Gigantti

Pizzauuni on kesäkeittiön hitti – Nykyaikaisissa grilleissä valmistuvat pihvien lisäksi niin wokit, pannukakut kuin popcornit

Jaa

Gigantin grillisesongin ehdoton hittituote on pizzauuni, jonka myynti on yli kaksinkertaistunut vuodessa. Panostus ruokaan ja kotoiluun näkyy grillien myynnissä myös yleisesti, sillä juhannusviikolla Gigantissa myytiin grillejä peräti nelinkertaisesti vuoden takaiseen verrattuna. Nykyaikaisissa grilleissä voi lisätarvikkeiden avulla grillaamisen lisäksi vaikkapa savustaa ja valmistaa popcorneja. Kerrostalon parvekkeelle Gigantin myyntipäällikkö suosittelee esimerkiksi kompaktia sähkögrilliä.

Suomalaiset ottavat grillauskaudesta kaiken irti. Gigantissa grillien myynti nelinkertaistui juhannusviikolla viime vuoteen verrattuna. (Gigantti Oy - Petri Saarelainen)
Suomalaiset ottavat grillauskaudesta kaiken irti. Gigantissa grillien myynti nelinkertaistui juhannusviikolla viime vuoteen verrattuna. (Gigantti Oy - Petri Saarelainen)

Kesän grillisesonki on kesälomien myötä kuumimmillaan. Viime vuosien ruoanlaittotrendi näkyy myös grillaamisessa. Gigantin myyntipäällikkö Tuomas Ollila kertoo grillaustuotteiden myynnin peräti nelinkertaistuneen juhannusviikolla vuoden takaiseen verrattuna.

Gigantin grillausvalikoiman viime vuosien ehdoton hittituote on pizzauuni. Sen kappalemääräinen myynti on pelkästään viimeisen vuoden aikana kaksinkertaistunut.

Pizzauuni sopii käytännössä vain yhden ruokalajin, pizzan, valmistamiseen, mutta variaatioiden määrä on loputon. Kaasulla tai puupelleteillä toimiva uuni on varustettu pizzakivellä, jonka kuumuus kohoaa aina 400 Celsius-asteeseen. Sen ansiosta autenttiset pizzat paistuvat uunissa parissa minuutissa.

”Kotikäyttöön tarkoitettu pizzauuni on toiminnaltaan hyvin samanlainen kuin ravintolakäyttöön tarkoitettu. Se sopii hyvin niin rivitaloon, omakotitaloon kuin kesämökille. Kaikkien kerrostalojen parvekkeille uuni ei kuitenkaan käyttötapansa takia sovellu”, Ollila kertoo.

Grillien käyttömahdollisuudet ovat laajentuneet

Grillien ja niiden lisävarusteiden valikoima on laajentunut viime vuosien aikana. Yleisimmin asiakas hankkii Gigantista kotiinsa perinteisen kaasugrillin, mutta se ei ole kaupan ainoa vaihtoehto.

Ollilan mukaan tavallisen grillin käyttömahdollisuuksia saa helposti laajennettua erilaisin lisävarustein, kuten grilliin liitettävällä wokpannulla tai popcornin valmistamiseen soveltuvalla popcornkorilla. Grillillä onnistuu myös savustus esimerkiksi erillisen savustuslaatikonavulla.

”Nykyään grillillä voi ja myös halutaan valmistaa paljon muutakin ruokaa kuin pihvejä ja makkaraa. Niissä näkyy sama asia kuin monessa muussakin trendissä: kotona oleiluun ja arjen nautiskeluun halutaan panostaa. Tästä kertoo varmasti myös pizzauunin suosio.”

Kerrostalon parvekkeelle sopii sähkögrilli

Gigantin valikoimasta löytyy myös kerrostaloon sopivia grillejä. Ollilan mukaan kaasugrillin käyttö kerrostalon parvekkeella ei ole laitonta, mutta usein se on kielletty taloyhtiön järjestyssäännöissä. Parvekekäyttöön soveltuu kuitenkin hyvin sähkögrilli.

”Kerrostaloihin suosittelisin esimerkiksi Weberin Q-sarjan grillejä, joilla pystyy valmistamaan hyvin neljän hengen sapuskat kerralla, mutta jotka ovat sen verran kompaktin kokoisia, että koko parveketta ei tarvitse pyhittää grillille. Niistä löytyy sekä sähkö- että kaasukäyttöisiä vaihtoehtoja.”

Grillisesongin kunniaksi Gigantissa on parhaillaan käynnissä grilliale, minkä ansiosta esimerkiksi suosituissa Weberin grilleissä ja Ooninpizzauuneissa hinnat ovat alempana kuin koskaan aiemmin. Ollilan mukaan tällä hetkellä grillituotteita eivät vaivaa kevään kaltaiset saatavuusongelmat, koska ennakointi sisäänostoissa on onnistunut ja vaihtoehtoja riittää.

”Gigantti-myymälöistä ja verkkokaupastammelöytyy sopiva ratkaisu jokaiselle grillaajalle, etsi sitten edullisempaa perusgrilliä tai ison porukan tarpeisiin sopivaa laatulaitetta. Itselläni kävi perinteinen eli monikäyttöisen laitteen myötä kokkailuinnostus vei mennessään”, hän naurahtaa.

Lisätietoja / Gigantti

Myyntipäällikkö Tuomas Ollila
E-mail: tuomas.ollila@gigantti.fi, p. 040 826 0302

Yhteyshenkilöt

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.

Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.

Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.

Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gigantti

Gigantin joulukuun telecom-katsaus: Lahjapaketit täyttyivät klassikoista, hyvinvointitrendi toi loppuvuoden myyntipiikin31.12.2025 11:04:44 EET | Tiedote

Joulukuun puhelinmyynnissä korostuivat tutut kärkibrändit, kun Apple ja Samsung nousivat lahjasesongin kärkeen. Mutta mikä oli koko vuoden myydyin puhelin? Joulun jälkeinen aika toi uuden suosiopiikin puettavaan teknologiaan, ja Oura summasi vuoden menestykseksi. Talven pakkaskelien kiristyessä asiantuntijamme antaa parhaat vinkit puhelimen kunnossapitoon kylmässä ulkoilmassa.

Joululahjaksi ruohonleikkuri? Nämä kesätuotteet myyvät yllättäen keskellä talvea22.12.2025 14:10:50 EET | Tiedote

Joulukauppa käy Gigantissa aattoon asti kuumana, mutta kaikki pukinkonttiin päätyvät tuotteet eivät liity talveen. Esimerkiksi robottiruohonleikkureita, hyttysansoja ja slush- sekä jäätelökoneita on ostettu joulusesonkina aktiivisesti ympäri Suomen. Hankintoihin liittyy sekä ennakointia, trendi-ilmiöitä että hyvien hintojen hyödyntämistä, arvioi kodin pienkoneiden asiantuntija.

Gigantilta 40 000 € valtakunnalliseen Joulupuu-toimintaan – 28 myymälää mukana, pääkumppanuus jatkuu myös 20263.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Gigantti suuntaa perinteikkään joululahjoituksensa eriarvoisessa asemassa olevien lasten ja nuorten hyväksi valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen kautta. Samalla Gigantti lähtee Joulupuun pääyhteistyökumppaniksi, jatkaen kumppanuutta myös vuoteen 2026. Lahjoituksen kokonaisarvo 2025 on 40 000 euroa, ja siihen osallistuvat 28 Gigantti-myymälää ympäri Suomen.

Gigantin Black Fridaysta ennätyskampanja – kokonaismyynnistä historian suurin2.12.2025 10:00:32 EET | Tiedote

Gigantin Black Friday 14.11.–1.12.2025 kasvoi ennätysmittoihin sekä kuluttaja- että yritysmyynnin puolella. Kampanja oli myynnillisesti +7 % edellisvuotta suurempi ja samalla koko yrityksen historian suurin. Myyntilistojen kärkeen nousivat puhelinten ohella robotti-imurit, tietokoneet, pelikonsolit, pelitietokoneiden komponentit ja älysormukset. Kappalemääräisen myynnin kärkituotteita olivat PlayStation-konsolit sekä Legot, ja yksittäisistä tuotekategorioista suurin kasvu oli tietokoneissa sekä Epoq-keittiöissä.

Gigantin marraskuun telecom-katsaus: Premium-puhelimet nousivat Black Fridayn suosikeiksi – ostokäyttäytymisessä näkyivät harkitut valinnat1.12.2025 09:53:11 EET | Tiedote

Black Friday ravisteli marraskuun myydyimpien listaa, kun premium-puhelimet nousivat vahvasti esiin ja puettavan teknologian myynti rikkoi ennätyksiä. Ouran nousu jatkuu ja älysormus jopa kolminkertaisti viime vuoden myyntinsä. Asiantuntijamme näkee marraskuun kokonaiskuvassa harkitumpia valintoja ja nostaa esiin trendin, joka saattaa näkyä joulun lahjapaketeissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye