Suomen Keskusta r.p.

Annika Saarikko: Purran budjetti on vahvoista välittävä puolen Suomen budjetti

Jaa

Valtiovarainministeriön budjetti- ja menokehysehdotuksien julkaisu palauttaa politiikkaa perusasioihin. Se on tarpeen. Ajat huutavat vakautta ja ennustettavuutta. 

Työttömyys ja konkurssien määrä ovat kasvussa. Hätkähdyttävää oli kuulla Purran vähättelevän näitä huonoja uutisia. Samaan aikaan moni miettii kodeissa ja työpaikoilla, onko töitä, pysyykö yritys pystyssä ja tuleeko arjessa toimeen. Hallituksen pitäisi puuttua huononevaan tilanteeseen tässä ja nyt. Suhdanteen kehitystä on seurattava tarkkaan eikä sitä saa hallituksen omin päätöksin heikentää. 

Päämäärä on yhteinen. Taloutta pitää vahvistaa, jotta hyvinvointiyhteiskunta pelastetaan. Valtiovarainministeriö kertoi perjantaina, että uusi hallitus ottaa sittenkin velkaa suunnilleen saman verran kuin koronan ja sodan ympäristössä toiminut edeltävä hallitus. Tilanteesta on syytäkin olla huolissaan.

On väärä valinta heikentää ja keskittää suomalaisten lähipalveluja sekä leikata ihmisiltä, jotka ovat valmiiksi heikoimmilla – ja samaan aikaan jakaa parhaiten pärjääville veronalennuksia. Purran esitykset sysäävät terveyspalvelujen ja vanhustenhoivan karsimisen likaisen työn hyvinvointialueiden päättäjille.

Mitä kipeämpiä päätöksiä edessä on, sitä enemmän valtaapitävillä tulee olla oikeudentuntoa. 

Nyt on vaara, että lähi- ja peruspalveluihin ja perusturvaan tehtävät leikkaukset osuvat useaa kautta samoihin ihmisiin, etenkin työttömyydestä kärsiviin lapsiperheisiin. Tuntuu siltä, että Purran ehdotusten kokonaisvaikutuksia ei ole miettinyt kukaan. Uhkana on, että samojen ihmisten toimeentuloa heikennetään, palveluja ruuhkautetaan ja viedään kauemmaksi, ja terveydenhuollon asiakasmaksuja sekä lääkkeiden hintoja nostetaan. Se olisi kohtuuton cocktail kaikista heikoimmassa asemassa oleville. 

Tässä tilanteessa ei tarvita lisää vastakkainasettelua yhteiskuntaan. Siihen suuntaan valitettavasti ollaan menossa, etenkin työmarkkinoilla. Ammattiliitto ja keskusjärjestö toisensa jälkeen on ilmoittanut järjestöllisten toimien valmistelun aloittamisesta hallitusta vastaan.

Kolmikannassa myös hallituksella on aloiteoikeus. Tätä puolustan. Työmarkkinoita ja työelämää pitää uudistaa, mutta uudistusten on oltava reiluja. Suomen etu on tehdä uudistukset yhdessä. Siksi sopua kannattaisi edes yrittää. Pääministeriltä kysytään johtajuutta ja oikeudentuntoa. 

Selkävoittojen hakemisesta harvoin seuraa mitään hyvää ja kestävää. Oleellista on myös keskittyä sellaisiin työmarkkinoita uudistaviin esityksiin, jotka ovat aidosti vaikuttavia työllisyyteemme.

Annika Saarikko, Keskustan puheenjohtaja

Tietoja julkaisijasta

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima23.9.2023 18:33:27 EEST | Tiedote

Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn. Puoluekokous korostaa kannanotossaan Rehnin kokemusta kansanedustajana, ministerinä ja Suomen Pankin pääjohtajana. Hän on myös toiminut pitkään europarlamentaarikkona, Euroopan komission varapuheenjohtajana sekä talous- ja laajentumiskomissaarina. Sotilasarvoltaan Rehn on reservin luutnantti. Puoluekokouksen mukaan Olli Rehnin koeteltu johtajuus kriisien ytimessä, laajat kansainväliset verkostot sekä pitkä kokemus kansallisista ja kansainvälisistä tehtävistä antavat vahvat valmiudet presidentin tehtävään. Hänellä on kyky toimia vakaana yhteistyöjohtajana myös vaikeissa kansakuntaamme koskevissa kysymyksissä. Rauhallinen, harkitseva ja varma ote päätöksenteossa on suuri etu u

Keskustan puoluesihteeriksi on valittu Antti Siika-Aho23.9.2023 17:36:45 EEST | Tiedote

Keskustan puoluesihteeriksi on valittu Antti Siika-Aho Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho. 37-vuotias Siika-Aho on kotoisin Helsingistä ja syntyjään Haapajärveltä. Aiemmin hän on toiminut mm. elinkeinoministerin erityisavustajana sekä Suomen Keskustanuorten pääsihteerinä. Hänen nykyinen työnantajansa on Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli, jossa hän toimii yhteiskuntasuhdepäällikkönä. Ylimääräisessä puoluekokouksessa käydyssä puoluesihteerin vaalissa äänet jakautuivat seuraavasti: Pirkko Ala-Hemmilä 105 Pauliina Maukonen 363 Antti Siika-Aho 670

Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi23.9.2023 16:49:13 EEST | Tiedote

Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi Hilkka Kemppi on Keskustan uusi varapuheenjohtaja. Valinnan teki Keskustan ylimääräinen puoluekokous Turussa. Asikkalasta kotoisin oleva 35-vuotias Kemppi on toisen kauden kansanedustaja Päijät-Hämeestä, koulutukseltaan hän taiteiden maisteri ja restonomi. Kemppi toimii myös perhe- ja väestökysymyksiin keskittyvän Väestöliiton puheenjohtajana sekä Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajana. Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa. Tehtävästä kisasivat kansanedustaja Hanna Huttunen ja Hilkka Kemppi. Kempin lisäksi varapuheenjohtajan tehtäviä hoitavat Petri Honkonen ja Markus Lohi. Ääniä vaalissa annettiin 1145. Äänet jakautuivat seuraavasti: Hanna Huttunen 384 Hilkka Kemppi 760 Yksi tyhjä

Annika Saarikon puhe Keskustan puoluekokouksessa Turussa 202323.9.2023 11:47:03 EEST | Tiedote

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon puhe Keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa Turussa 23.9.2023: Hyvät Keskustan puoluekokouksen edustajat, seuraajat ja vieraat Pian 9‐vuotias poikani tarkkaili minua kirjoittaessani puhetta kokousta varten. Hän ehdotti, että puhe olisi hyvä aloittaa vitsillä. Arvelin, että keino ei ole erityisen varma ja toimiva. Hän kuitenkin rohkaisi ottamaan riskin ja teki ehdotuksen. Siispä: ”Mitä näkymätön mies sanoi toiselle näkymättömälle miehelle? Ei olla muuten nähty pitkään aikaan.” Siispä, hyvät kokousedustajat, jotka näytte täällä salissa: mukava nähdä, pitkästä aikaa! Ystävät hyvät, Useassa yhteydessä nousee ilmi, että suomalaisten huolestuneisuus on lisääntymään päin. Maailman tuulet puhaltavat kylmempinä kuin pitkään aikaan. Suurvaltojen jännitteet kiristyvät. Elämme vaarallista aikaa. Oikeusvaltiota murennetaan siellä täällä. Olemme käyneet läpi vakavan pandemian ajan. Sen varjoja lankeaa monin tavoin yllemme yhä – velkana ja mielenterveyden k

Keskusta: Hallituksen pidennettävä alijäämien kattamisvelvoitteen aikaa hyvinvointialueilla7.9.2023 13:26:56 EEST | Tiedote

Hyvinvointialueet kärsivät rahojen riittävyydestä suhteessa tarpeisiin. Niillä on kuitenkin velvoite turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille asuinpaikasta riippumatta. Hyvinvointialueiden perustaminen oli oikea päätös, joka tehtiin 15 vuotta liian myöhään. Alueille pitää nyt antaa työrauha ja todellinen mahdollisuus tasapainottaa budjettinsa. Lyhytnäköiseen palveluverkon karsimiseen ja lähipalvelujen heikentämiseen ei millään alueella pidä syöksyä alijäämien kattamisen pelossa. Keskustan puoluehallitus vaatii hallitukselta pikaisia toimia, joilla alijäämien kattamisvelvoitetta pidennetään aiemmin päätetystä kahdesta vuodesta. Tämä on välttämätöntä, sillä koronan aiheuttama hoitovelka, hoitohenkilöstön perustellut palkankorotukset sekä jatkuva hintojennousu ovat nostaneet kustannuksia paljon arvioitua enemmän. Tätä ei saa maksattaa palvelun tarvitsijoilla. Keskusta pitää kiinni vaalilupauksestaan vahvistaa lähipalveluja. Lähipalvelut ovat arjessa verrattain usein tarvitt

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme