Osuuskauppa Keskimaa

Uuden S-marketin rakentaminen Voionmaankadulle aikaistuu – kaupan nimeksi S-market Mäki-Matti

Jaa

Osuuskauppa Keskimaa pääsee aloittamaan uuden S-marketin rakennustyöt Voionmaankadulla jo syyskuussa nykyisen kiinteistön purkamisella. Uuden S-market Mäki-Matin on määrä valmistua alkusyksyllä 2024.

Osuuskauppa Keskimaa laajentaa toimintaansa rakentamalla uuden S-marketin Voionmaankadulle Jyväskylän keskustan tuntumaan, Mäki-Matin kaupunginosaan. Nykyisen toimijan, K-market Ruokavinkin, vuokrasopimus kiinteistössä päättyy syyskuussa, jonka jälkeen Keskimaa aloittaa välittömästi kiinteistön purkutyöt.

− Kerroimme suunnitelmistamme rakentaa uusi S-market Voionmaankadulle jo kesän alussa. Vuonna 2021 hankkimamme kiinteistö on osa pitkäaikaista visiotamme. Olemme tyytyväisiä siihen, että pääsemme aloittamaan purkutyöt ja uuden ruokakaupan rakentamisen ennakoitua aikaisemmin, jo syyskuun puolella. Mitä nopeammin pääsemme töihin, sitä nopeammin saamme uuden kaupan auki ja palvelut tarjolle asiakkaillemme, toteaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.

− Ensimmäiset merkit rakennustyön aloittamisesta näkyvät jo muutaman viikon päästä, kun tontti aidataan työmaaksi perjantaina 15.9.2023. Purkutyöt pääsevät käyntiin jo heti seuraavalla viikolla, Kyllönen täsmentää.  

Uuden S-marketin virallinen nimi on S-market Mäki-Matti.

−Uuden S-marketin rakentamisen alkaessa on tullut hyvä hetki julkistaa S-marketin virallinen nimi, S-market Mäki-Matti. Nimi ilmentää hyvin kaupan sijaintia Jyväskylän perinteikkäässä Mäki-Matin kaupunginosassa. Tulemme suunnittelemaan kaupan palvelut, valikoimat ja toiminnot huomioiden alueen asiakkaiden tarpeet, ja pyrimme tarjoamaan parasta mahdollista ruokakauppaa lähialueen asukkaille ja alueella liikkuville asiakkaille, taustoittaa projektista vastaava Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.  

Uudesta S-marketista rakennetaan hiilineutraali kiinteistö

S-market Mäki-Matista tulee myymäläpinta-alaltaan jopa tuplasti suurempi kuin tontilla aikaisemmin toiminut K-market. Huolellisella sijoittelulla pystytään kuitenkin säilyttämään parkkipaikkojen määrä piha-alueella. Rakentamisessa kiinnitetään erityistä huomiota niin kiinteistötekniikan kuin kalustuksenkin osalta energiatehokkuuteen sekä ympäristöystävällisyyteen. Uudesta rakennuksesta rakennetaan hiilineutraali, jossa pääasiallinen lämmönlähde tulee olemaan maalämpö, myös kylmälaitteiden lauhdelämpöä tullaan hyödyntämään lämmityksessä. Lisäksi kiinteistön katolle on suunnitelmissa aurinkopaneelit.

S-market Mäki-Matin uudisrakennuksen investointi on noin 5,2 miljoonaa euroa. Purkutyöt päästään aloittamaan 18.9.2023 ja uusi myymälä on määrä avata alkusyksystä 2024.  Rakennusvaiheen aikana lähimmät Keskimaan ruokakaupat ovat Jyväskylän keskustassa sijaitsevat S-market Kolmikulma ja Mestarin Herkku sekä Laajavuoren suunnassa ympärivuorokautisesti palveleva S-market Savela.

− Rakennusprojektin ajan alueen asiakkaiden käytössä ovat lähialueen kauppojen lisäksi ruoan verkkokaupan robottikuljetukset. S-market Savelan kuljetusrobotti on mahdollista tilata kotiovelle Mäki-Matin alueella, muistuttaa Jarno Minkkinen vaihtoehtoisista palveluista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, vesa.kyllonen@sok.fi, 010 767 3021

Osuuskauppa Keskimaa, Jarno Minkkinen, ryhmäpäällikkö, jarno.minkkinen@sok.fi, 010 767 3039

Kuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 733 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 137000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaan edustajiston vaalit lokakuussa − ehdokasasettelu alkaa maanantaina 18.8.202515.8.2025 09:50:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on merkittävä osa paikallisten arkea ja myötävaikuttaa koko maakuntaan työllistäjänä, investoijana ja kehittäjänä. Osuuskaupan tehtävää ja toimintaa tukevaan edustajistoon haetaan nyt uusia, oman alueen kehittämisestä kiinnostuneita jäseniä. Edustajisto toimii paikallisena äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja huolehtii siitä, että osuuskaupan palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen. Keskimaan 50-jäsenisen edustajiston vaalit järjestetään lokakuussa 2025 suorana henkilövaalina. Ehdokasasettelu alkaa maanantaina 18.8. ja päättyy tiistaina 9.9.2025.

Nopeus on suurin riski - Keskimaan ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä6.8.2025 11:25:00 EEST | Tiedote

Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Koulujen alkaessa katukuvassa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät koulujen ja myymälöiden lähistölle ympäri Suomea muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita. Jyväskylässä ruokarobotti on mukana Kuokkalan yhtenäiskoulun ensimmäisessä kouluaamussa.

ABC Joutsan uudistettu latausasema avataan juhannusliikenteeseen – Keski-Suomen toivotuin suurteholatausasema avataan ABC Hirvaskankaalle heinäkuussa18.6.2025 13:55:00 EEST | Tiedote

ABC Joutsan latausaseman tehon megawattiluokkaan nostava uudistus on valmistunut juhannusliikenteeseen. Osana uudistusta Joutsan latausasemalla otetaan käyttöön energiavarasto eli akusto, joka mahdollistaa sähkön varastoinnin huippukuormien tasaukseen. Samaan aikaan ABC Hirvaskankaalla valmistaudutaan Keski-Suomen suurimman suurteholatausaseman avaukseen heinäkuun alussa. Hirvaskankaan suurlatausasema rakentuu kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen vaihe avataan kesäliikenteeseen heinäkuun aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye