Kuluttajat valitsivat Gigantin Suomen vastuullisimmaksi kodinkone- ja elektroniikkamyymäläbrändiksi
24.3.2022 08:00:00 EET | Gigantti | Tiedote
Gigantti on valittu alansa johtajaksi Sustainable Brand Index Finland 2022 -tutkimuksessa. Tutkimuksessa kartoitettiin kuluttajien näkemyksiä eri alojen vastuullisimmiksi mielletyistä brändeistä kahdeksassa eri maassa. Gigantille tunnustus on merkki vastuullisuustyön välittymisestä kuluttajille asti.

Vuoden 2022 Sustainable Brand Index Finland -tutkimuksen mukaan Gigantti on kuluttajien mielestä Suomen vastuullisin kodinkone- ja elektroniikkamyymäläbrändi. Kuluttajat valitsivat Gigantin vastuullisimmaksi brändiksi yhteensä kymmenen alan tunnetun brändin joukosta.
”Tunnustus on meille erityisen arvokas, koska se kertoo asiakkaidemme näkemyksistä. Teemme paljon vastuullisuustyötä ja on hienoa, että se näkyy kuluttajille asti”, Gigantin markkinointijohtaja Sami Särkelä sanoo.
Sustainable Brand Index -tutkimus mittaa kuluttajien näkemystä brändin vastuullisuudesta niin ympäristön kuin yhteiskunnan suhteen. Tutkimus tehdään vuosittain kahdeksassa maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Vuoden 2022 tutkimukseen osallistui Suomesta 9 150 kuluttajaa.
Gigantti pyrkii olemaan alansa vastuullisin toimija
Sami Särkelän mukaan vastuullisuustunnustus asiakkailta kertoo Gigantin vastuullisuustekojenmerkityksestä myös suurelle yleisölle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että työ on nyt tehty.
”Kehitämme vastuullisuustekemistämme niin ympäristön kuin sosiaalisen vastuun ja eettisyyden suhteen jatkuvasti. Haluamme olla alamme vastuullisin toimija ja tehdä vähintään oman osamme ympäristökuormituksemme vähentämiseksi”, Särkelä toteaa.
Gigantti on muun muassa pyrkinyt nostamaan kuluttajien tietoisuuteen rooliaan SER-jätteen kierrättäjänä, jotta ihmiset osaavat tuoda rikkinäiset ja vanhat laitteensa oikeaan paikkaan. Suomen jokainen Gigantti-myymälä ottaa vastaan sähkö- ja elektroniikka- eli SER-jätettä riippumatta siitä, onko kierrätettävät laitteet hankittu Gigantista.
Gigantti kerää vuosittain myymäläverkostonsa kautta noin 10 000 tonnia SER-jätettä, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista SER-jätteen kerääjistä ja kierrättäjistä. Myymälöistä jäte toimitetaan Kuusakoski Recyclingille, joka huolehtii sen tietoturvallisesta ja vastuullisesta kierrättämisestä.
”Sosiaalisen vastuun puolelle ylpeyden aiheemme on työmme digitaalisen yhdenvertaisuuden puolesta. Olemme vahvasti sitä mieltä, että teknologian tulee luoda hyvää ja auttaa ja yhdistää ihmisiä. Sen takia olemme keskittyneet erityisesti niiden ihmisten tukemiseen, jotka eivät pysy syystä tai toisesta teknologian kehityksessä mukana ja uhkaavat sen takia pudota yhteiskunnan laitamille”, Sami Särkelä kertoo.
Gigantti tekee hyvää -toiminnan puitteissa tukea on koordinoitu esimerkiksi lahjoituksin eri kohteisiin ensi- ja turvakodeista hyväntekeväisyysyhdistyksille.
Lisätiedot:
Sami Särkelä
markkinointijohtaja, Gigantti Oy
p. 040 555 3744
sami.sarkela(a)gigantti.fi
Yhteyshenkilöt
Rita Pasanen
Puh:040 826 4664press@gigantti.fiGigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Gigantin lokakuun telecom-katsaus: Suomalaismerkit valtasivat puettavien laitteiden kärjen, iPhone 17:stä ja Oura 5:stä povataan joulukauden hittejä2.11.2026 10:46:06 EET | Tiedote
Gigantin lokakuun myydyimpien puettavien laitteiden neljä kärkisijaa menivät suomalaisille Polarille ja Ouralle. Puhelimissa uusien Pro-iPhonien syyshuuma taittui, ja kärkeen nousivat edulliset Androidit. Hintatietoinenkaan ostaja ei silti tingi brändistä: marraskuussa alkavan joulusesongin vetonauloiksi odotetaan iPhone 17:ää ja Oura 5:tä.
Pelikonsolit ja tietokonekomponentit nousivat Gigantti Kuopion avajaisten suosikeiksi22.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Gigantin Kuopion-myymälän uudet tilat Haapaniemessä houkuttelivat avajaispäivänä 21.10. paikalle tuhansia asiakkaita. Eniten ostettiin pelikonsoleita, tietokonekomponentteja ja puhelimia. Uudessa myymälässä tuotteiden nouto, huoltoasiat ja tekninen tuki hoituvat yhdestä palvelukeskuksesta, ja Epoq-keittiöihin voi tutustua omalla, elämyksellisellä osastollaan.
Kiertotalous ja hyvä teko samalle kuitille: Gigantin vaihtohyvityksen voi nyt lahjoittaa nuorten keskusteluapuun14.10.2026 13:00:08 EEST | Tiedote
Gigantti uudistaa vaihtohyvityspalvelunsa ja tuo siihen yhdessä Pelastakaa Lasten kanssa täysin uudenlaisen tavan tehdä hyvää. Vaihtohyvityksen saa jo 28 tuotteesta, nyt myös rikkinäisistä. Hyvityksen voi käyttää ostokseen, ottaa lahjakorttina tai lahjoittaa Pelastakaa Lasten Netariin, jossa nuoret saavat valtakunnallista keskusteluapua verkossa. Uudistus lanseerataan 14.10. kansainvälisenä e-jätepäivänä, ja siitä tulee pysyvä osa palvelua kaikissa Gigantin myymälöissä.
Uhkaako puolison GTA-intoilu jo yhteistä aikaa? Gigantin pelirauhasopimus pelastaa kodit riidoilta13.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Monissa kodeissa käydään jo tiukkaa neuvottelua peliluvista, askareiden hoidosta ja yhteisestä ajasta, kun marraskuu ja peliharrastajien kuumeisesti odottama GTA VI julkaistaan. Gigantti tarjoaa kotikitkaan kaikkia osapuolia hyödyttävän ratkaisun: kirjallinen diili, joka tuo pelaajalle pelirauhan ja luvanmyöntäjälle yhdessä sovittavia vastapalveluksia.
Gigantin syyskuun telecom-katsaus: iPhone 18 Pro kiri suoraan TOP 5:een – kuukauden myydyin oli silti edeltäjä1.10.2026 15:45:43 EEST | Tiedote
Applen uudet Pro-mallit nousivat Gigantin syyskuun myydyimpien puhelinten joukkoon heti ensimmäisillä myyntiviikoillaan, mutta kärkeen kiri vuoden takainen iPhone 17 Pro. Kakkossijalle kiivennyt Honor kertoo poikkeuksellisen leveästä hintahaitarista, joka näkyy myös puettavissa laitteissa. Vuoden täyttänyt Giga Mobiili on saanut liittymämarkkinan liikkeelle: kilpailijat ovat vastanneet haastajaan hinnoillaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme