Amos Rex

Amos Rexin arkkitehtuurista vaikuttuneen taiteilija Ryoji Ikedan näyttelyä ei voi kokea missään muualla

26.9.2023 09:55:00 EEST | Amos Rex | Tiedote

Jaa

Ensi kertaa Suomessa nähtävä Ryoji Ikedan soolonäyttely aukeaa huomenna keskiviikkona.

Ryoji Ikeda, data-verse 1, 2019. Näyttely Amos Rexssä 27.9.2023–25.2.2024.
Ryoji Ikeda, data-verse 1, 2019. Näyttely Amos Rexssä 27.9.2023–25.2.2024. Kuva: Tuomas Uusheimo / Amos Rex

Japanilainen säveltäjä ja taiteilija Ryoji Ikeda (s. 1966) käyttää materiaalinaan kaikkialla ympärillämme olevaa dataa ja tiivistää sen valtaviksi audiovisuaalisiksi installaatioiksi. Tieto ulottuu teoksissa maailman pienimmistä partikkeleista aina maailmankaikkeuden valtavimpiin rakenteisiin saakka.

Amos Rexin näyttely koostuu viidestä installaatiosta, joista kaksi on uusia ja ennennäkemättömiä. Amos Rexin kokonaisuus on Ikedan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa ja nähtävillä 27.9.2023–25.2.2024.

Ikedan tausta on elektronisen musiikin kentällä dj:nä sekä säveltäjänä, ja hän kokeekin kaiken taiteen tekemisen säveltämisenä.

Uudet teokset 

Amos Rexin ainutlaatuisen arkkitehtuurin huomioivan kokonaisuuden lähtökohtana on ollut taiteilijan välitön tilakokemus, jonka pohjalta hän on tehnyt kaksi uutta teosta spin ja mass

Näyttelysalin lattialla mustavalkoinen projisointi, mass, värähtelee kävijän jaloissa. Kun katseen kohottaa ylös, näkee Amos Rexin kummun sisäpinnalla liikkuvan laserveistoksen spin. Se leijuu katonrajassa ja kiertyy Möbiuksen nauhan lailla alinomaa nurinpäin. 

“Työskentelyn periaatteenani on ensisijaisesti kunnioittaa tilaa ja mukauttaa teokset sen antamiin puitteisiin. Myös Amos Rexin näyttelyssä olen noudattanut tätä ajattelutapaa. Kaksi uusista teoksistani on sovitettu juuri tähän tilaan. Niitä voi olla vaikea asettaa näytteille missään muualla”, Ikeda sanoo. 

Museon suurimman kupolisalin halkaisee kahtia valtava audiovisuaalinen installaatio data-verse 1 & 2 (2019). Teokset perustuvat eri tiedeinstituutioiden, kuten Nasan ja CERN:n, massiivisesta aineistosta kerättyyn dataan. Lähtöpiste on mikrotasolla, mutta matka etenee ihmiskehon ja ihmisen ympäristön läpi ja jatkuu aina havaitun maailmankaikkeden rajoille, makrotason ulottuvuuteen asti. Katsoja on pieni sekä vyöryvän datamäärän äärellä että fyysisesti projisointipinnan edessä. 

Ikeda on valinnut laajasta data.gram-teossarjastaan näyttelyyn yhdeksän näkökulmaa, jotka esitetään ensi kertaa yhdessä teoksessa data.gram [n°5] (2023). Teossarja muistuttaa meitä yhtäaikaisesta ja hajanaisesta tiedon rakenteesta, jota kohtaamme jatkuvasti nykypäivän tietoyhteiskunnassa.

Kaikki näyttelyn viisi teosta ovat osa taiteilijan laajempaa maailmankaikkeuden, datan ja käsityskyvyn tutkimusta. Teosten laajan ja monitahoisen materiaalin lävitse museokävijä voi sukeltaa taiteilijan luomaan häkellyttävään tila- ja ääniavaruuteen. Näyttelyn on kuratoinut Amos Rexin kuraattori Terhi Tuomi.

Näyttelyn ajan museossa voi osallistua myös itse tiedon järjestelemiseen työpajatila Studio Rexissä. Kävijät voivat lisätä ja järjestellä datapisteitä läpikuultavalla seinällä, ja muutokset tallentuvat näyttelyn aikana tehtävälle time-lapse -videolle. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ryoji Ikeda, data-verse 1, 2019. Näyttely Amos Rexssä 27.9.2023–25.2.2024.
Ryoji Ikeda, data-verse 1, 2019. Näyttely Amos Rexssä 27.9.2023–25.2.2024.
Kuva: Tuomas Uusheimo / Amos Rex
Lataa
Ryoji Ikeda, data-verse 2, 2019. Näyttely Amos Rexissä 27.9.2023-25.2.2024.
Ryoji Ikeda, data-verse 2, 2019. Näyttely Amos Rexissä 27.9.2023-25.2.2024.
Kuva: Tuomas Uusheimo / Amos Rex
Lataa
Ryoji Ikeda, mass, 2023. Näyttely Amos Rexissä 27.9.2023–25.2.2024.
Ryoji Ikeda, mass, 2023. Näyttely Amos Rexissä 27.9.2023–25.2.2024.
Kuva: Tuomas Uusheimo / Amos Rex
Lataa
Ryoji Ikeda, spin, 2023. Näyttely Amos Rexissä 27.9.2023–25.2.2024.
Ryoji Ikeda, spin, 2023. Näyttely Amos Rexissä 27.9.2023–25.2.2024.
Kuva: Tuomas Uusheimo / Amos Rex
Lataa

Linkit

Amos Rex on taidemuseo, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Lasipalatsin funktionalistisen maamerkin yhteyteen rakennetut kaarevakattoiset maanalaiset näyttelytilat sijaitsevat Lasipalatsin aukiolla kohoavien omaleimaisten kumpujen alla. Amos Rex esittelee tilallisesti rakentuvia, elämyksellisiä ja usein teknologisesti kokeellisia näyttelyitä nykytaiteilijoilta ja heidän modernistisilta edeltäjiltään. Amos Rexin omistaja on Föreningen Konstsamfundet.    


Mannerheimintie 22–24, 00100 Helsinki

museum@amosrex.fi
amosrex.fi

@amoskonst 
#amosrex 

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amos Rex

År 2026 bjuder Amos Rex in publiken att föreställa sig möjliga framtider ur olika perspektiv28.1.2026 15:59:57 EET | Pressmeddelande

I sina underjordiska utrymmen lyfter museets flaggskeppsutställning Generation fram röster från en ung generation konstnärer, medan The Other Side of the Mountain utforskar avstånd och tillhörighet genom verk av samtida konstnärer från den afro-nordiska diasporan och konstnärer som arbetar från den afrikanska kontinenten. Ovan jord förvandlar Dansbana! Glaspalatstorget till ett levande centrum för rörelse, performance och dans.

Vuonna 2026 Amos Rex kutsuu kuvittelemaan mahdollisia tulevaisuuksia eri näkökulmista28.1.2026 15:59:57 EET | Tiedote

Tänä vuonna Amos Rexin maanalaisissa näyttelytiloissa museon lippulaivanäyttely Generation tuo esiin nuoren taiteilijasukupolven ääniä, ja The Other Side of the Mountain tutkii etäisyyksiä ja yhteenkuuluvuutta Afrikan mantereella ja afro-pohjoismaisessa diasporassa työskentelevien nykytaiteilijoiden kautta. Maanpinnalla Dansbana! muuttaa Lasipalatsin aukion eläväksi liikkeen, esityksen ja tanssin keskukseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye