Millaisia ovat naiset itsevaltiaiden rinnalla? Uuutuskirja osoittaa, että diktatuureilla on myös naisen kasvot

Syyrian Asmaal-Assadin huolella meikatut kasvot naistenlehden kannessa. Filippiinien Imelda Marcos supattamassa Ronald Reaganin korvaan. Argentiinan Isabel Péron julistamassa hurmoksellisesti miehensä agendaa. Itsevaltiaiden puolisot ovat olleet kaikkea muuta kuin seremoniallisia koristeita – heillä on ollut tärkeä tehtävä diktatuurin pönkittämissä, ja usein he ovat myös itse tarttuneet vallankahvaan.
Asiantunteva ja vetävästi kirjoitettu Rouva diktaattori kurkistaa diktatuurien kulisseihin ja nostaa valokeilaan Josif Stalinin, Ferninand Marcosin, Juan Péronin ja Bashar al-Assadin vaimot. Puolison rooli on ollut vaihteleva: esimerkiksi Imelda Marcos teki itsestään diplomaattisen vaikuttajan, kun taas Asmaal-Assad ja Isabél Peron pyrkivät pehmentämään miehensä julkisuuskuvaa, tekemään hänestä inhimillisemmän. Stalinin vaimo Nadja Allijuleva taas osallistui perhetaustansa vuoksi innokkaasti vallankumoukselliseen toimintaan, mutta pysytteli Staninin valtaannousun jälkeen poissa valokeilasta.
Usein diktaattorien vaimot ovat profiloituneet hyväntekijöiksi ja näin hämärtäneet sitä faktaa, että jos heidän hallitsemansa yhteiskunnat toimisivat oikeudenmukaisesti, hyväntekeväisyyttä ei tarvittaisi. Sukupuoli on myös suojellut ensimmäisinä naisia diktatuurien kaatuessa, koska on ajateltu, ettei naisilla voi olla todellista sananvaltaa päätöksiin. Esimerkiksi Mussolinin vaimo vältti kuolemanrangaistuksen, toisin kuin miehensä.
Nostaessaan esiin diktatuurien ensimmäisten naisten toiminnan Rouva diktaattori muistuttaa, että nykyisten diktaattorien puolisoihin – esimerkiksi Asmaal-Assadiin ja Pohjois-Korean Ri Sol-ju’hun – on syytä suhtautua yhtä kriittisesti kuin heidän puolisoihinsakin.
Veera Jääskeläinen (s. 1981) on historiasta, erityisesti naisten historiasta kiinnostunut helsinkiläinen toimittaja. Jääskeläisen esikoistietokirja tarkastelee 1900-luvun diktatuureja itsevaltiaiden puolisoiden kautta, ja hän on myös käsikirjoittanut Rouva diktaattori -podcastia.
Rouva diktaattori on arvostelu- ja käsittelyvapaa 15.9. Teos ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Krista Putkonen-Örnin lukemana äänikirjana.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja pdf-vedokset: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Punainen keisari on silmiä avaava elämäkerta nykymaailman merkittävimmästä johtajasta, Kiinan Xi Jinpingistä6.5.2025 10:27:30 EEST | Tiedote
Presidentti Xi Jinping johtaa maailman toiseksi suurinta taloutta ja 1,4 miljardin kansalaisen maata. Silti tämä ehdotonta valtaa käyttävä hallitsija tunnetaan yllättävän huonosti.
Atenan kesän ja syksyn valikoima kiehtoo, yllättää, liikuttaa ja tekee viisaammaksi.2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Atenan loppuvuoden 2025 valikoima löytyy juuri julkaistusta Otava-kustantamoperheen Syksyn tähdet -katalogista. Monipuolisen listan kaunokirjoissa perhesiteet pitävät otteessaan. Tietokirjoissa on luvassa hätkäyttäviä elämänpolkuja, värikästä sotahistoriaa, punnittuja ajankohtaisia teoksia, hyytäviä tositarinoita ja tasapainottavaa hyvinvointia.
Uutuuskirja sukeltaa Vastaamo-hakkeri Aleksanteri Kivimäen taustoihin24.4.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Aarno Malinin ravisuttava teos Ransom man seuraa Suomen tunnetuimman hakkerin nousua ja tuhoa.
Neurologian huippututkija uutuuskirjassaan: meidät on suunniteltu unohtamaan13.3.2025 08:22:00 EET | Tiedote
Psykologian professori ja neurologian huippututkija Charan Ranganath johdattaa uutuuskirjassaan Miten muisti toimii lukijat aivojen tuntemattoman voiman äärelle.
Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni opastaa, kuinka tunnistat huijarit ja suojaudut vilpillisyydeltä10.3.2025 11:14:50 EET | Tiedote
Tervetuloa virkistävälle matkalle valheiden ja petosten kiehtovaan maailmaan! Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni avaa silmäsi sille, että kaikki valehtelevat – myös sinä itse. Kirjan opeilla opit tunnistamaan valheet ja elämään rehellisemmin – ja toisaalta myös valehtelemaan itse jäämättä kiinni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme