Polta vain kuivaa puuta – hyvä puuvaja pitää polttopuut kuivina
29.8.2023 08:22:13 EEST | HSY | Tiedote

Tunnista kuiva puu kolmen vinkin avulla
- Pääkaupunkiseudulla noin 80 prosentissa pientaloasunnoista käytetään polttopuuta. Pientaloasuntoja on pääkaupunkiseudulla noin 90 000. Moni puuta kotonaan polttava hankkii polttopuun omasta metsästään. Tällöin on tärkeää varmistaa, että polttopuut ovat saaneet kuivua riittävän pitkään, muistuttaa HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Outi Väkevä.
Vastakaadetussa puussa on vettä noin puolet. Usein polttopuulle tarvitaan kahden kesän ulkokuivatus, jotta puu on riittävän kuivaa. Jos puu on kaadettu aikaisin kevättalvella ja kuivatettu ulkona hyvissä olosuhteissa, se saattaa kuivua polttokuivaksi saman kevään ja kesän aikana.
Ennen polttamista jokainen voi testata itse, onko polttopuu riittävän kuivaa. Tähän on kolme helppoa vinkkiä:
1. Paino: Kuiva polttopuu on noin puolet kevyempää kuin kostea puu.
2. Halkeilu: Kuiva puu halkeilee kärjestä. Märkä tai kostea puu on yhtenäistä.
3. Ääni: Kun kuivia klapeja lyö yhteen, kuuluu kirkas, helähtävä ääni. Kosteiden klapien ääni on kumea.
Hyvä puuvaja on tuulettuva ja suojaa polttopuut sateelta
- On tärkeää myös säilyttää puut oikein, jotta polttopuut kuivuvat ja pysyvät hyvänä. Hyvä säilytyspaikka polttopuille on tuulettuva puuvaja. Se suojaa puita sateelta ja pitää ne kuivina. Esimerkiksi poltapuhtaasti.fi-sivuiltamme löytyy ohjeet puuvajan rakentamiseen, Väkevä jatkaa.
Toimivassa puuvajassa ilma kiertää lattian, seinien ja katon raoista. Jos polttopuut peittelee liian tiiviisti, kosteus pääsee tiivistymään ja puut voivat homehtua. Puita ei myöskään suositella säilytettävän pidempiä aikoja sisällä. Polttopuut kannattaa viedä sisälle lämpiämään vasta 1–2 päivää ennen niiden polttamista.
Märän puun ja roskien poltto on terveydelle haitallista sekä energiatehotonta
Tulisijojen käyttö aiheuttaa savua eli päästöjä ilmaan. Puunpolton päästöillä on ihmisten terveydelle merkittävä vaikutus, koska päästöt syntyvät asuinalueilla ja pääsevät lähialueen hengitysilmaan. HSY:n mittausten mukaan puunpoltossa syntyy muun muassa runsaasti pienhiukkasia ja syöpäriskiä lisääviä PAH-yhdisteitä. Pääkaupunkiseudulla puunpoltosta aiheutuu jopa enemmän pienhiukkaspäästöjä kuin tieliikenteen pakokaasuista. Jokainen polttopuuta käyttävä voi kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka puhdasta palaminen on.
Puulajilla ei ole päästöjen kannalta suurta merkitystä, mutta puun kosteudella on. Kuivan puun polttamisesta saadaan myös enemmän lämpöä kuin kostean puun poltosta. Tällä voi olla merkitystä lämmityskustannuksissa säästämisessä, vaikkei viime talven kaltaista energian hintojen nousua olisikaan näköpiirissä.
- Tärkeintä on polttaa vain kuivaa, käsittelemätöntä puuta eikä minkäänlaisia roskia. Märän puun ja roskien poltosta syntyvät päästöt voivat olla moninkertaiset kuivan puun polttamiseen verrattuna. Poltapuhtaasti.fi-sivustoltamme löytyy lisää tietoa ja vinkkejä oikeaoppiseen tulisijojen käyttöön, puiden hankintaan ja varastointiin, Väkevä sanoo.
Lisätietoja:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väkevä OutiIlmansuojeluasiantuntijaHSY / ilmansuojeluyksikkö
Puh:045 635 7698outi.vakeva@hsy.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY lisää vesihuollon verkostosaneerauksia uudella toimintamallilla28.8.2026 10:32:14 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY nostaa vesihuoltoverkostojen saneerausmäärää uusien toimintamallien käyttöönotolla. HSY toteuttaa vuosina 2027-2029 hankkeessaan allianssimuotoisella urakkamallilla sujutusurakoita, joissa tavoitteena on saavuttaa kustannustehokkuutta ja samalla vähentää työmaiden aiheuttamaa haittaa alueen asukkaille, liikenteelle ja ympäristölle.
HSY saneeraa vesihuoltoa Munkkiniemessä 2026–202828.8.2026 10:31:59 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloittaa vesihuollon saneerauksen Helsingin Munkkiniemessä lokakuussa 2026.
HSY:n hallituksen päätökset 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja28.8.2026 10:31:41 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hankkia ICT-peruspalvelu-uudistuksen Enfo Oy:ltä ja vartiointipalvelut tarjoajaryhmittymältä Reila Palvelut Oy ja Hälytyskeskus Hälyttävä Oy. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat vesihuollon hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiksi valittiin Vision Infra Oy & Aarsleff Oy ja Sujutek Oy - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijaksi valittiin Louhintahiekka Oy - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteisto hankitaan Azelis Finland Oy:ltä - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienet korjaustyöt hankitaan Asfalttikallio Oy:ltä. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat jätehuollon hankinnat: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnos
HSY:n Sortti-keräysauto vastaanottaa kodin vaarallista jätettä syys-lokakuussa27.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Syksyn Sortti-keräysautokierroksen aikataulut on julkaistu HSY:n verkkosivuilla. Sortti-keräysauto kerää kotitalouksien vaarallista jätettä 14.9.–19.10.2026 yhteensä 68 pysähdyspaikalla. Kierros suuntautuu erityisesti alueille, joilla ei ole pysyvää vaarallisen jätteen keräyspistettä lähistöllä.
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja listalla26.8.2026 07:57:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 28.8.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa ICT-peruspalvelujen ja vartiointipalveluiden hankinnasta. Hallitus päättää seuraavista vesihuollon hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiden valinta - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijan valinta - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteiston hankinta - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienten korjaustöiden hankinta. Hallitus päättää seuraavista jätehuollon hankinnoista: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan, Ruskeasannan ja Jorvaksen Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnossapitotöiden hankinta
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme