Itämeripäivä kannustaa nauttimaan merestä ja tekoihin Itämeren hyväksi
25.8.2023 09:17:37 EEST | Kokkolan kaupunki | Tiedote
John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Päivä juhlistaa meren monimuotoisuutta ja mittaamatonta arvoa. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Vuonna 2023 Itämeripäivää vietetään 31.8. www.itämeripäivä.fi
Kokkolan kaupunki on syntynyt Itämeren äärelle ja meri on vaikuttanut vahvasti kaupungin syntyyn. Madaltuva ja kivinen rannikko synnytti Kokkolan edustalla useita majakoita, loistoja ja pookeja, jotka kertovat omaa tarinaansa merialueen historiasta. Veden alla on lähes kartoittamaton hylkypuisto, ja tervanpolton sekä tervakaupan jäänteet ovat nähtävissä rannoilla ja vanhoilla satama-alueilla. Meren läheisyys on vaikuttanut Kokkolassa merenkulkija-, kauppias- ja porvarissukujen syntyyn sekä kaupungin kulttuurin ja sosiaalisen elämän kehittymiseen.
Kokkolan matala rannikko on altis ravinnekuormitukselle ja rehevöitymiselle. Kokkolassa on tehty ja tehdään monia hankkeita ravinnekuormituksen vähentämiseksi ja rehevöitymisestä aiheutuvan umpeenkasvun estämiseksi. Palkittu Kirkkolehdon kosteikko ja tulevat Helmi-hankkeen rantaniittyjen kunnostukset ovat osa tätä työtä.
Kokkola osallistuu Itämeripäivään haastamalla kaikki tekemään asioita Itämeren hyväksi sekä nauttimaan Itämerestä. Voit osallistua Itämeren hyväksi tehtävään työhön keräämällä roskia lähirannaltasi, pulahtamalla uimaan, suosimalla Itämeren ravinnepäästöjä vähentävää kasvisruokaa ja tutustumalla Itämereen vaikkapa meloen! Voit myös ottaa meriaiheisen kuvan someen.
Itämeripäivän menovinkkinä Ohtakarin kalastusmuseossa voit tutustua historiallisiin kivirakennelmiin kuten käräjäpaikkoihin ja jatulintarhoihin K.H. Renlundin museon arkeologi Lauri Skantsin alustuksella klo 18 alkaen. Tapahtuman järjestää Lohtajan Kotiseutuyhdistys, Ohtakarin Kalastusmuseoyhdistys ja Ohtakarin Kala-akat.
Yhteyshenkilöt
Jenni Silvola, Ilmastoasiantuntija, 044 7809 306, jenni.silvola@kokkola.fi
Rosanna Telaranta, Projektikoordinaattori, 040 806 8097, rosanna.telaranta@kokkola.fi
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Karleby deltar i Farmari-mässan i Kalajoki12.5.2026 08:49:05 EEST | Pressmeddelande
Karleby stad, Visit Kokkola och den nya Kokkola Areena deltar i lantbruksutställningen Farmari 25–27.6.2026. Den tre dagar långa mässan ordnas i år i Kalajoki, och sammanlagt väntas cirka 60 000 besökare.
Kokkola esillä Kalajoen Farmari-messuilla12.5.2026 08:49:05 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunki, VisitKokkola ja syksyllä avautuva Kokkola Areena ovat mukana Farmari-maatalousmessuilla 25.–27.6.2026. Kolmepäiväinen messutapahtuma järjestetään tänä vuonna Kalajoella, ja tapahtumaan odotetaan yhteensä noin 60 000 vierasta.
Överflödets lockelse – Utställning med verk av Paula Pääkkönen leder oss till det söta7.5.2026 08:34:53 EEST | Pressmeddelande
En utställning öppnas med de nyaste och mest populära verken av Paula Pääkkönen, glaskonstnär och glasblåsare. I Utställningshallen i Karleby har Pääkkönen skapat en värld där alla gränser suddas ut och livet smakar sött. Samtidigt viras sötmans estetik samman med teman som rimlighet och orimlighet.
Yltäkylläisyyden houkutus – Paula Pääkkösen näyttely vie makean äärelle7.5.2026 08:34:53 EEST | Tiedote
Lasitaiteilija, lasinpuhaltaja Paula Pääkkösen näyttelyssä esitellään taiteilijan uusimpia teoksia ja tuttuja suosikkeja. Pääkkönen on luonut Kokkolan Näyttelyhalliin maailman, jossa rajoitukset väistyvät ja elämä maistuu makealta. Samalla makeuden estetiikka kietoutuu kohtuuden ja kohtuuttomuuden teemoihin.
Förslag till mottagare av Lucina Hagman-priset 20264.5.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det sjunde Lucina Hagman-priset delas ut år 2026. Priset delas ut i syfte att föra vidare arvet efter Lucina Hagmans pedagogiska filosofi genom att prisbelöna pedagogiskt arbete som gjorts för att främja jämlik utbildning, jämställdhet och jämlikhet mellan könen samt för att förnya fostran och utbildning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
