SDP:n Joona Räsänen: Orpon ja Purran ensimmäinen budjetti kokoaa yhteen petetyt lupaukset
Uusi hallitus ottaa lähes 40 miljardia velkaa. Siis saman verran kuin edellinen. Näin tehdään vaalipuheista huolimatta ja ilman koronakriisiä. Miten se on mahdollista, kun samalla toteutetaan ennennäkemättömän kovat leikkaukset kaikkein pienituloisimpien toimeentuloon, kysyy SDP:n valtiovarainvastaava Joona Räsänen.

Osasyy tähän kävi selväksi pääministerin ensimmäisellä kyselytunnilla, kun Orpo kiusaantuneena selitteli heti vuoden vaihteesta kaikkein varakkaimmille voimaan tulevaa veronalennusta.
Julkisen talouden suuresta vajeesta huolimatta hallitus pääministeri etunenässä kiirehtii kovimpia veronalennuksia parhaiten ansaitseville. Tavallinen palkansaaja taas saa oman varsin pienen veroalensa neljän vuoden kuluessa.
–On ennennäkemättömän härskiä puhua kriisistä ja kovien päätösten välttämättömyydestä – ja heti perään myönnetään suurituloisille yli tonnin veroale. Varsinkin kun samalla porrastetaan tavallisen palkansaajan pieni veroale neljälle vuodelle. Ministeriluokassa veroleikkaus tulee heti ja täysimääräisenä, Räsänen toteaa.
Koko vaalikauden aikana verotus ja veroluonteiset maksut laskevat kovia leikkauksia enemmän. Esimerkiksi ansiosidonnaisen leikkauksesta ja aikuiskoulutustuen lopetuksesta menee suurempi osa yritysten voittoihin kuin valtion talouden vahvistamiseen. Hallitus siis siirtää rahaa työttömiltä yritysten omistajille. Parhaiten toimeentulevien ei tarvitse osallistua talkoisiin lainkaan.
Irvokkuutta täydentää yli kolmen miljoonan euron leikkaus harmaan talouden torjuntaan. Sitä on todella vaikea ymmärtää. Yleensä satsaukset harmaan talouden torjuntaan nimittäin vähintäänkin maksavat itsensä takaisin, ja ovat tärkeitä verotuksen yleisen hyväksyttävyyden kannalta. Miksi tehdä vilppi ja välttely helpommaksi? Tästä kärsii valtion talouden lisäksi rehellinen yrittäjä.
–Orpon ja Purran budjettitouhu tuo mieleen hölmöläisten peitonpaikkuun ja jonkinlaisen käänteisen Robin Hoodin. Köyhiltä ja kipeiltä otetaan ja hyvätuloisille annetaan.
Orpon ja Purran ensimmäinen budjetti paljastaa kokoomuksen ja perussuomalaisten vaalipuheiden ja todellisuuden välisen valtavan kuilun.
–Perussuomalaiset ovat unohtaneet vaalilupauksensa ja pettäneet palkansaajat. Purra kertoi ennen vaaleja perussuomalaisten ja kokoomuksen eroksi sen, että PS ei hyväksy leikkauksia pienituloisten etuisuuksiin. Lausunto oli täysin yksiselitteinen: Se ei meille käy. Aiemman puheen alta on nyt paljastumassa vuosikymmenen sakein sumutus.
Räsänen muistuttaa, että sosialidemokraatit tulevat valmistelemaan syksyn aikana oman varjobudjettinsa.
–Se tulee olemaan reilumpi vaihtoehto Purran paketille. Me haluamme pitää kaikki mukana, ketään ei pidä jättää pärjäämään yksin vaikeina aikoina. Tulemme vaihtoehdossamme osoittamaan, miten talouden sopeutus voidaan tehdä oikeudenmukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Pia Viitanen kysyy hallitukselta eläinsuojeluasiamiehen viran lakkauttamisesta ja esittää viran vakinaistamista22.9.2023 13:47:54 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Pia Viitanen (sd) on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen eläinsuojeluasiamiehen viran lopettamisesta. Petteri Orpon hallitus ei aio jatkaa eläinsuojeluasiamiehen määräaikaista virkaa enää vuoden vaihteen jälkeen.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Viisas hallitus pysähtyisi, pakittaisi ja aloittaisi uudella uralla neuvottelemaan työelämäkysymyksissä22.9.2023 12:09:16 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm pitää huolestuttavana Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen tapaa sivuuttaa päätöksenteossaan aito keskustelu.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän esityksiä valiokuntiin21.9.2023 17:39:59 EEST | Tiedote
Ryhmä on kokouksessaan 21.9.2023 päättänyt esittää jäseniä neljään valiokuntaan ja kansliatoimikuntaan.
SDP:n Berg vaatii ministeri Juusoa eduskunnan kuultavaksi vammaispalvelulain valmistelusta21.9.2023 16:24:10 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso ei ole pyynnöistä huolimatta saapunut sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuultavaksi liittyen hallituksen päätökseen viivästyttää vammaispalvelulain voimaantuloa. Opposition edustajat ovat esittäneet ministeri Juusolle lukuisia pyyntöjä saamatta vastausta.
SDP:n Kymäläinen: Venäläisomistuksessa olevan kiinteistön lunastaminen mahdollistettava yleisen edun nimissä21.9.2023 16:00:45 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) vaatii hallitusta valmistelemaan lainsäädäntöä, joka mahdollistaa yleisen edun nimissä venäläisomistuksessa olevan kiinteistön lunastamisen tai omistusoikeuden siirron. Kymäläinen on jättänyt asiasta eduskunnalle toimenpidealoitteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme