SDP:n Helena Marttila ja Ilmari Nurminen: Turkistarhaus on kiellettävä riskialttiina ja epäeettisenä
SDP:n kansanedustajat Helena Marttila ja Ilmari Nurminen tuovat esiin huolensa siitä, että tällä viikolla on löydetty muuntunutta virusta uudelta turkistarhalta. He penäävät hallitukselta nopeita esityksiä turkistarhauksen terveysturvallisuuden parantamiseksi ja toteavat, että on aika tunnustaa tosiasia: ainoa kestävä ja turvallinen ratkaisu on turkistarhauksen lopettaminen.

Hallituksen tähänastiset toimet eivät ilmiselvästi ole olleet riittäviä, koska 25 turkistarhalla on raportoitu lintuinfluenssatapauksia. Viruksen huolestuttavaa muuntumista on todettu nyt kaikkiaan kuudella tarhalla, vaikka testaus on ollut vasta satunnaista. Tilanne on johtanut jo 120 000 turkiseläimen lopettamispäätökseen. Määrä on lähes 10 % kaikista Suomen tarhatuista turkiseläimistä.
–Jos päätämme vain lopettaa kaikki tartunnan saaneet tai altistuneet eläimet, olemme ensi vuonna saman tilanteen edessä, jos parannustoimenpiteitä ei ole tehty. Tästä syystä vaadimme nyt riittäviä terveysturvallisuuteen kohdistuvia toimia sekä valvontaa, Nurminen perustelee.
Erityisesti minkit toimivat eräänlaisena sekoitusastiana, jossa lintuinfluenssa voi muuntua ihmiseen tarttuvaksi virukseksi. Maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan asetusta, jolla estettäisiin lintujen pääsy turkiseläinten häkeille, mutta asetuksen voimaantulo saattaa kestää ensi vuoteen.
–Turkistarhojen valvonta ja suojaustoimet ovat pettäneet. Tarhoilla vallitsee terveysturvallisuuden osalta villi länsi, koska sääntely on olematonta. Huoltovarmuuden kannalta merkittävillä siipikarjatiloilla terveysturvallisuuden taso on aivan toinen. Kun terveysriskit ovat turkistarhoilla korkeammat, miksi turvallisuustaso on matalampi, Nurminen kysyy.
Turkistarhausta on kohdannut rakennemuutos, koska alan hyväksyttävyys suomalaisten silmissä on heikentynyt. Eurooppalaisten kuluttajien ja muotitalojen hylättyä turkikset epäeettisinä ylellisyystuotteina valtaosa turkisnahoista viedään Kiinaan. Suomi altistuu tarhauksessa tiivistyvälle terveysvaaralle, vaikka tänne jäävät vientitulot ovat pienentyneet ja yhä harvempi suomalainen yrittäjä harjoittaa tarhausta päätoimisesti.
–On edesvastuutonta tukea verovaroin alaa, johon liittyy näin suuri terveydellinen ja myös taloudellinen riski. Tekohengityksen sijaan hallituksen olisi lyötävä pöytään konkreettinen vuosiluku, mihin mennessä turkistarhaus Suomessa päättyy. Näin pystyttäisiin ajamaan ala hallitusti alas ja huolehtimaan tarhaajien ja työntekijöiden tulevaisuudesta. Muutos ei tapahdu hetkessä, joten toimiin on ryhdyttävä nyt, Marttila linjaa.
Välittömien toimien lisäksi on puututtava turkiseläinten hyvinvointiin. Keväällä voimaan tulleessa eläinten hyvinvointilaissa jätettiin turkiseläinten olot määriteltäväksi turkiseläinten suojelua koskevassa asetuksessa, jonka päivittäminen on pahasti myöhässä.
– Turkiseläinasetus on annettava kiireellisenä. Turkiseläinten olojen parantaminen on välttämätöntä jo pelkästään eettisesti sietämättömän tilanteen takia, mutta se vaikuttaa suoraan alan terveysturvallisuuteen. Liian ahtaissa oloissa muhiva virusmuunnos on riski, jota emme voi ottaa, Marttila korostaa.
SDP katsoo, että turkistuotanto ja turkisten myynti Suomessa on kiellettävä. Turkistuotannosta luopumiseen on laadittava suunnitelma, jossa edetään asteittain ja jossa alasta elantonsa saavia ei jätetä oman onnensa nojaan. Suunnitelmassa voidaan hyödyntää niiden maiden malleja, joissa turkistarhaus on jo loppunut tai loppumassa siirtymäajan jälkeen. Marttila ja Nurminen toteavat puolueen katsovan myös maan rajoja kauemmas.
– Pitkän aikavälin tavoitteenamme on turkistarhauksen täyskielto koko EU:n alueella, kaksikko painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helena MarttilaKansanedustaja
Puh:050 479 0935helena.marttila@eduskunta.fiIlmari Nurminenkansanedustaja
Puh:050 512 2189Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Hallituksen järjetön linja ruokkii aivovuotoa25.9.2023 18:14:46 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan vaikuttaa sille, että ainoa asia, jossa perussuomalaiset on saanut hallituksessa tahtonsa lävitse, on suomalaisen yhteiskunnan kannalta katastrofaalinen linja työperäisessä maahanmuutossa.
SDP:n Pia Hiltunen: SSAB:n muutosneuvottelut tulevat vaikuttamaan Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteeseen merkittävästi25.9.2023 16:38:49 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen painottaa SSAB Europea yhteiskuntavastuusta ja kantaa huolta muutosneuvotteluista, jotka tulevat vaikuttamaan 2400 henkilöön.
SDP:n Krista Kiuru: Orpon hallituksen piittaamattomuus hyvästä lainvalmistelusta on uhka suomalaiselle oikeusvaltiolle22.9.2023 16:31:05 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru on huolissaan Petteri Orpon hallituksen lainvalmistelun toimintatavoista. Lainvalmistelua näyttää vaivaavan sama tauti sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemien hallituksen esitysten suhteen.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen hiljaisuus työperäisen maahanmuuton ympärille on korvia huumaavaa22.9.2023 15:02:06 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen budjettiriihi ei tuonut ratkaisuja Suomea pitkällä aikavälillä piinaavaan ongelmaan. Suomen talous ei tule kasvamaan, jos maassamme ei ole tarpeeksi ihmisiä kasvua luomassa.
SDP:n Mika Kari vaatii hallitukselta oikeudenmukaisuutta talouden sopeuttamisessa22.9.2023 14:18:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Mika Kari pitää hallituksen ensi vuoden budjettilinjaa epäoikeudenmukaisena. Hän katsoo, että kaavaillut heikennykset ja leikkaukset kasautuvat liikaa jo valmiiksi heikossa asemassa oleville väestöryhmille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme