Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Elinkeinoelämän luottamus ennallaan

Jaa
”Yleiseen talouskehitykseen nähden elokuun luottamuslukuja voi pitää hyvänä hetkellisenä torjuntavoittona. Yritysten luottamus ehti tulla alaspäin useiden kuukausien ajan. Isossa kuvassa yritysten luottamushan on heikentynyt jo lähes kaksi vuotta putkeen. Siksi on hyvä varautua myös siihen, että aikanaan tapahtuva talouden virkoaminenkin voi ottaa aikansa”, sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen.

Teollisuudessa luottamus nousi pisteen verran elokuussa. Uusin saldolukema oli -19. Luottamusindikaattori on yhä selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon, joka on +1.

Elokuussa rakentamisen luottamusta kuvaava saldoluku kohosi arvoon -32. Saldoluku oli kaksi pistettä enemmän kuin tarkistettu lukema heinäkuussa. Pitkän aikavälin keskiarvo on -7

Palveluiden luottamus säilyi elokuussa edelliskuun tasolla. Luottamusta mittaava saldoluku oli +1. Palvelualojen indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +12.

Vähittäiskaupassa luottamus päätyi elokuussa lukemaan -13. Saldoluku oli pisteen verran korkeampi kuin edelliskuussa. Pitkän aikavälin keskiarvo on -1.

”On ollut jo pidemmän aikaa nähtävissä, että Suomi kulkee laskusuhdanteeseen rakentaminen edellä. Teollisuus tulee nyt perästä. Syksyn kannalta olennaista on palvelualojen työllisyys. Viime kuussa palvelualojen yritysten odotukset henkilöstömäärien suhteen olivat jo negatiiviset. Joten lähikuukausina saadaan vielä kulkea sankassa sumussa ennen kuin käänteet paremmasta alkavat näkyä”, Pakarinen summaa.

Luottamusindikaattori, elokuu 2023
Luottamusindikaattorin tulokset videona

Lisätietoja:
johtaja Sami Pakarinen, p. 050 343 4337

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Eteläranta 10
00130 Helsinki

09 420 20https://ek.fi/

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

KUTSU MEDIALLE 10.10. - Kymenlaakson yritysten eväät vihreään kasvuun!13.9.2023 10:15:17 EEST | Tiedote

Hyvä Kymenlaakson media! Vihreä siirtymä, digi sekä kestävä vastuullinen bisnes ovat nousseet yritystoiminnan isoimmaksi kasvun avaimeksi. Elinkeinoelämän keskusliitto EK järjestää tähän liittyen yhdessä Cursorin kanssa 10.10. tilaisuuden Kotkassa. Esittelemme keinoja siihen, miten nämä kasvun ajurit saataisiin parhaiten hyödyttämään Kymenlaakson yrityksiä ja pk-sektoria. Olet lämpimästi tervetullut! Asiantuntijamme kuten vihreän siirtymän konkari Ulla Heinonen, yrittäjyystutkija Jari Huovinen tai vastuullisuusasiantuntija Elina Sonninen ovat mielellään käytettävissä myös haastatteluihin samana päivänä Kotkassa. Paikalla on myös kiinnostavia paikallisia kärkiyrityksiä. Pyytäisimme median ilmoittautumiset tiedottaja Satu Toivoselle (puh. 040 8212 097, satu.toivonen@ek.fi). Ystävällisin terveisin Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Cursor Oy ========= KUTSU UUDISTAJAFOORUMIIN: Pk-yritykset kasvuun – kuinka menestyt vihreällä yritystoiminnalla ja vastuullisuudella Aika: ti 10.10. klo 14 -

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme