Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki -erikoisnäytös järjestetään Kinopalatsissa perjantaina 1.9. – ennen näytöstä keskustelu Kaija Saariahon säveltäjätyön monista ulottuvuuksista
Säveltäjä Kaija Saariahosta kertovasta elokuvasta Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki järjestetään erikoisnäytös tulevana perjantaina 1.9. Helsingin Kinopalatsi 2 -salissa. Ilta alkaa klo 18.00 keskustelutilaisuudella, jossa avataan erityisesti Kaija Saariahon säveltäjätyön monia ulottuvuuksia tilaustöiden säveltämisestä kollegiaaliseen yhteistyöhön. Elokuvan esitys alkaa klo 19.00. Näytöksen ja keskustelutilaisuuden järjestävät Teatro Productions ja Pirkanmaan elokuvakeskus yhteistyössä Finnkinon, Suomen Säveltäjät ry:n, Music Finlandin ja Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy:n kanssa.

Erikoisnäytöstä edeltävässä keskustelussa Kaija Saariahon läheiset yhteistyökumppanit kertovat säveltäjän kanssa työskentelystä omista lähtökohdistaan: sopraano Anu Komsi kertoo yhteistyöprosessista esimerkiksi hänen Saariaholta tilaamiensa Saarikoski-laulujen suhteen, nuoren polven säveltäjä Sebastian Hilli valottaa kahden sukupolven säveltäjän teosten vuoropuhelua Between-yhteisproduktion takana, säveltäjä Juha T. Koskinen puhuu hänen ja Saariahon välisestä kollegiaalisesta ajatustenvaihdosta ja vuorovaikutuksesta ja Kaija Saariahon leski Jean-Baptiste Barrière avaa kahden säveltäjän perheen laaja-alaista ammatillista yhteistyötä. Useita Saariahon näyttämöteosten produktioita Suomessa viime vuosina tuottaneen Teatro Productionsin toimitusjohtaja ja tuottaja Kaisa Näreranta moderoi keskustelua, joka käydään englanniksi.
Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki -elokuva sai ensi-iltansa Finnkinon elokuvateattereissa perjantaina 25.8. kautta maan. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Riitta Rask ja tuottanut Teatro Productions. Elokuvan ensiesitys nähtiin DocPoint-festivaaleilla helmikuun 2023 alussa ja se voitti Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa erikoispalkinnon.
Elokuva on esitetty myös Sodankylän Elokuvajuhlilla sekä Lontoossa Barbican-kulttuurikeskuksessa BBC Symphony Orchestran Total Immersion – Kaija Saariahon musiikki -tapahtumassa toukokuussa, Mäntyharjulla Ilokuvafestivaalilla sekä Tammisaaren musiikkipäivillä heinäkuussa. Helsingin Juhlaviikoilla elokuva esitettiin juuri erikoisnäytöksenä 21.8 ja seuraava kansainvälinen esitys nähdään Pariisissa La Finlande en 3 Films -festivaalilla Reflet Médicis -elokuvateatterissa 1.10.2023.
Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki -erikoisnäytös ja keskustelutilaisuus
Perjantai 1.9. Kinopalatsi 2, Kaisaniemenkatu 2, Helsinki
Klo 18.00 Kaija Saariahon säveltäjätyön monet ulottuvuudet -keskustelutilaisuus (sisältyy elokuvalipun hintaan)
Klo 19.00 Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki -erikoisnäytös (tekstitetty englanniksi), liput 14,50 € € täältä.
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Ainutlaatuinen kansanjuhla Bara Bastu yhdistää saunan, Euroviisut ja festivaalitunnelman Tukholman Djurgårdenissa29.4.2025 15:23:35 EEST | Tiedote
Tukholman Djurgårdenin idyllinen Galärparken muuttuu festivaalialueeksi Eurovision laulukilpailun aikana 15.–17. toukokuuta. Bara Bastu -tapahtuma on kunnianosoitus suomalaiselle saunakulttuurille, Euroviisujen sähköiselle tunnelmalle sekä elämänilolle. Koko perheen tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita nauttimaan lämpimistä löylyistä, seuraamaan Euroviisujen suoria lähetyksiä ja osallistumaan monipuoliseen ohjelmaan, joka kattaa Sauna Talksit, DJ-esitykset, leikkimielisen "Finnkampen"-vihtomiskilpailun sekä paljon muuta.
Musiikkitalon Urkujen syksyn 2025 ohjelmisto julki – luvassa on kantaesityksiä, klassikoita ja avaruudellista poetiikkaa29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Ensi syksynä Musiikkitalon urut vievät kuulijat olemassaolomme perimmäisten kysymysten äärelle, salaperäiseen urkumaahan ja vähän hulluudenkin pariin. Luvassa on mm. Olli Kortekankaan 70-vuotisjuhla, kunnianosoitus Kaija Saariaholle sekä minifestivaali, jossa kahden päivän aikana Musiikkitalon konserttisalin lavalle nousee viisi urkuria, kaksi solistia ja monikymmenhenkinen sekakuoro. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä!
Sami Saaren ja Jazzpoikien uusi single Jari tanssittaa kohti kesää suorapuheisella inhimillisen kolmiodraaman tarinalla25.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomi-soulin ja tanssijazzin ikoni ja ikiliikkuja Sami Saari julkaisee yhdessä Jazzpojat-yhtyeen kanssa uuden singlen Jari tänään perjantaina 25. huhtikuuta. Single on ensimmäinen maistiainen 22. toukokuuta ilmestyvältä Nyt tai ei koskaan -albumilta, joka on Jazzpoikien ja Sami Saaren “tanssijazztrilogian” kolmas albumi. Levy julkaistaan suoratoistopalveluiden lisäksi myös vinyylinä.
Konneveden Naisten viikolla 2025 luvassa on maailmanluokan taidetta Helsinki Chamber Orchestran Kaija Saariahon Lichtbogen-ulkoilmakonsertista jouhikkotaiteilija Pekko Käpin intiimiin savutupakeikkaan9.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävä Konneveden Naisten viikko on julkistanut kesän 2025 ohjelmansa. Tänä vuonna Konnevedellä kuullaan muun muassa ainutlaatuinen Taide kuuluu kaikkialle! -ulkoilmakonsertti, joka muodostuu säveltäjä Kaija Saariahon harvoin esitetystä teoksesta Lichtbogen sekä 70-vuotisjuhlavuottaan viettävän säveltäjä Olli Kortekankaan kantaesityksestä Alkyone – sarja oopperasta Isfåglarna sopraanolle ja kamariorkesterille, solistinaan Minna-Leena Lahti. Näyttelijä Seela Sella esiintyy konsertissa lausujana.
Helsinki Litin ja Konstsamfundetin kirjalliset mestarikurssit jatkuvat toukokuussa – seuraavana vieraana Linn Ullmann4.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki Lit ja Konstsamfundet-yhdistys jatkavat kirjallisten mestarikurssien järjestämistä toukokuussa 2025. Seuraavan 13.5. järjestettävän kurssin vieraana on norjalainen kirjailija Linn Ullmann, joka saapuu Helsinkiin Amos Andersonin kotimuseoon kertomaan kirjailijanurastaan ja kirjoitusprosesseistaan. Mestarikurssilla Linn Ullmannia haastattelee ja hänen kanssaan keskustelee Helsinki Litin ohjelmajohtaja Philip Teir.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme