Rakennuttajayhtiöt valitsevat DEN Finlandin toistuvasti yhteistyökumppaniksi taloyhtiöhankkeisiin
DEN on tunnettu laadukkaiden pientalokotien rakentajana, mutta viime vuosina julkisten ja B2B-hankkeiden osuus liiketoiminnasta on kasvanut. DEN rakentaa esimerkiksi päiväkoteja, kouluja, ravintoloita ja kokonaisia taloyhtiöitä.

Helsinkiläinen rakennuttaja Purosointu Oy aloittaa syyskuussa yhdessä DENin kanssa kahden erillistalon ja yhden paritalon B2B-hankkeen ja muitakin yhteishankkeita on jo suunnitteilla. Rakennuttajayhtiö KodikasKoti Espoo Oy on toteuttanut DENin kanssa jo 13 yhteistä rakennushanketta.
DEN on taloudellisesti vakaa yhteistyökumppani
Asiakasyhtiöt arvostavat DENin pitkää historiaa, hyvää mainetta, luotettavuutta, hankkeiden nopeaa läpimenoaikaa, kaiken kattavaa avaimet käteen -palvelua sekä ennen kaikkea taloudellista vakautta.
Rakennusala on ollut jo pitkään vaikeuksissa markkinoiden epävarmuuden, korkojen nousun ja inflaation takia. DEN Finland on kuitenkin onnistunut sopeuttamaan toimintaansa ja jopa parantamaan kannattavuuttaan, mikä vahvistaa sen kilpailuasemaa entisestään.
Rakennuttajayhtiö Purosointu Oy:n toimitusjohtaja Tony Hagelberg kertoo tehneensä yhteistyötä useiden suomalaisten talotoimittajien kanssa ja DENin erottautuvan edukseen monessakin suhteessa.
– Rakentamisessa tulee aina ongelmia, mutta se miten ongelmat hoidetaan, se on se mikä ratkaisee. Iso syy, miksi me valitsimme DENin on se, että ongelmia ei paineta villaisella, vaan niihin puututaan ja ne korjataan nopealla aikataululla. Olen ollut tyytyväinen DENiin, se on isoksi taloksi yllättävän notkea.
Koko projekti yhden sopimuksen alle
DENin ammattirakentamisen myyntipäällikkö Harri Ruokonen kertoo, että yritysasiakkaat arvostavat DENin avaimet käteen -palvelua:
– Meidän vahvuutemme on, että maatöitä lukuunottamatta meiltä saa kaiken yhden sopimuksen alle. Asiakkaille on tärkeää, että heidän ei tarvitse tehdä useita sopimuksia lukuisten toimijoiden kanssa ja koordinoida niiden toteutumista oikeassa järjestyksessä ja aikataulussa. Yksi sopimus riittää. Asiakkaat ovat myös iloisesti yllättyneitä, että heidän ei tarvitse itse ruveta piirtämään kuvia, vaan meiltä saa heti alussa suoraan tontille piirretyt kuvat.
Myös Tony Hagelberg kiittelee yhden sopimuksen palvelua.
– DEN ei ole hintalapultaan halvin, mutta erityisesti tässä taloustilanteessa on tärkeää, että työmaalla ei ole kymmeniä eri urakoitsijoita pyörimässä, vaan DENiltä palvelun saa avaimet käteen -periaatteella. Se tulee loppupeleissä halvimmaksi, että minun ei tarvitse käyttää aikaa urakoitsijoiden paimentamiseen, vaan voin keskittyä muuhun.
Hagelberg kiittelee myös DENin pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa showroomia, jossa loppuasiakas voi käydä valitsemassa oman kotinsa sisustusmateriaalit.
– Asiakasmuutokset ovat todella työläs vaihe rakennusprojektissa, mutta DENin kanssa tähänkään ei tarvitse käyttää omaa aikaa.
“Talot valmistuvat ongelmitta, olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön”
KodikasKoti Espoo on rakennuttanut yhdessä DENin kanssa jo 13 taloa ja yhtiön toimitusjohtaja Maria Trofimova on erittäin tyytyväinen yhteistyöhön.
– DENillä on hyvä tiimi ammattilaisia kaikilla organisaatiotasoilla: myynnissä, projektinhallinnassa ja takuupuolella. Tarpeisiimme vastataan nopeasti, ja DEN tukee meitä hyvin. DENin vahvuuksia ovat talon laatu, luotettava toimitusaika, tunnustettu tuotemerkki markkinoilla, hyvä hinta-laatusuhde, luotettava organisaatio, asiakaslähtöinen lähestymistapa ja halu tehdä pitkäaikaista yhteistyötä asiakkaan kanssa.
Lisätiedot
DENin ammattirakentamisen myyntipäällikkö Harri Ruokonen, puh. 050 541 8790, sähköposti harri.ruokonen@den.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arna GrymViestinnän kumppaniDEN Finland
Puh:+358 40 511 2223arna.grym@ext.den.fiMaria MroueMarkkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtajaDEN Finland
Puh:+358 50 393 4974maria.mroue@den.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 500 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 209 miljoonaa euroa.
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Den Finland Oy
DENillä kiinnitetään tällä viikolla tehostetusti huomiota työturvallisuuteen – medialla mahdollisuus osallistua työmaakäynnille27.11.2023 08:23:00 EET | Tiedote
DEN Finlandin johto vierailee tehostetusti rakennustyömailla marraskuun viimeisellä viikolla. Työmaakäyntien tarkoituksena on havainnoida työturvallisuuteen liittyviä seikkoja ja tavoitteena parantaa työturvallisuutta entisestään.
Vuosi takana asuntomessukodissa – näin Designtalo Auroran Ruusun asukkaat ovat viihtyneet13.11.2023 10:45:04 EET | Tiedote
Tuomo Ruusunen perheineen rakensi kodin Naantalin asuntomessualueelle vuonna 2022. Perhe on asunut uudessa kodissaan nyt reilun vuoden ja viihtyy erinomaisesti.
Vastuullisuusraportointi tulee pakolliseksi – DEN raportoi jo nyt6.11.2023 08:18:00 EET | Tiedote
EU:n kestävyysraportointidirektiivi CSRD tulee voimaan vaiheittain vuodesta 2024 alkaen. Suomen suurin pientalovalmistaja DEN Finland on alan edelläkävijänä julkaissut vastuullisuusraporttia jo vuodesta 2021, vaikka DENin kokoisille yrityksille raportointi tulee pakolliseksi vasta tulevien vuosien aikana. DEN kehittää vastuullisuustyötään ja vastuullisuusraportointiaan jatkuvasti.
Kannattaako nyt ryhtyä oman kodin rakennushankkeeseen?26.10.2023 07:42:00 EEST | Tiedote
Rakentamista harkitseva miettii nyt tarkkaan hankkeen kokonaiskustannuksia ja riskejä. Oman kodin rakennusprojektin riskejä voi kuitenkin hallita, ja rakentamiseen ruuhkahuippujen ulkopuolella liittyy myös etuja, joista moni ei tiedä.
Varainsiirtoveron lasku tuo helpotusta myös omakotitalorakentajille23.10.2023 08:36:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää varainsiirtoveron laskemista. Kiinteistöjen varainsiirtoveroprosentti laskee neljästä prosentista kolmeen, mikä merkitsee omakotitalorakentajille huojennusta rakennusbudjettiin. Asunto-osakkeiden varainsiirtoveron lasku puolestaan tuo monille rakentajille kaivattua helpotusta vanhan asunnon myyntiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme