varmistetaan investointien rahoitus? Loppuseminaari 20.5. klo 13.0025.4.2025 11:54:42 EEST | Kutsu
Niin pankkien kuin maatalouden toimintaympäristö on muutoksessa ja samaan aikaan sääntely lisääntyy. Millaisia vaikutuksia tällä on maatalouden rahoitusasemaan erityisesti pankkirahoituksen näkökulmasta nyt ja tulevaisuudessa?
Kuolinpesien aktiivisuutta metsissään voisi lisätä huomioimalla erilaiset omistajat ja tarjoamalla tukea ristiriitatilanteisiin25.4.2025 09:39:24 EEST | Tiedote
Metsiä omistavien kuolinpesien päätöksentekoa ja pesien purkamista tulisi edistää, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n keskustelunavaus. Keinoina voisivat toimia muun muassa omistajien erilaiset tavoitteet huomioivat palvelut sekä ristiriitatilanteiden käsittelyn tukeminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme