Vihreiden Virta ja Harjanne: Hallituksen politiikka syventää köyhyyttä, mutta velkaantuminen jatkuu
25.8.2023 19:33:46 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne ihmettelevät, mihin valtiovarainministeri Riikka Purran huoli valtiontalouden velasta unohtui. Tänään julkaistussa budjettiesityksessä ei taiteta velkaantumista, mutta esitellään liuta erilaisia verohelpotuksia, jotka heikentävät julkista taloutta, mutta eivät vahvista taloutta ja kasvua. Vihreät ei pidä tällaista talouspolitiikkaa vastuullisena.
– VM:n budjettiesitys osoittaa, ettei se velanotosta pääseminen olekaan ihan niin helppo rasti kuin mitä kaikella möykällä on nykyisten hallituspuolueiden riveistä annettu ymmärtää. Ja sitten sitä vieläpä vaikeutetaan pöhköllä bensapopulismilla, Harjanne huomauttaa.
– Budjettiesityksestä näkyy, että hallituksella ei ole rohkeutta uudistaa taloutta tavalla, joka turvaisi kaikkein heikoimmista huolehtimisen myös tulevaisuudessa. Sen sijaan kevennetään fossiilisten verotusta ja leikataan samalla Suomen ja maailman köyhimmiltä. Tämän olisi voinut hoitaa reilumminkin, Sofia Virta ihmettelee.
Hallituksen kaavailemat leikkaukset osuvat koulutukseen, vammaisten palveluihin, köyhiin lapsiperheisiin sekä kaikkiin jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin.
Vihreiden tavoitteena on inhimillinen ja aidosti välittävä Suomi, joka uudistaa taloutta kestävästi.
Yhteyshenkilöt
Atte HarjanneVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiSofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikkö vt.Vihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Virta: Orpon viisi prosenttia on osalle suomalaisista paljon enemmän13.10.2026 15:04:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta muistuttaa, että vaikka pääministeri Orpo kuinka yrittäisi vähätellä kokoomuksen leikkauspolitiikan vaikutuksia pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja suomalaisten arkeen, leikkaukset eivät jakaudu tasaisesti.
Hyrkkö vaatii Orpolta suomalaisen mediakentän puolustamista: ”Hallitus pelasti Valmet Automotiven, mutta pesee kätensä STT:stä”13.10.2026 14:09:14 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö on pettynyt pääministerin ponnettomaan mediapolitiikkaan. Pääministeri kommentoi STT:n tilannetta ja kokoomuksen ehdottamia Yle-leikkauksia Politiikan toimittajat ry:n tilaisuudessa tiistaina.
Virta: Oikeusvaltio murenee, jos rikosten uhrit joutuvat odottamaan oikeutta vuosia – syyttäjälaitoksen leikkaukset pysäytettävä13.10.2026 11:44:08 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Orpon hallitusta turvaamaan syyttäjälaitoksen toimintaedellytykset ja pysäyttämään oikeudenhoidon ruuhkautumisen. Virran mukaan oikeusvaltion puolustaminen ei voi jäädä juhlapuheisiin, jos kansalaisten mahdollisuus saada oikeutta kohtuullisessa ajassa murenee.
Virta Orpolle: Suomen tulevaisuutta ei voi rakentaa fossiiliriippuvuuden varaan – kyse on myös kansallisesta turvallisuudesta10.10.2026 13:09:09 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitukselta kunnianhimoisempaa otetta Suomen talouden, energiariippumattomuuden ja kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen. Virran mukaan maailman viimeaikaiset tapahtumat osoittavat, miksi fossiilisista polttoaineista irtautuminen on paitsi ilmastoteko, myös välttämätöntä Suomen turvallisuudelle ja ihmisten toimeentulolle.
Vihreät: Kansalaisjärjestöt ovat hyvinvointivaltion, demokratian ja kokonaisturvallisuuden peruspilareita – niiden asema turvattava lailla10.10.2026 10:40:00 EEST | Tiedote
Vihreät vaatii, että Suomessa etsitään ratkaisuja järjestöjen aseman vahvistamiseen lailla. Lisäksi puolue esittää Orpon hallituksen järjestöleikkausten perumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme