Aleksi Vuorinne PeeÄssälle majoitus- ja ravitsemiskaupan sekä liikennekaupan toimialajohtajaksi

Osuuskauppa PeeÄssän uudeksi toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on valittu Aleksi Vuorinne. Aleksi siirtyy PeeÄssälle Etelä-Karjalan Osuuskaupasta, jossa hän toimii tällä hetkellä majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialajohtajana.
- Toimialajohtajan tehtävä kiinnosti laajasti sekä S-ryhmän sisällä että ulkopuolella ja valintaa päästiin tekemään jopa yli 40 potentiaalisen ehdokkaan joukosta. On ilo saada Aleksi vahvistamaan PeeÄssän joukkuetta juuri nyt, kun lähdemme yhteiselle matkalle kohti parhaan elämän edelläkävijyyttä, kertoo PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Aleksilla on pitkä ravintola-alan kokemus. Aleksi aloitti uransa kaupparyhmässä vuonna 2008 Sokotelilla ja on sen jälkeen toiminut osuuskaupoissa eri tehtävissä. Hän aloittaa PeeÄssällä viimeistään maaliskuussa 2024.
- PeeÄssä on upea osuuskauppa, ja olen todella iloinen ja innoissani päästessäni mukaan viemään tarinaa eteenpäin yhdessä uusien työkavereideni kanssa. PeeÄssän toimipaikkaverkosto on erinomaisessa kunnossa ja varsinkin uudet hotelli-investoinnit vahvistavat koko alueen matkailun vetovoimaa. Myös perheeni uutena asuinpaikkana Pohjois-Savo on mieluinen. Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Kuopiossa ja koen nyt palaavani juurilleni. Vaimoni Jonna on taas kotoisin naapurikaupungista Joensuusta, joka on sekin jatkossa mukavan matkan päässä, kuvaa PeeÄssän tuleva toimialajohtaja Aleksi Vuorinne.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiOsuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 124 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
PeeÄssän asiakasomistajille maksetaan 3 %:n ylijäämänpalautus vuoden 2024 tuloksesta9.5.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä maksaa asiakasomistajilleen perjantaina 9.5 lähes 18 miljoonaa euroa ylijäämänpalautusta. Ylijäämänpalautusta maksetaan 3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista.
Ravintola Ehta edustaa Suomen suurimmassa grillaustapahtumassa Helsingin Olympiastadionilla16.4.2025 08:33:31 EEST | Tiedote
Ehtan ja Frans & Sophien keittiömestarit Harri Lahtinen ja Janne Kantelinen ovat suunnitelleet Olympiastadionilla järjestettävään Meat & Fire BBQ -tapahtumaan oman signature-burgerinsa.
Pitkälahden Prisma Rauta täyttää 15 vuotta – syntymäpäiviä juhlitaan 16. päivä huhtikuuta9.4.2025 09:51:51 EEST | Tiedote
Prisma Rauta on asiakkaiden omistama rautakauppa.
PeeÄssän asiakasomistajille maksetaan 3 % ylijäämänpalautusta – potissa lähes 18 miljoonaa euroa27.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssän edustajisto päätti kevätkokouksessaan 26.3.2025 maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta 3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä bonukseen oikeuttavista ostoista.
PeeÄssä haluaa kehittää Kelloniemen alueen palveluita rakentamalla alueelle S-marketin26.3.2025 14:21:26 EET | Tiedote
Sopivan paikan uudelle myymälälle toivotaan löytyvän lähivuosina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme