SDP EDUSKUNTA

SDP:n Heinäluoma: Purran valmistelema budjettiehdotus sisältää pahan virhearvion

Jaa

Valtionvarainministeriössä ei ole kuultu tai haluttu kuulla rakennusalan hätää ja kasvavaa taantuman riskiä. Tämä johtopäätös on tehtävä, kun lukee tänään julkaistua budjettiesitystä, toteaa kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma.

– SDP on loppukesästä useaan kertaan muistuttanut hallitusta, että nyt on väärä suhdanne leikata valtion tukemasta asuntotuotannosta ja korjausavustuksista. Tarvitsemme lisää kohtuuhintaisia koteja kasvaville kaupunkiseuduille ja juuri nyt tarvitsemme lisäksi elvytystä rakennusalalle, joka pahimmillaan vetää myös muun talouden lamaan, muistuttaa Heinäluoma.

– Erityisen surullista on, että Orpon hallituksen asuntopolitiikassakin isoimmat toimet kohdistuvat niihin, joiden asema on yhteiskunnassamme heikoin: erityisryhmien investointiavustus putoaa ensi vuonna 120:sta 43 miljoonaan euroon. Pudotus on radikaali ja vaikeuttaa merkittävästi vanhuksille, vammaisille ja opiskelijoille rakennettavien asuntojen aloituksia.

– Hallitusohjelman katastrofaalisia asuntorakentamista alas ajavia kirjauksia lähdetään viemään käytäntöön heti ensi vuoden talousarviossa. Tämä on erittäin paha virhearvio hallitukselta. Etenkin kaupungeissa koettavat kovat ajat, kun valtiontukemaa asuntotuotantoa vaikeutetaan, uusien aso-asuntojen rakentaminen lopetetaan ja erinäisistä taloyhtiöille ja asukkaille kohdistetuista korjaus- ja energiatehokkuustuista luovutaan.  

Asuntopolitiikalla lisätään kaupunkien elinvoimaa, ohjataan alueiden eheyttä ja saavutettavuutta ja estetään segregaatiota. Asumisneuvonnalla on tärkeä rooli ehkäistä häätöjä, joiden kustannukset sekä vuokrataloyhtiölle että asukkaalle itselleen ovat kovat. Hallitus aikoo puolittaa asumisneuvontaan käytettävissä olevan 4 miljoonan euron vuosittaisen määrärahan.  – Tämä on hulluutta, koska kustannukset tulevat lisääntyneiden häätöjen myötä kasvamaan, maksajana ovat muut asukkaat ja yhtiöt, muistuttaa Heinäluoma.

Seuraavaksi budjettineuvottelut etenevät VM:n ja ministeriön kahdenvälisiin neuvotteluihin. Toivottavasti asuntoministeri Mykkänen näyttää kyntensä ja tarttuu asuntoministerin tehtävään vaadittavalla vakavuudella. Asuntopolitiikkaa ei voi jättää markkinavoimien armoille.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme